Objektiivin takana 

Luigi Baldelli

Aika omituista, että ennen kuin Luigi Baldelli valitsi työvälineekseen kameran yli 30 vuotta sitten, hänen lapsuuden unelmansa oli tulla lääkäriksi. No ei ehkä kuitenkaan niin omituista, kun ajattelee, että hän on viettänyt paljon aikaa valokuvaamalla konflikteja sotien runtelemissa maissa, kuten Syyriassa, Afganistanissa ja Sierra Leonessa. Se, että hän on tuonut näissä maissa kohtaamiensa ihmisten ahdingon laajempaan tietoisuuteen, voisi kenties olla terapeuttista käänteisellä tavalla.

Hän aloitti uransa vuonna 1987 valokuvaajana italialaisen Contrasto-toimiston leivissä, ennen kuin vaihtoi toiseen toimistoon, Grazia Neriin, ja sieltä edelleen freelance-kuvaajaksi vuonna 2001. 

Luigi Baldelli
© Luigi Baldelli | Sony NEX-7 + 18-55mm f/3.5-5.6 | 1/15s @ f/3.5, ISO 800

"Haluan ajatella, että kuvani kertovat aina tarinan ja että tunne, jonka tunnen niitä ottaessani, välittyy lukijalle."

Edustajakaudellaan, ollessaan kuvaamassa Bosnian sotaa, hän tapasi tunnetun italialaisen journalistin Ettore Mon, joka oli kirjoittamassa konfliktista Corriere della Sera -nimiseen sanomalehteen. Näiden kahden miehen välille kehittyi kumppanuus, ja he työskentelivät tiiviissä yhteistyössä vuoteen 2015 saakka. Yhdessä he tuottivat monia kertomuksia, jotka ovat näkyneet lukuisissa julkaisuissa ympäri maailmaa.

Baldellin ja Sonyn tiet yhtyivät ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten, kun hän oli etsimässä kevyempää vaihtoehtoa MacBookilleen. Hän vaikuttui Vaion laadusta ja nopeudesta, minkä jälkeen hän ryhtyi tarkastelemaan Sonyn kameratarjontaa. Hän piti kaikkein eniten α7-kameran pienestä koosta ja nähtyään kuvien laadun hän vaihtoi kokonaan Sonyyn noin 5 vuotta sitten.

Luigi Baldelli
© Luigi Baldelli | Sony α7R II + 28mm f/2 | 1/80s @ f/4, ISO 2500

"Sony α7:n parhaita puolia on se, että voin kuvata ihmisiä lähietäisyydeltä niin, että he tuskin huomaavat minun kuvaavan heitä. Se on kamera, joka ei häiritse."

Toimeksiannot vievät hänet ympäri maailmaa ja hän tykkää matkustaa kevyesti, joten mukana kulkevat nykyisin α7 II ja an α7R II sekä ja vain muutama objektiivi: Vario-Tessar T* FE 24-70mm f/4 ZA OSS, FE 28mm f/2 ja Sonnar T* FE 55mm f/1.8 ZA. Hän sanoo, että pieni koko auttaa heittäytymään tilanteisiin ja löytämään aiheita helposti. 

Luigi Baldelli
© Luigi Baldelli | Sony α7R II + 28mm f/2 | 1/3200s @ f/10, ISO 2500

”En voi syyttää objektiivien laatua – ne ovat helpostikin yhtä hyviä, ellei parempia kuin mitä olen aikaisemmin käyttänyt.”

Jälkimuokkaus on suuri osa ammattilaisvalokuvaajan työnkulkua, mutta Baldelli huomaa, että häneltä menee paljon vähemmän aikaa kuvien muokkaukseen kamerasta ottamisen jälkeen. Hän pitää myös JPEG-kuvien tekemisestä toisin kuin RAW-kuvien tekemisestä, koska käsittelyn laatu ja nopeus sopivat hänen tyyliinsä paremmin.

Monissa Baldellin töissä näkyvät toistuvat motiivit; vahvat valokeilat, tummat varjot – Italian barokkityylin maalauksia muistuttava tyyli – ja jotakin, minkä hän mielihyvin tunnustaa yhdeksi suosikkimaalareistaan, Caravaggion.

Luigi Baldelli
© Luigi Baldelli | Sony α7 + 28-70mm f/3.5-5.6 | 1/1600s @ f/9.0, ISO 1600
TEST

"Ihmisten asettaminen pääkohteeksi valon sijaan on minulle tietoinen päätös. On helppo täyttää kuva monella kohteella, joten pyrin pitämään kuvassa vain kaksi tai kolme elementtiä."

 Tässä artikkelissa esiintyvät tuotteet 

ILCE-7RM2

α7R II, jossa on taustavalaistu täyden koon kuvakenno

ILCE-7 runko / sarja

E-tyypin α7-kamera, jossa täyden koon kenno

SEL28F20 / SEL28F20FEC / SEL28F20UWC

FE 28 mm F2

SEL2870

FE 28–70mm F3,5–5,6 OSS

SEL1855

E 18-55 mm F3.5-5.6 OSS

Luigi Baldelli
Alpha Universe

Luigi Baldelli

Italia

Minulle valokuvaus ei anna vastauksia, vaan tunteita ja kysymyksiä.

Näytä profiili

x