Monet hääjuhlat ovat samanlaisia. Kaikilla on oma tyylinsä ja tapansa tehdä asioita, mutta juhlapäivän perinteet ja rakenne ovat suurelta osin samat. Minun tehtäväni on siis tallentaa ne asiat, jotka ovat kullekin hääjuhlille ainutlaatuisia. Tärkeintä on muodostaa yhteys morsiameen ja sulhaseen.
Haluan tehdä enemmän kuin vain ottaa kuvia heidän läheisimmistä ystävistään ja perheenjäsenistään. Yritän nähdä, kuinka pari on vuorovaikutuksessa keskenään ja minkälainen suhde heillä on. Ketkä ovat ne ystävät, joiden kanssa he nauravat ja pilailevat?
Jos selvität tärkeät ihmiset ja heidän suhteensa, voit tallentaa ne intiimit hetket ja muistot, jotka ovat pariskunnalle ainutlaatuisia.
Dokumentoi, älä ohjaa
Suhtaudun häihin dokumentaarisesti ja haluan tallentaa päivän tapahtumien kulun. Tietysti otan myös klassisempia muotokuvia, koska kaikki haluavat niitä, mutta muuten en pyydä ihmisiä poseeraamaan tai kerro heille, minne heidän pitäisi mennä. Kun pariskunta katselee kuvia muutaman vuoden päästä, haluan heidän muistavan tunteet ja tunnelmat, enkä sitä, että heitä pyydettiin jatkuvasti poseeraamaan.
Pyrin aina löytämään huumoria, ja se voi syntyä ihmisten välisten suhteiden tuntemisesta. Jotta voin tallentaa hauskoja tai tunteellisia hetkiä, minun on toimittava kuten ninja. Kun siirryin DSLR-kamerasta α9-kameraan, pystyin hyödyntämään hiljaista kuvausta, mikä muutti kaiken. Sen avulla pääsen lähelle ihmisiä häiritsemättä heitä ja pystyn tallentamaan aidot ja merkitykselliset hetket. Kun kohde kuulee kameran napsahduksen, se usein häiritsee häntä, jolloin hetki on menetetty.
Ehdoton valintani useimpiin kuviin on FE 24-70mm f/2.8 GM -objektiivi. Se tarjoaa minulle joustavuutta liikkuessani nopeasti ympäriinsä, ja sen polttopistealue on täydellinen. Kannan mukanani myös FE 85mm f/1.8- ja – yrittäessäni olla mahdollisimman huomaamaton – FE 35mm f/2.8 ZA -objektiiveja. Näin pystyn pitämään tarvikekantamukseni mahdollisimman vähäisenä.
Hyödynnä ympäristöä
Häät ovat minulle oikeastaan leikkimistä. Metsästän mielelläni epätavallisia muotokuvia ympäri hääpaikkaa ja etsin poikkeuksellisuutta tavallisista tilanteista. Haluan jonkun katsovan lopullista kuvaa ja sanovan: ”Vau! Kuinka kuvaaja on tehnyt tämän?”
Hyödynsin äskettäin esimerkiksi katon lasipaneeleja luomaan valokeilassa seisovan pariskunnan luo johtavia linjoja. En retusoinut sitä, valotin vain kirkkaasti valaistut kohdat, ja kuvauspaikan luonnonvalo huolehti lopusta. α9-kamerani elektronisen etsimen avulla näin tarkasti, miltä kuva tulisi näyttämään, ennen kuin edes painoin laukaisinta.
Toiminta ja reaktio
Täydellinen dokumenttikuva kertoo koko tarinan yhdessä kuvassa, ja siihen tarvitaan toimintaa ja reaktiota.
Otin tämän kuvan, jossa sulhanen tanssi morsiamelle. Otin useita kuvia tanssista, mutta suosikkini on kuva, jossa näkyy hänen käsiensä tanssi mutta ei hänen kasvojaan. Taustalla seisova naurava morsian näkyy tarkennettuna. Olisin voinut ottaa vain kuvan hänestä nauramassa, mutta silloin syy ei ikinä selviäisi. Kun mukana näkyy epätarkka tanssiva sulhanen, saat selville koko tarinan – toiminnan ja reaktion.
Toinen suosikkikuvistani on kuva vieraasta, joka pitelee ruokalistakortteja ylhäällä. Tässä kuvassa kaikki elementit yhdistyvät täydellisesti. Siinä on huumoria, graafisia elementtejä eikä se ole poseerauskuva. Paikka oli todella kirkas ja aurinko paistoi suoraan vieraiden silmiin, joten he pitelivät ruokalistakortteja silmiensä suojana. Se on hauskaa, mutta se myös saa osallistujat muistamaan monia yksityiskohtia päivästä: paikan, uskomattoman kirkkaan auringonvalon, aterian, vieraat. Kaikki tämä yhdessä yksityiskohtaisessa kuvassa, joka on otettu spontaanisti.
Toisessa kuvassa näkyy morsian antamassa lentosuukkoa sulhasen ystäville bussissa. Tässä kuvassa sain jälleen vangittua toiminnon, suukon antamisen, ja bussin ikkunaa taputtavien miesten reaktion. Sain otettua kuvan Sony α9 -kameran nopean kuvataajuuden ja seuraavan automaattitarkennuksen avulla. Näin morsiamen juoksevan kohti bussia ja tiesin, että minun oli seurattava häntä. Kaikki tapahtui hetkessä – hän lähetti lentosuukon ja samaan aikaan minulla oli sekunnin murto-osa aikaa kuvata hänen päänsä bussin ikkunan kohdalla ja samalla löytää kulma, josta pystyin erottamaan hänen kätensä ja leukansa. Sony α9:n automaattitarkennuksen ja 200 fps:n kuvausnopeuden ansiosta pystyin ottamaan kuvasarjan, jolloin sain juuri oikeanlaisen sommittelun hänen liikkuessaan.
Hän lopettaa: ”Kun tarkastelin kuvia, olin saanut yhden aivan täydellisen kuvan. Tämä osoittaa, kuinka tärkeässä roolissa kamera voi olla täydellisten kuvien tallentamiseksi.”
”Täydellisyyden etsintää epätäydellisyydestä”
