Taidevalokuvaaja Julien Mauve kertoo: ”Tällaisissa projekteissa on pidettävä määränpää mielessä, mutta ei liian selkeästi.”
Julien kertoo luovasta prosessista valokuvausprojekteissa, jotka ovat määrittäneet hänen uraansa, kuten Greeting from Mars, After Lights Out ja uusin projekti L'île Aux Libellules (sudenkorentojen saari), joista hän on saanut kansainvälistä tunnustusta. Nykyään hän keskittyy lähes pelkästään projekteihinsa: kuvaamiseen, muokkaukseen ja niiden esittelemiseen ensin verkossa ja tämän jälkeen näyttelyinä ja kirjoina.
Alku oli vaatimaton. ”Aloitin kuten useimmat muutkin ikuistamalla muistoja. Kuvasin ystäviä ja sukulaisia. Pian halusin ilmaista enemmän: tallentamisen sijasta kertoa tarinoita.”
Hän aloitti projektinsa työstämisen vuonna 2011 kameranaan Sonyn α99, eikä hän ole katunut.
Julien kuvasi uusimman Sudenkorentojen saari -projektinsa Japanissa. Aikaa kului kaksi vuotta. Hän teki neljä matkaa. Idea muotoutui kuin itsestään, kun hän matkusteli tässä maassa. Hän kiinnitti huomiota, että vain saarien reunoilla oli rakennuksia. ”Kun menee saarien keskiosiin, huomaa, että ne ovat kuin kuolleita vyöhykkeitä. Asukkaita on vain vähän, ja luonto on vallannut monet rakennukset. Silloin voi tutkia ihmisen suhdetta luontoon ja sen muuttumista.”
Sudenkorentojen saarella luonto peittää entiset teollisuuslaitokset ja muutkin sivilisaation merkit hitaasti. Tällöin syntyy dystooppinen tieteiskirjallisuudesta tuttu maisema. Mutta kaikkien kunnon tarinankertojien tavoin hän yhdistää erilliset elementit kokonaiskuvaksi.
Vaikka kuvissa vaikuttaa olevan jotain yhteistä, niitä ei ole kuvattu samassa paikassa eikä edes samana vuodenaikana.
Osa kuvista on otettu Okinawalla ja osa pohjoisessa eri aikoina.” Hänen mielestään ”tärkeintä on yhdenmukaisuus, jotta tunnelma on juuri oikea. Kuvasin lähinnä aamuisin suoran auringonvalon välttämiseksi. Yhdenmukaisen aiheen lisäksi on työstettävä valmiiden kuvien väritystä ja sävyjä. Projektin onnistuminen edellyttää yhdenmukaista esteettisyyttä.”
Millaista hyötyä Julienin Sony Alpha -kalustosta on? α99-kameran jälkeen hän siirtyi kuvaamaan α7R-sarjalla. Vaikka voisi kuvitella, että valokuvaaja luettelee itselleen hyödyllisimmät tekniikat, taiteilijana Julien asennoituu eri tavalla. Hänelle on usein tärkeintä, mitä kamera ei tee.
"Taiteilijan täytyy unohtaa kamera ja käyttää sitä välikappaleena eikä keskittyä siihen. Tämä kuitenkin onnistuu vain tiettyjen kameroiden avulla.” Hän jatkaa: ”α7R-sarja reagoi nopeasti ja toimii intuitiivisesti, joten voin keskittyä siihen, mitä haluan saada aikaan, tarvitsematta miettiä käyttämääni työkalua. Se on todella kevyt, joten sitä ei huomaa. Se tottelee ja on valmis kuvaamaan sekunnin murto-osassa.”
Julien ei osaa sanoa, mistä hän löytää inspiraatiota töitään varten. Hän etsii täydellistä maisemaa jatkuvasti.
”Pidän kameran lähelläni, jotta voin reagoida vain muutamia sekunteja kestäviin hetkiin. Siksi vasteaika on minulle tärkeä.” Samasta syystä hän käyttää nopeita zoom-objektiiveja. Hänellä on usein 70-200mm f/2.8 G Master yhdessä rungossa ja 24-70mm f/2.8 G Master toisessa, joten hän on valmis lähes kaikkeen.
Julien luottaa α7R-sarjan uskomattomaan tarkkuuteen ja ylivoimaiseen kuvanlaatuun. Niitä tarvitaan, koska kuvat asetetaan esille näyttelyissä.
Töitäni näkyy aikakauslehtien ja kirjojen lisäksi gallerioissa ja studioissa todella suurikokoisina, joten laatuun täytyy voida luottaa. Edellistä näyttelyäni varten kuvia tulostettiin 1 metrin levyisinä, eikä ongelmia aiheutunut.”
Mutta palataan luovaan prosessiin: suunniteltuun ja suunnittelemattomaan matkaan. Julienilta saattaa kulua kuukausia tai jopa vuosia, ennen kuin idean asteelta on päästy projektin valmistumiseen saakka. Matkan varrella eteen tulee yllätyksiä ja suunnanmuutoksia, mutta kyse on lähinnä kovasta työstä ja sitoutumisesta.
”Kuvaamisessa on kyse sellaisten maisemien etsimisestä, jotka kertovat tarinan”, hän kertoo. ”Muokkaaminen voi olla tuskallista, koska 50 tai 60 kuvaa on karsittava 20 kuvaksi. Jäljelle täytyy jättää vain vahvat kuvat, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Jossain vaiheessa on palattava taaksepäin. Silloin huomaa, mikä toimii ja mikä ei.”
Hän jatkaa: ”On ehkä tehtävä muutoksia tai aloitettava alusta, jos tarina vaatii sitä. Aivan kuin olisi meressä. Kun on pinnan alla eli kun prosessi on meneillään, ei voi nähdä kokonaisuutta. Jossain vaiheessa täytyy nousta pinnalle haukkaamaan happea, katsella ympärilleen ja sitten voi palata takaisin.”
"En yritä kuvata maailmaa sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin haluaisin sen nähdä”
