hiihtäjä puiden lomassa

Bob Martinin puhuvat kamerat

Sonyn kansainvälinen urheilukuvaaja

Bob Martinilla on yli 30 vuoden kokemus huippu-urheilun kuvaamisesta, joten hän todella on yksi alansa johtavista asiantuntijoista. Kaksi vuotta sitten häntä kiehtoi ajatus kokonaan hiljaisesta kuvaamisesta, joten hän tarttui α7R II -kameraan ensimmäisen kerran. Paluuta entiseen ei ollut.

Tavoitimme Bobin toimeksiantojen välissä ja pyysimme häntä esittelemään Sonyn suosikkikameroitaan ja objektiivejaan.

bob martin sony alpha 9 mo farah sivumuotokuvassa vihreän lehvästön edessä

© Bob Martin | Sony α9 + FE 100-400mm f/4.5-5.6 GM OSS | 1/500s @ f/5.6, ISO 800

Olenko oikeassa sanoessani, että olet suuri teknologiafani, mutta se tuo vain lisää särmää töihisi?

Käytän kaikkia mahdollisia vempaimia, jos ne auttavat ottamaan parempia kuvia – miksipä en? Siirryin mielelläni digitaalisiin kameroihin, kun niiden laatu parani, ja samoin automaattitarkennukseen. Minulle peilittömyys on seuraava suuri askel eteenpäin, koska se voi tarjota paljon etuja.

Kun tutustuin ensimmäisen kerran Sonyn kameraan, halusin sen heti, koska se oli hiljainen. En kuitenkaan pitänyt elektronisesta etsimestä. Käskin itseni sietämään sitä, koska sen hyödyt voittaisivat haitat. Nyt se on minusta näiden kameroiden tärkein myyntivaltti, enkä osaisi enää elää ilman tätä ominaisuutta. Jos otan muotokuvia hankalassa valaistuksessa, voin esikatsella ja säätää asetuksia todella nopeasti. Hiljaisen sulkimen ansiosta kohde ei edes tiedä, että teen säätöjä. Saan istuvan henkilön rentoutumaan juttelemalla hänelle samalla, kun hienosäädän asetuksia.

bob-martin-sonyn-alpha-9-voimistelija-täydessä-taaksetaivutuksessa-pyörittäen-samalla-nauhaansa

© Bob Martin | Sony α9 + FE 400mm f/2.8 GM OSS | 1/2000s @ f/3.5, ISO 3200

Hiljainen suljin on suuri bonus. Ihmiset ovat niin tottuneita kuulemaan sen äänen, joten he muuttavat poseeraustaan tai ilmettään joka kerralla. Kun kuvaan hiljaisesti, ohjat ovat taas kuvaajan käsissä. Minä voin kertoa heille, koska heidän pitää näyttää hyviltä sen sijaan, että he kuuntelisivat sulkimen ääntä.

Voin seisoa aivan Tiger Woodsin vieressä 18. reiällä hänen pelatessaan pääsystä Masters-turnaukseen, enkä häiritse häntä. Hän ei edes tiedä, että kuvaan 20 fps:n kuvataajuudella.

Kuten olen sanonut aiemminkin, minusta kamerateknologia on parantanut urheilukuvia, koska meidän kuvaajien ei tarvitse enää huolehtia tekniikasta ja oikean hetken tallentamisesta. Aiemmin urheiluvalokuvaajia pidettiin ehkä kakkosluokan kuvaajina, koska me vain ’tallensimme hetken’. Nyt, kun käyttämämme laitteet auttavat niin paljon, voimme vapaammin keskittyä taiteelliseen puoleen, kuten sommitteluun ja valaistukseen.

bob martin sony alpha 9 alakuloinen hiihtäjä kyyristyneenä maaliviivalle hävittyään kisan

© Bob Martin | Sony α9 + FE 24-70mm f/2.8 GM | 1/4000s @ f/5.6, ISO 2000

Oliko siirtyminen DSLR-kamerasta peilittömään kameraan helppo?

Se ei ollut helppoa. Minun piti käyttää Sonya yhtäjaksoisesti useiden kuukausien ajan, ennen kuin aloin tottua siihen. Olin käyttänyt saman brändin DSLR-kameraa vuosien ajan, ja osasin sen käytön vaikka unissani. Käytin Sonya DSLR-kameroideni ohella, ja vähitellen uskalsin siirtyä siihen kokonaan. Minusta Sonyn mukautettavat toiminnot ovat erityisen hyödyllisiä, ja niiden avulla voin sijoittaa useimmin käyttämäni ominaisuudet helposti saataville.

Olet selvästi tyytyväinen kamerateknologiaan, joten puhutaanpa objektiiveista.

Ollakseni rehellinen, kun otin Sonyn käyttöön ensimmäisen kerran, olin kiinnostunut vain sen hiljaisuudesta. Luulin, että pärjäisin hyvin käyttämällä DSLR-objektiiveja adapterin avulla. Minusta ne olivat kuitenkin kömpelöitä eikä automaattitarkennuksen teho ollut riittävä, joten siirryin nopeasti G Master -objektiiveihin.

Ehkä se johtuu siitä, että objektiiveja ei tarvitse kehittää vanhalle järjestelmälle, tai siitä, että niissä käytetään uusinta optista tekniikkaa, mutta G Master -objektiivien suorituskyky on merkittävä. Erityisesti 70-200mm f/2.8 voittaa mielestäni kilpailijat mennen tullen. Minusta siitä, että Sonyn objektiivit on kehitetty alusta lähtien digitaalisiksi, on valtavasti etua. Ne ovat nykyaikaisiin kameroihin tarkoitettuja nykyaikaisia objektiiveja. Minusta Sonyn objektiivit myös selviävät korkean resoluution tunnistimista helposti. Minulle se on yksi huolehdittava asia vähemmän. Tämä koskee myös joitakin ”pienempiä” objektiiveja, kuten 12-24mm f/4 G. En ymmärrä, miksi sitä ei ole nimetty G Master -objektiiviksi, koska se on todella terävä! Sama koskee myös upeaa 24-105mm f/4 G -objektiivia.

bob martin sony alpha 9 kelkkailun olympiajoukkue kovassa vauhdissa pjongjangin olympialaisissa

© Bob Martin | Sony α9 + FE 100-400mm f/4.5-5.6 GM OSS | 1/80s @ f/11, ISO 50

Kuulostaa siltä, että sinulla on paljon objektiiveja. Onko jokin niistä suosikkisi? Kuten mainitsin jo aiemmin, pidän todella paljon 70-200mm f/2.8 G Master -objektiivista ja käytän sitä useimmissa kuvauksissa. Minulla oli jokin aikaa sitten onnea saada käsiini myös 400mm f/2.8 G Master -objektiivi, joka on varmasti jokaisen todellisen urheilukuvaajan tärkein objektiivi. Erinomaisen optisen suorituskyvyn lisäksi sen keveydestä on paljon etua erityisesti minunlaiselleni kuvaajalle, joka liikkuu paljon kuvatessaan. Minua hämmästytti, kuinka hyvin se toimii teleobjektiivin kanssa – sekä tarkennusnopeus että terävyys ovat juuri oikeanlaiset. Se on myös painavampi etuosasta, mistä on paljon hyötyä asettaessani sitä runkoon pikakuvia varten. Ennen kuin sain 400 mm:n objektiivin, mukanani oli 100-400mm G Master. Minun on myönnettävä, että en odottanut siltä kovinkaan paljon. Aikaisemmat kokemukseni olivat ohjanneet minua pois pitkistä zoomeista, ja pyrin käyttämään pitkiä polttovälejä aina mahdollisuuksien mukaan. Päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden ollessani Etiopiassa kuvaamassa Mo Farahia. Hän antoi haastatteluja TV:hen ja minä seisoin taustalla yrittäen saada tarkasti rajattuja muotokuvia. Hämmästyin todella huomatessani, kuinka tarkka se oikein onkaan, ja nyt otan sen mukaani kaikkialle.

Esitellyt tuotteet

Bob Martin

Bob Martin | UK

”Sony α9 – hiljaisuus, Eye AF -toiminto ja Live View -etsin mullistavat valokuvaamiseni!”

Rekisteröidy α Universe -uutiskirjeen tilaajaksi

α Universe -uutiskirjeen tilaaminen onnistui!

Anna kelvollinen sähköpostiosoite

Pahoittelut, jotain meni pieleen.

Tilaaminen onnistui!