sandra aberg sonyn alpha 7r3 morsian poseeraa sumuisessa metsässä käsivarsi päänsä päällä

Muodin maailma

Sandra Åberg

”Mielestäni muotikuvat eivät ole kovin kiinnostavia, jos ne keskittyvät vain vaatteisiin”, sanoo Sandra Åberg. ”Haluan kertoa tarinan, joka tavoittaa katselijan ja koskettaa häntä. Jokaisen hyvän kuvan – myös muotikuvan – pitäisi saada katsoja tuntemaan jotain”, hän selittää.

Muotiin, muotokuviin ja hääkuvaukseen erikoistunut Sandra on työskennellyt alalla 15 vuoden ajan. Hän kiinnostui alasta muutettuaan Milanoon, jossa ”ihmiset ja ala kiehtoivat ja inspiroivat häntä – kyseessä on maailma, jossa kaikki luovat jotain.” Hän on kehittänyt joukosta erottuvan kevyen, ilmavan ja romanttisen tyylin, joka perustuu tunneyhteyteen ja tehokkaaseen tarinankerrontaan. Hän kertoo, että Alpha-kamera on auttanut tyylin kehittämisessä.

sandra aberg sonyn alpha 7r3 valkopukuinen nainen avaa punaista porttia © Sandra Åberg | Sony α7R III + FE 85mm f/1.4 GM | 1/2500s @ f/1.4, ISO 2000

”Haluan tarjota ihmisille jotain, johon he voivat rakastua”, hän jatkaa. ”Tavoitteenani on luoda sama tunne kuin heillä olisi käyttäessään näitä vaatteita – että he tuntevat olevansa kauniita tai vapaita. Haluan esitellä maailman, johon he haluavat kuulua. Pyrin tekemään tiivistä yhteistyötä mallien ja stylistien kanssa. Kuvaan myös mielelläni luonnossa, koska se tuo kuviin haluamaani aitoutta sekä vapautta ja tunteellisuutta.”

Jos tunne tekee kuvasta mielenkiintoisen, miten tämä tunne saavutetaan? Sandran mielestä tärkeintä on voimakas visuaalinen idea ja viestintä. ”Pidän muodissa siitä”, hän selittää, ”että voin ottaa kuvaan mukaan kaiken haluamani ja luoda juuri omanlaiseni maailman. Naisia kuvatessani voin saada aikaan kauneutta muotojen ja poseerauksien sekä vaatteissa olevien kuvioiden avulla. Pystyn myös hallitsemaan ilmaisutapaa ja tunnelmaa ja valitsemaan, onko tyyli pehmeä ja unenomainen tai vahva ja tehokas. Tämä kaikki yhdessä luo tarinan.”

sandra aberg sonyn alpha 7r3 morsian seisoo valkoisessa pitsipuvussa ulkona metsässä © Sandra Åberg | Sony α7R III + FE 85mm f/1.4 GM | 1/1250s @ f/1.6, ISO 4000

Mallien kanssa työskennellessään hän aloittaa ”näistä todella pienistä tikku-ukkopiirustuksista, joista minua on kiusattu koko ikäni! Niiden avulla voin kuitenkin alkaa selittää, mitä tämä tyttö mielestäni tuntee ja miten haluan tuoda sen esille. Pyrin myös tulkitsemaan mallien omia taitoja ja luomaan jotain, joka tuntuu heistä oikealta. Jotkut ovat nauravaisia ja rentoja, kun taas toiset saattavat olla tunnelmallisempia ja saada aikaa tietyn vaikutelman – kaiken tämän voi muuttaa tarinaksi.”

Tärkeintä on vuorovaikutus, ja tässä α7R III -kamerasta on Sandran mukaan valtavasti apua. ”Minun työskentelytavassani on olennaista pystyä kuvaamaan yksinkertaisesti”, hän selittää, ”koska työskennellessäni mallin kanssa en halua minkään häiritsevän – haluan olla läsnä hetkessä hänen kanssaan ja herättää tarinan eloon. Aiemmin minulta kului paljon aikaa kameran katseluun, mutta α7R III:n ominaisuuksien, kuten elektronisen etsimen, avulla minun on helpompi tehdä kokeiluja kohteen kanssa ilman asetuksien selailua.”

sandra aberg sonyn alpha 7r3 vaalea huntupäinen morsian höyhen- ja kukka-asetelman edessä © Sandra Åberg | Sony α7R III + FE 85mm f/1.4 GM | 1/100s @ f/2.0, ISO 400

Sandra saa luotua tunnetun pehmeän ja kirkkaan tyylinsä nopeiden objektiivien, kuten T* FE 55mm f/1.8 ZA:n avulla. Lisäksi Sonyn α7R IV-kameran Eye AF -toiminto ja uusi reaaliaikainen seuranta ovat välttämättömiä ominaisuuksia hänen kuvaustyylilleen. ”Minun ei tarvitse huolehtia myöskään täydellisestä tarkennuksesta”, hän selittää. ”Esimerkiksi kuvatessani Voguelle ja muille muotilehdille on ärsyttävää, kun kuva näyttää täydelliseltä, mutta zoomatessa huomaa, että se ei ole tarkka! Eye AF -toiminto on niin tarkka, että tästä ei tarvitse huolehtia. Voin vain lukita kohteeseen ja alkaa kuvata. Sen ansiosta voin käyttää suurempia aukkoja ja tuntea oloni varmaksi, ja näin saan lisää vapautta tehdä kokeiluja.”

Hän kertoo, että myös erinomainen dynaaminen alue ja ISO-suorituskyky auttavat ottamaan kauniimpia kuvia, heittäytymään vaistojen varaan ja ottamaan yläsävykuvia sekä taustavalaisemaan kohteita mahdollisimman paljon. ”Kun tunnistin selviää kaikista yksityiskohdista”, hän selittää, ”minun ei tarvitse pelätä kohteiden katoavan varjoihin. Se on minulle aivan uusi tapa kuvata. Koska kuvani ovat vaaleita, muokkaaminen on helpompaa. Tietysti käytän heijastimia ja joskus myös täytevaloa, mutta mitä yksinkertaisempi, sen parempi.”

sandra aberg sonyn alpha 7r3 huntupäinen morsian istuu höyhenasetelman edessä pidellen ruusua © Sandra Åberg | Sony α7R III + FE 85mm f/1.4 GM | 1/100s @ f/1.4, ISO 250

”Nämä uudet tekniikat”, Sandra päättää, ”yhdistyvät valokuvaajan vaistoihin ja auttavat meitä olemaan luovempia. En juurikaan ole ollut kiinnostunut kameran asetuksien kokeilemisesta. Olen kiinnostunut kuvaamisesta, olen kiinnostunut kameran toisella puolella olevasta kohteesta ja itseni haastamisesta uusien asioiden tekemiseksi. Minulle α7R III onkin siis täydellinen valinta.”

Esitellyt tuotteet

Sandra Åberg

Sandra Åberg | Denmark

”Jos se jännittää ja pelottaa sinua, molempia samanaikaisesti, se tarkoittaa sitä, että sinun varmaankin kannattaa tehdä se!”

Rekisteröidy α Universe -uutiskirjeen tilaajaksi

α Universe -uutiskirjeen tilaaminen onnistui!

Anna kelvollinen sähköpostiosoite

Pahoittelut, jotain meni pieleen.

Tilaaminen onnistui!