Minusta mikään ei vedä vertaa revontulten tanssin katselemiselle ja kuvaamiselle kylmänä ja pimeänä talviyönä napapiirin pohjoispuolella. Revontulet ovat vaikeasti ennustettavia, mikä tekee niiden ”metsästyksestä” ja odotuksesta yhtä jännittäviä. Niin paljosta riippuu, että ne näkyvät hyvin, ja sitten ne voivat kadota yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Revontulet eivät ole koskaan samanlaisia. Kun revontuliennuste on hyvä, innostunkin aina, että tänään tulee täydellinen näytös.
Mitä ja missä kuvata?
Revontulten kuvaaminen sijoittuu kahden valokuvauslajin väliin: maisema- ja tähtikuvauksen. Kuten missä tahansa maisemakuvassa, myös revontulilla täytyy olla vetoava etuala ja tausta. Tarinan täytyy kertoa kuvauspaikasta ja taivaalla tapahtuvasta näytelmästä valojen syttyessä.
Minulla on tapana hakea vangitsevaksi taustamaisemaksi tuntureita ja etualalle järvi tai joki lisäämään mielenkiintoa. Se tarjoaa myös mahdollisuuden ikuistaa revontulten heijastus vedestä, minkä ansiosta näytöksen ei aina tarvitse olla voimakas upeiden kuvien saamiseksi.
Otoksen valottaminen
Kuten kaikessa valokuvauksessa, revontultenkin kuvauksessa valotusasetukset riippuvat kyseisestä tilanteesta.
Jos revontulet ovat heikkoja, täytyy käyttää pidempää valotusaikaa, jotta ne näkyvät paremmin. Melko varmasti kuitenkin halutaan käyttää objektiivissa vähintään aukkoa f/2.8, jolloin saadaan mukaan mahdollisimman paljon valoa. Jotta saan tehtyä oikeutta näytöksen laajuudelle, käytän yleensä laajakulmaobjektiiveja, joko Sonyn FE 16-35mm f/2.8 GM ‑objektiivia tai aivan uutta FE 12-24mm f/2.8 GM ‑objektiivia.
Koska näytökset alkavat yleensä hyvin heikkoina, on tärkeää tarkkailla valotusasetuksia ja pysyä hyvin joustavana. Jos revontulet ovat voimakkaita, kuvaan mahdollisimman lyhyellä valotusajalla. Näin saan pysäytettyä kuvaan enemmän revontulten liikettä ja säteitä enemmän näkyviin, eikä tuloksena ole haalistunutta vihreää puuroa, jota näkyy usein pitkällä valotuksella otetuissa kuvissa.
Tämä tarkoittaa, että kameran herkkyyttä on nostettava. Onneksi Sonyn Alpha 7R -sarjan kameroilla voin huoletta nostaa ISO-herkkyyden niin ylös kuin on tarpeen luottaen siihen, että kohina pysyy minimissä ja pystyn löytämään yksityiskohtia varjoalueilta.
Tarkennus
Revontulia kuvattaessa halutaan useimmiten tarkennus tähtiin. Tämä voi olla kylmänä ja pimeänä talviyönä haastavaa tavallisella DSLR-kameralla. Sonyn kameroissa voin kuitenkin käyttää sisäänrakennettua Focus Peaking ‑toimintoa, joka korostaa tarkennettujen kohtien ääriviivat. Minulla on aktivoituna myös Manual Focus Assist, joka saa kameran automaattisesti zoomaamaan kuvaan, kun käännän objektiivin tarkennusrengasta. Sen ansiosta tähtien löytäminen ja niihin tarkentaminen on entistäkin helpompaa.
Suurta aukkoa, kuten f/2.8, käytettäessä kannattaa pitää mielessä, että etualan elementit eivät näytä kovin tarkoilta, jos tarkentaa tähtiin. Yleissääntönä käytettäessä täyden kennokoon kamerassa 16 mm leveää objektiivia aukolla f/2.8 saadaan useimmat etualan elementit 3–4 metrin etäisyydellä kamerasta tyydyttävän tarkoiksi, vaikka tarkennettaisiin tähtiin. Jos halutaan etualasta tarkka, täytyy ehkä ottaa useampia otoksia tarkennettuna eri kohtiin ja yhdistää kuvat niputtamalla.
Pidä mielessä, että sinä et määrää vaan revontulet, erityisesti kun ne liikkuvat nopeasti. Pyri pitämään valotusaika lyhyenä, mahdollisuuksien mukaan alle sekunnissa, äläkä pelkää nostaa ISO-herkkyyttä.
Ole myös valmiina kaikkeen, mitä ympäristö eteesi tuo. Olen kuvannut ulkona revontulia Alpha-sarjallani ongelmitta jopa -35 °C:n lämpötilassa, mutta tällaiset lämpötilat voivat olla haaste akuille missä tahansa elektroniikkalaitteessa. Pidän akkuja aina takkini sisätaskuissa lämpimässä, jotta ne kestävät pidempään. Erittäin alhaiset lämpötilat voivat vaikuttaa myös LCD-näyttöön, joten laitan jonkin vaatekappaleen kameran päälle pitämään sitä edes hieman lämpimämpänä sillä aikaa, kun odotan täydellistä hetkeä.
Yksi asia kannattaa kuitenkin muistaa: on annettava etualan aina määrittää rajaus taustalle olevalle vaikuttavalle tunturille. Upeat revontulet saadaan sekä tunturin yläpuolelle että – jos on tuuria ja on suunniteltu hyvin – myös heijastumaan etualalla olevasta joesta.
