5 DJ:tä, joita et halua missata

TomorrowWorld 2015 -festivaaleilla

TomorrowWorld, joka on Yhdysvaltojen oma spinoff-versio belgialaisesta Tomorrowland-musiikkifestivaalista, järjestetään 25.–27.9. Atlantassa. TomorrowWorldiä ei ole syyttä valittu parhaaksi musiikkitapahtumaksi International Dance Music Awards -gaalassa. Esiintyjälistalla on satoja DJ:itä, tarjolla on luksustason leirintäalue majoittumiseen, ja tapahtumaa pidetään Yhdysvaltain suurimpana täysi-ikäisille (21 vuotta täyttäneille) tarkoitettuna musiikkifestivaalina. TomorrowWorld on kuuluisa myös huikeista ja näyttävistä esiintymislavoistaan. Niistä jokaisella on oma ilmeensä ja tunnelmansa, ja lavojen yksityiskohtiin on otettu mallia huvipuistoista. Ketä sinä odotat eniten tämän vuoden esiintyjistä?

Tutustu viiteen ilmiömäiseen DJ:hin, jotka ovat valmiina valloittamaan yleisönsä tämänvuotisilla TomorrowWorld-festareilla.

1. Adventure Club

Montrealista kotoisin olevien

Leighton Jamesin ja Christian Srigleyn muodostama EDM-duo ratsastaa parhaillaan valtavan suosion aallonharjalla. Heidän tavaramerkikseen muodostunut soundi on sekoitus kauniin melodista dubstepiä ja sielukkaita naisääniä. Laita suosikkikuulokkeesi päähän ja anna Gold-raidan huuhtoa ylitsesi. Malesialaisen laulaja-lauluntekijä Yunan kanssa yhteistyössä tehty kappale on silkkaa hunajaa korvillesi.

2. Ferry Corsten

Hollantilais-DJ Ferry Corstenia pidetään trance-tuottajien pioneerina.

Hän on julkaissut lukuisia klassikoiksi muodostuneita tanssiraitoja jo 90-luvulta alkaen eri taiteilijanimillä, kuten System F, Moonman ja Gouryella. Sittemmin Corstenin tyyli on laajentunut yleisempään EDM-suuntaan, ja hän on soittanut kaikkea mahdollista elektrosta melodic tranceen. Kuuntele uusimman Reborn-julkaisun maistiainen – ja odota basson droppaamista!

3. Flux Pavilion

Brittiläinen DJ on tarjoillut meille biittejä jo vuodesta 2008 asti.

Hän ei ole vain levylautasten mestari, vaan soittaa myös rumpuja, kitaraa, saksofonia ja pianoa! Merkittävin käänne hänen urallaan oli vierailu lontoolaisessa Fabric-klubissa.

”En aiemmin tykännyt käydä klubeilla, sillä en tuntenut oloani kotoisaksi – liikaa säihkettä ja poseeraamista. Mutta sitten näin Ruskon keikan Fabricissa, ja se muutti käsitykseni kaikesta. Hän hyppi ympäriinsä iso linnunmuotoinen pahvihattu päässään ja soitti hillittömintä musiikkia, mitä olin ikinä kuullut. Olin täysin myyty.”

5. Martin Garrix

Jos olet kuullut äärimmäisen tarttuvan Animals-kappaleen, oletkin jo tutustunut tämän 19-vuotiaan hollantilaisen DJ:n ja tuottajan tuotantoon. Animals nousi top 10:een yli kymmenessä maassa ja jopa kärkisijalle asti Belgiassa ja Isossa-Britanniassa. Garrix pitää suurimpana esikuvanaan DJ Tiëstoa – jopa siinä määrin, että hän päätti ryhtyä DJ:ksi alun perin nähtyään Tiëston keikan Ateenan olympialaisissa vuonna 2004.

4. Tiësto

Tiësto on trance-tuottajaveteraani ja

EDM-skenen tutuimpia nimiä. DJ Magazinen vuosittaisessa sadan parhaan DJ:n äänestyksessä Tiësto on valittu ykköseksi kolmesti peräkkäin vuosina 2002–2004. Vuonna 2015 hänet palkittiin Grammy®-palkinnolla remix-versiostaan John Legendin kappaleesta All Of Me – eikä se varmasti jää hänen viimeiseksi Grammykseen.

Tässä ovat meidän viisi parasta DJ:tämme, mutta esiintyjinä on paljon muitakin huippunimiä. Ketä sinä odotat eniten tämän vuoden esiintyjistä?