Luonto ja elävät olennot ovat aina kiehtoneet minua, erityisesti pikkuruiset yksityiskohdat, joita ei voi nähdä paljain silmin. Villieläinkuvaajana yksi erikoistumisalueistani on äärimmäiset makrokuvat. Ne ovat melko hankala valokuvaustyyppi, joka vaatii paljon määrätietoisuutta ja käsrivällisyyttä, mutta haluan selittää, mitä teen ja miten.
Kenttävoimaa
Yleisin ongelma on sää. Olen aina tietoinen siitä, mitä säässä tapahtuu. Äärimmäisissä makrokuvissani käytän tarkennuksen pinoamista, mikä edellyttää useiden kuvien ottamista samasta kohteesta. Tällöin pieninkin liike voi vaikuttaa lopulliseen tulokseen. Tuuli onkin viholliseni, enkä voi kuvata kovalla tuulella.
Kuvaan aina aikaisin aamulla. Yön aikana hyönteiset menevät lähes horrokseen. Ne aktivoituvat vasta auringon alkaessa lämmittää, joten se on loistava kuvausaika – ne eivät todennäköisesti liiku lainkaan, mikä sopii tarpeisiini hyvin.
Käytän myös aikaa oikeanlaisen sommittelun ja taustan etsimiseen. Kaikki riippuu kuvauspaikan väreistä. Etsin vaikkapa aamukastetta ruohikossa. Jos aurinko paistaa, pienet vesipisarat voivat tuottaa taustalle kauniin pyöreän bokeh-efektin.
Laitteisto
Kuvaan Sony α7R III -kameralla, jossa on uskomaton 42,4 megapikselin resoluutio. Lisäksi α7R III:ssa ei ole peiliä, ja siinä voi käyttää sähköistä suljinta. Siinä ei siis ole liikkuvia osia, jotka voivat aiheuttaa tärinää. Tärinä on makrovalokuvaajan pahin painajainen.
Valosta puheen ollen, käytän salamaa todella harvoin. Luotan mieluummin luonnonvaloon, ja toisinaan käytän heijastinta, joka lisää vähän valoa varjoihin.
Tarkennan aina manuaalisesti ja hyödynnän α7R III:n Focus Peaking -ominaisuuden. Se korostaa kuvan reunoja, joihin on tarkennettu. Voin määrittää korostuksen eri värit – keltaisen, punaisen tai valkoisen, jotta ne erottuvat kohteen väreistä.
Valotuksen osalta kyse on sulkimen nopeuden, aukon ja herkkyyden kolmion tasapainottamisesta parhaalla tavalla. Jos olosuhteet sallivat kuvaamisen hitaalla suljinnopeudella, pyrin käyttämään ISO 100:aa, jotta saan parhaan mahdollisen kuvanlaadun. Hyvä asia on, että α7R III auttaa minua parantamaan herkkyyttä tarvittaessa suurempaan ISO-arvoon, ja kuvassa näkyy silti paljon yksityiskohtia. Aukko voi vaihdella, mutta yleensä valitsen aukon väliltä f/8–f/13. Käytän toisinaan myös loittorenkaita valon leikkaamiseen ja vieläkin paremman suurennuksen saavuttamiseen.
Tarkennuksen pinoaminen
Makrokuvissa syväterävyys on erittäin matala myös käytettäessä suhteellisen pieniä aukkoja. Siksi käytän tarkennuksen pinoamista, jossa yhdistän sarjan kuvia, jotka on otettu eri kohtiin tarkennettuina. Näin voin varmistaa, että kohde on kauttaaltaan terävä.
Tätä varten käytän elektronisia makrokiskoja ja todella vankkaa kolmijalkaa. Moottoroidut kiskot liikuttavat kameraa mikroniasteikolla. Ohjaimen avulla määritän kokonaisliikkeen ja haluamieni vaiheiden määrän. Kunkin vaiheen tai liikkeen jälkeen kamera ottaa kuvan.
Joskus kuvia on yli 100 tai 200. Siksi tarvitsen täysin liikkumattoman kohteen ja tyynen paikan. Jos kohde liikkuu vähänkin, koko pino voi mennä pilalle. Tästä syystä katson aina α7R III -kameran livenäyttöä ja etsin pienintäkin mahdollista liikettä kuvien välillä. Minun on oltava todella kärsivällinen, ja kuvaan aina useamman kuin yhden pinon. Yksi keino on suojata kohde pienen teltan tai vastaavan avulla, mikä vähentää tuulta.
Kun olen ottanut kuvat, yhdistän ne yhdeksi kuvaksi ohjelmiston avulla. Käytän Zerene Stacker -ammattilaisohjelmistoa, mutta kuvat voi pinota myös yleisempien muokkausohjelmistojen avulla.
Hyödyllisiä vinkkejä:
"Pyrin aina saamaan kuvistani entistä parempia kestipä se sitten kuinka kauan tahansa ja vaatipa se sitten kuinka paljon vaivaa tahansa"