Tarinankerrontaa varten tarvitaan kaksi asiaa. Ensin on löydettävä tarina, joka on kertomisen arvoinen, ja toiseksi tarvitaan riittävät taidot tarinan kertomiseen.
Justin Jin on tehnyt näitä kumpaakin jo kaksi vuosikymmentä. Hän on matkustanut ympäri maailman kameransa kanssa ja kuvannut oikeita elämäntarinoita monenlaisille asiakkaille, kuten National Geographicille, The Sunday Timesille ja kansalaisjärjestöille.
”Yritän aina löytää kaikkialta syvällisemmän tarinan ja kertoa sen koko maailmalle”, Jin selittää. ”Jonkun mielestä olen ehkä valokuvatoimittaja tai dokumenttikuvaaja, mutta pidän itseäni enemmän visuaalisena tarinankertojana.”
Tarinan kertomista varten ratkaisevat hetket ovat keskeisessä asemassa. Ne on kuvattava ennen kuin ne katoavat. Visuaalinen tarinankertoja tarvitsee siis kameran, johon hän voi luottaa. Jos reagointi on liian hidasta, hetki on jo mennyt ohi.
Justinin valitsema kamera on α7R III, jota hän käytti uusimmissa projekteissaan samppanjatalojen Perrier-Jouëtin ja Mummin parissa. Hän kuvasi tuotantoa Ranskan koilliskulmassa ja tuotteiden matkaa asiakkaille eri puolilla maailmaa.
”Tässä tapauksessa työskentelin kahden suurimman ja arvostetuimman samppanjatalon kanssa”, hän kertoo. ”Minua pyydettiin etsimään brändit uudelleen. Se saattaa kuulostaa hullulta, koska nämä talot ovat satoja vuosia vanhoja ja ne myyvät viinejä ympäri maailman, mutta heidän mielestään markkinointi kaipasi uudistamista, joten minua pyydettiin katsomaan asioita tuorein silmin. Kyseessä oli oikeastaan mahdollisuus yrityksille oppia lisää itsestään journalistisen ja tarinankerronnallisen lähestymistavan kautta. He eivät tienneet, mitä haluavat sanoa, joten minun tehtäväni oli määritellä tarina sellaisena kuin sen itse koin.”
”Kun valokuvatoimittaja etsii todellisuutta, totuutta ja faktoja, nämä yritykset haluavat saman lähestymistavan aitouden, uskottavuuden ja brändin maineen kehittämiseen”, Justin toteaa. ”Yhteys löytyy tarinoista, jotka perustuvat oikeaan elämään ja oikeisiin ihmisiin, jotka näyttävät, mistä brändissä on kyse.”
Justin uppoutuu jokaiseen projektiin parin kolmen kuukauden ajaksi, ja hän sai työhön vapaat kädet. ”Aika harvassa yrityksessä on riittävä luottamus omaan toimintaan, jotta tällaista uskalletaan tehdä”, hän huomauttaa. ”Lisäksi kukaan ei keskeyttänyt tai yrittänyt vaikuttaa siihen, kenen kanssa puhun tai mitä kysymyksiä esitän. Se edellyttää paljon luottamusta kummaltakin osapuolelta. He antoivat taiteilijan tulkita työtä omalla tavallaan, tehdä yhteistyötä pitkän aikaa ja sitten näyttää, mitä itse osaan tehdä.”
Tällaiset projektit vaativat paljon niin kameralta kuin kuvaajaltakin. Molempien on oltava kestäviä, monipuolisia ja sopeutuvia. Päivät venyvät pitkiksi ja Justinin mukaan kyse on kuin treenistä kuvaajalle ja kameralle. ”Pitkät etäisyydet, aikaero, myöhäiset yöt, päivä toisensa jälkeen, kylmässä ja kuumassa, joten kameran on oltava kestävä ja toimittava kaikissa olosuhteissa. Toisaalta joskus joudun työskentelemään arkaluonteisissa tilanteissa, joihin toimittaja ei yleensä edes pääse. Olen esimerkiksi ollut mukana, kun toimitusjohtaja myy tuotettaan kansainvälisille asiakkaille tai viinimestari viimeistelee viinin makua. Tällöin on tärkeää, että käytettävissä on esimerkiksi α7R III:n äänetön kuvaustila.”
”Sitten yllättäen päädyin keskelle sadonkorjuuta, joka on kuin pelastusoperaatio”, hän jatkaa. ”Kyseessä on erittäin sateinen ja kylmä alue Ranskassa, joten rypäleet on kerättävä heti, kun ne ovat kypsiä. Tämän kaiken kuvaamiseksi on voitava olla varma siitä, että kameran tarkennus ja kuvaaminen erittäin nopeasti toimivat varmasti.”
Monenlaisten tilanteiden kuvaamiseen tarvitaan tietenkin laaja valikoima objektiiveja. ”Niiden neljän vuoden ajan, joina olen käyttänyt Sonyn peilittömiä kameroita, valikoima on laajentunut kaikkeen tarvitsemaani”, Justin sanoo. ”Käyttämäni pyhä kolmikko on 16–35 mm:n, 24–70 mm:n ja 70–200 mm:n G Master ‑objektiivit sekä makro-objektiivi FE 90mm f/2.8 G OSS. Saan siis esiin yksityiskohtia, joita edes työntekijät itse eivät ole ennen huomanneet.”
”Tämän ansiosta α7R III oli täydellinen työkalu näissä projekteissa”, hän päättää. ”Se tarjoaa parhaan tasapainon kuvanlaadun, käsiteltävyyden ja ergonomian suhteen. Lisäksi se toimii viiveettä, joten toiminta on saumatonta omista aivoista sulkimeen asti. Se on tärkeää kaikissa projekteissani, sillä kyse on aitojen hetkien ja jopa valokuvaajalle yllättävien tilanteiden kuvaamisesta.”
”Mikään ei ole suunniteltua, joten mitään ei voida toistaa ja kuvata uudelleen”, hän jatkaa. ”Tässä on kuva viinimestarista luovuttamassa avaimen seuraajalleen. Hän on työskennellyt talossa lähes kolme vuosikymmentä, ja hän luovutti koko kellarin naisseuraajalleen… En osannut odottaa sitä – eikä seuraajakaan ilmeen perusteella! Näissä tilanteissa on reagoitava erittäin nopeasti, jotta tarkennus ja sommitelma ovat kohdallaan. Se ei onnistu kameralla, joka ei toimi juuri halutulla tavalla!”
"Äänettömillä sulkimilla, pienikokoisilla rungoilla ja ällistyttävällä kuvanlaadulla Sony alpha -kamerani avaavat täysin uusia mahdollisuuksia kuvaamiseen"