Vuoden 2022 syyskilpailun voittaja

Syysaiheisessa Instagram-kilpailussamme oli tuhansia ehdokkaita, ja yksi asia oli varma niissä kaikissa: teemaa edustivat lämmin, kullankeltainen auringonvalo ja eloisat meripihkan sävyt. Näimme syysmaisemia Euroopan joka kolkasta. Oli kiehtovaa nähdä, kuinka monet, eri tyylilajeja seuraavat valokuvaajat suhtautuivat kesän loppumisen ja talven alkamisen välissä olevaan vuodenaikaan.

Voittajaotos kuuluu Alan Rangerille, ja se juhlistaa syksyn tuomaa, muuttuvan luonnon dramaattista väristöä.

Alan Ranger ruskaa metsän puissa © Alan Ranger | Sony α700 + 24-70mm f/2.8 ZA SSM | 1/8s @ f/7.1, ISO 200

Alan otti kuvan ollessaan kävelyllä kolmen lapsensa kanssa.

”Törmäsin puuryhmään, jonka latvat olivat edelleen värikkäitä. Ruskan alla näkyivät puiden rungot sekä lehtimatto maan pinnalla. Olin heti varma näiden kolmen kerroksen fotogeenisyydestä, joten otin useita kuvia hetkeäkään epäröimättä. Pitelin kameraa käsin ja vaihdoin asetelmasta toiseen.”

Kuvan tarina noudattaa Alanin tavanomaista kuvaustyyliä, joka koostuu tutkimisesta ja löytämisestä: ”Suuntaan ulos kameran kanssa enkä päätä etukäteen, mitä löydän. Mielestäni on parempi lähteä kuvaamaan ilman ennakko-odotuksia ja luoda kuvia löytämänsä perusteella kuin pakottaa valmiit näkemykset siihen, mitä tulee vastaan.”

Kirkkauden lisäämisen ja muokkaamisen jälkeen Alan oli luonut eloisan otoksensa. ”Tavoitteenani oli luoda jotakin mielikuvituksestani, eikä kirjaimellista tulkintaa silmieni ja kamerani näkemästä maisemasta”, Alan sanoo.

Alan on aina käyttänyt Sony-varusteita. Voittajaotos on kuvattu Sony Alpha 700 -kameralla, ja Alan odottaa innolla, että pääsee käyttämään uutta palkintoaan eli Sony Alpha 7 IV:tä.

”Rakkauteni ulkoilua ja kaikenlaista maisemakuvaamista kohtaan jatkuu. Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan Sony Alpha 7 IV:n kaikkia ominaisuuksia ja vertailemaan sen kuvanlaatua ja toimintoja kameraan, jota olen käyttänyt ilolla viime vuodet.”

 

 

Toinen ja kolmas sija

Tuhansista lähetetyistä kuvista oli yhtä vaikeaa valita hopea- ja pronssimitalistit kuin kullankin saaja. Lopulta kuitenkin päätimme, että toisen sijan on ansainnut Agnieszka Nowaczykin kaunis muotokuva.

Agnieszka Nowaczyk nuoren tytön muotokuva metsässä © Agnieszka Nowaczyk | Sony α7R III + FE 55mm f/1.8 ZA | 1/320s @ f/1.8, ISO 250

”Muotokuvassa on pieni muusani Izabella, joka on minulle hyvin rakas. Hän on täynnä tunnetta, mikä yhdistyi visiooni ja loi tämän arvoituksellisen syysmuotokuvan.”

Agnieszka ottaa mielellään muotokuvia studion ulkopuolella, ja syksy kuuluu hänen lempiaikoihinsa kuvata ulkona.

”Tarkkailen aina luonnon muutoksia. Se auttaa minua rauhoittumaan ja hengähtämään samalla, kun etsin innoitusta ympäriltäni. Kun näin saniaisniityn, halusin välittömästi laittaa Izabellan niiden keskelle. Otin kuvan Sony Alpha 7R III -kamerallani ja FE 55 mm f1.8 ZA -objektiivilla.”

Halusin muotokuvasta vähemmän perinteisen, joten pyysin Izabellaa peittämään osan kasvoistaan ja toisen silmänsä saniaisen lehdellä. Näin sain vaikuttavamman kuvan, ja olen iloinen, etten jäänyt täydellisestä hetkestä paitsi: näin Izabellan tunnemaailman syvyyden hänen silmässään.”

 

Kolmanneksi tuli Fabian Pfeifhoferin upea kuva sarvipöllöstä.

Fabian Pfeifhofer lähikuva pöllön kasvoista © Fabian Pfeifhofer | Sony α7R III + FE 200-600mm f/5.6-6.3 G OSS | 1/200s @ f/6.3, ISO 200
”Huomasin sarvipöllökoiraan lähellä kotiani sijaitsevalla hautuumaalla aivan vahingossa – olin paikalla siellä asuvien villihamstereiden perässä. Useiden viikkojen ja monien käyntien jälkeen näin pöllön tuijottavan minua uteliaana puun takaa. Otin kuvan Sony Alpha 7R III -kamerallani ja Sony FE 200–600 mm -objektiivilla, jonka lainasin kaveriltani.”

”Kuvan ottamisen jälkeen peräännyin, tarkistin tuloksen ja innostuin. Ihastuin täysin pöllön minua tarkkaileviin kasvoihin.”

Muiden voittajiemme tavoin myös Fabian kuvaa mielellään syksyllä. ”Syksyn muodonmuutokset luovat taianomaisen tunnelman. Syksy tarjoaa nopeasti muuttuvia tilaisuuksia otoksille ja pitää minut joka vuosi kiireisenä pakottamalla minut mahdollisimman usein pihalle.”

Pronssipaikkansa myötä Fabian voitti Sony FE 40 mm f/2.5 G -objektiivin, ja hän odottaa innolla sen käyttämistä katu- ja tähtivalokuvaamisessa tulevina kuukausina.

 

Kiitos voittajille ja kaikille kilpailuun osallistuneille. Muista seurata Sony Alpha Universe EU -tiliämme Instagramissa, jotta olet varmasti valmis osallistumaan ensi kerralla.

Esitellyt tuotteet

Rekisteröidy α Universe -uutiskirjeen tilaajaksi

α Universe -uutiskirjeen tilaaminen onnistui!

Anna kelvollinen sähköpostiosoite

Pahoittelut, jotain meni pieleen.

Tilaaminen onnistui!