Alpha Universe -tarinan yksityiskohdat
Muodin vapaus 

Lidia Popiel

”Muoti on taianomaista”, sanoo Lidia Popiel, ”ja koska muotikuvaus on yhdistelmä niin monista asioista – ihmisistä, muotiluomuksista, tekstiileistä, linjoista, mittasuhteista, maisemista ja paikoista – se on maailma, jossa on vapaus ilmaista itseä ja luoda uutta. Siinä on kaunista vapaudentuntua.”

Nykyään Lidia on yksi Puolan johtavista valokuvaajista. Hän työskenteli mallina 17 vuoden ikäisestä lähtien ja tunnustaa tarkkailleensa aina tiiviisti valokuvaajia, joiden kanssa hän teki töitä, yrittäen oppia heiltä mahdollisimman paljon, mutta ei koskaan todella kuvitellut itse ryhtyvänsä valokuvaajaksi, ennen kuin tilaisuus koitti.

”Yhtensä päivänä kuvauksissa”, hän kertoo, ”lainasin kameraa ja kuvasin filmirullallisen. Sitten myin yhden kuvista käytettäväksi kosmetiikkamainokseen. Yhtäkkiä olinkin valokuvaaja!” hän nauraa. ”Totta kai minulla oli vielä opettelemista ja kollegani auttoivat minua paljon. Aloin ottamaan itse kuvia omista luomuksistani ja myin useita erityisesti yhdelle muotilehdelle – tuohon aikaan niitä oli Puolassa vain kaksi!”

lidia popiel sony alpha 7R3 malli istuu pylvässängyn reunalla näyttäen tuikealta

© Lidia Popiel | Sony α7R III + FE 28mm f/2 | 1/20s @ f/9,0, ISO 100

Pikakelataan 40 vuotta eteenpäin. Yksi Lidian viimeaikaisista projekteista näki hänen valokuvaavan museonystävien yhdistyksen hyväntekeväisyystapahtumassa Varsovassa. ”Joka vuosi kansallismuseolle järjestetään hyväntekeväisyystapahtuma”, hän selittää, ” ja tänä vuonna kymmentä Puolan tärkeintä muotisuunnittelijaa pyydettiin suunnittelemaan heidän asunsa, jotka myöhemmin huutokaupattiin museon tanssiaisissa. Kutsu valokuvaamaan oli todellinen kunnia.”

Paikka oli Lidialle vielä jännittävämpi. ”Radziwiłłin palatsi Nieborów’ssa on hyvin kaunis rakennus”, hän kertoo, ”ja koska malliston yhtensä teemana oli ”väri”’, oli hieno päästä yhdistelemään pukujen ja palatsin sisustuksen värimaailmoja toisiinsa.” Erittäin monisyiset kuvat edellyttivät runsasta valmistelua. ”Vierailin paikalla useita kertoja ennen kuvauksia”, Lidia sanoo, ”yrittäen hakea samankaltaisia värejä ja toistuvia linjoja. Halusin myös mallieni tuovan poseerauksiinsa mukaan paikan historiaa – paikan, joka on täynnä kummituksia ja salaisuuksia.”

lidia popiel sony alpha 7R3 malli nojautuu taaksepäin kaidetta vasten

© Lidia Popiel | Sony α7R III + FE 28mm f/2 | 1/15s @ f/6.3, ISO 100

Tällä tavoin, hän kertoo, muotikuvat ovat muutakin kuin pelkkiä potretteja. ”Ne voivat kertoa tarinoita”, hän selittää, ”hyödyntämällä valoa, yksityiskohtia, ja sommittelua. Käytämme monenlaisia menetelmiä tuodaksemme suunnittelijan ideat esiin, mutta loppujen lopuksi kuvassa on henkilö, jonka on puhuteltava katsojaa kuvan kautta.”

Projektista riippumatta mallien on myös oltava osa tarinaa, Lidia toteaa. ”Tärkeintä on valita oikea henkilö, ja kommunikoida. Kyse on tiimityöstä. Etsin voimakkaita malleja, mutta en halua jättää pukua taka-alalle. Niiden täytyy tuntua upeilta ja kuulua suunnitelmaan. Niinpä asiassa pysyäkseen sekä mallin että valokuvaajan on alati kysyttävä itseltään: Mitä olen tekemässä ja miksi olen tekemässä?”

lidia popiel sony alpha 7R3 kullanväriseen leninkiin pukeutunut malli seisoo alkovissa

© Lidia Popiel | Sony α7R III + FE 28mm f/2 | 1/60s @ f/2.8, ISO 100

Yleensä 50 mm:n objektiivilla kuvaava Lidia vaihtoi tätä projektia varten FE 28mm f/2 -linssiin. ”Valitsin lyhyemmän polttovälin, jotta voisin luoda paremman dynamiikan kuvauspaikkaan,” hän kertoo, ”vääristämättä kohteen ääriviivoja. Sisätilojen kauneuden oli oltava vahva osa tarinaa, ja samaan aikaan, kun olen suhteellisen lähellä mallia, saan heihin paremman yhteyden, varsinkin jos voin puhua hiljaa.”

Lidian kommunikoinnissa auttaa hänen Sony α7R III -kameransa, jonka ominaisuudet on suunniteltu siten, että valokuvaaja pystyy kohdistamaan huomionsa kohteeseen eikä kameraan. Rungon koko ja paino sekä sen mullistava silmä-AF-toiminto muuttivat hänen tapansa kuvata muotia, hän kertoo.

”Kun teet töitä”, hän selittää, ”voi vaikuttaa siltä, että aikaa on paljon – mutta itse asiassa sekunnin murto-osa määrittää, onnistuuko kuva vai ei. Kun aloin käyttää silmä-AF-toimintoa, sain ennennäkemätöntä itsevarmuutta, ja sellainen varmuus on elintärkeää sen pienen hetken löytämisessä.”

lidia popiel sony alpha 7R3 violettipukuinen malli nojaa vasten flyygeliä

© Lidia Popiel | Sony α7R III + FE 28mm f/2 | 1/80s @ f/10, ISO 100

Pienemmällä, kevyemmällä mutta silti korkeatarkkuuksisella rungolla sommittelusta tulee vapaampaa ja myös luontevampaa. ”Joskus kaikki kuvassa muuttuu, kun kameraa siirtää vain puoli senttiä”, Lidia selittää, ”ja siksi työskentelen tavallisesti ilman jalustaa. Kun korvasin raskaan kamerakalustoni Sonyn peilittömillä rungoilla, tunsin välittömästi helpotusta ja sain enemmän vapautta työskentelyyni.”

Kyse on siis vapaudesta, ja Lidia kertoo, että tällainen kuvaustyyli voi auttaa valokuvaajia avautumaan. ”Se tarkoittaa, ettei saa pelätä mielikuvitustaan”, hän tiivistää, ”eikä rehellisyyttään. Valokuvaa itseäsi varten äläkä kehitystä varten. Äläkä ajattele, että kaikki on jo nähty, sillä sinun työsi on aina ainutlaatuista. Jatka oppimista, hämmästy ja vapaudu.”

Tekijät:

Meikki: Marianna Jurkiewicz
Hiukset: Kacper Rączkowski / Kevin Murphy Pl
Asut: Agnieszka Ścibior
Mallit: Uncover Models
Kuvausyhteistyö: Wolf Studio / Varsova

Esitellyt tuotteet
ILCE-7RM3
α7R III – 35 mm:n täyden kennokoon kamera, jossa automaattitarkennus

ILCE-7RM3

SEL28F20
FE 28 mm F2

SEL28F20

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lidia Popiel
alpha universe

Lidia Popiel

Puola

Valokuvauksessa on kyse itsensä antamisesta, sitoutumisesta ja halusta antautua sille, mitä on objektiivisi edessä. Se on hetki, jolloin et kuulu itsellesi, ja niin lyhyt, että siinä täytyy olla nopea. Kiirehtiä ei kuitenkaan saa.

Näytä profiili


x