Alejandro Ceresuela
Alpha Universe

Yonathan Kellerman

Ranska

"Valokuvaus mullistuu noin kerran vuosikymmenessä. Uskon, että Sonyn täyden kennokoon peilittömien kameroiden tulo on aloittanut uusimman mullistuksen."

Yonathan Kellerman on liikettä taltioiva valokuvaaja, ja hän on erikoistunut urheiluun ja tanssiin. Kellermanilla on kamera-assistentin koulutus, minkä lisäksi hän työskenteli kuvatoimittajana ennen valokuvauksen alalle ryhtymistä. Häntä kiehtovat politiikkaa, draamaa ja tunnetta kuhiseva urheilun maailma sekä urheilijat nykyajan ikoneina. Kellerman on kuvannut Lontoon ja Rion paralympialaisia, ja hän kuvaa usein muissakin paraurheilutapahtumissa. Hän on lisäksi ohjannut 90 minuutin dokumenttielokuvan ranskalaissaksalaiselle Arte-kanavalle. Dokumentin nimi on "Le revers de la médaille", ja se kertoo siitä, miten uransa päättäneet urheilijat pärjäävät kuluttavan urheilu-uransa jälkeen. Kellerman asuu nyt Pariisissa ja pitää siellä valokuvaustyöpajoja ja seminaareja eri tahoille. Hän on ollut Sony Francen lähettiläänä vuodesta 2017 alkaen, ja vuonna 2018 hän aloitti yhteistyön Pariisin oopperan kanssa.

Lähettilään kamerat ja objektiivit

ILCE-9

Täyden kennokoon peilitön α9-kamera, jossa pinorakenteinen CMOS-kenno

SEL70200GM

FE 70–200 mm F2,8 GM OSS

SEL1635Z

Vario-Tessar® T* FE 16-35mm F4 ZA OSS

SEL1224G

FE 12-24mm F4 G

SEL100400GM

FE 100–400 mm:n G Master -superteleobjektiivi

Esiteltävä sisältö