"Joskus saan hulluja ideoita, esimerkiksi pyöräilyä lumessa tai jäätyneen vesiputouksen kiipeämistä."
Upeat maisemat ovat mahtavia, mutta Uroš Podlogarin kuvat ihmisistä tekemässä uskomattomia asioita uskomattomissa paikoissa nostavat kuvat uudelle tasolle.
Uroš on tuntenut vetoa ulkoiluun läpi elämänsä: "Rakastan luonnossa kävelemistä ja äärimmäisiä paikkoja. Olen aina ollut urheilullinen, olen aina patikoinut ja kiipeillyt, ja sitten yhdistin kaiken valokuvaukseeni."
Äärimmäisten maisemien ja ihmisten toiminnan yhdistelmä tekee Urošin kuvista niin voimakkaita. Ihmisten kuvaaminen luonnossa antaa katsojalla vaikutelman mittakaavasta sekä tuo paikkaan voimaa ja mahtavuutta, jolloin kuvasta tulee muutakin kuin pelkkä kaunis maisema.
"Jos kuvaisin vain luonnollista maailmaa, kuvat näyttäisivät minusta tyhjiltä", Uroš sanoo. Hänen kuvissaan esiintyy usein kiipelijöitä, laskettelijoita ja maastopyöräilijöitä. Kuvien ottaminen ei kuitenkaan ole helppoa, vaan ne vaativat usein kuukausien ja joskus jopa vuosien suunnittelua.
"Odotin kolme vuotta, että vesiputous jäätyi kunnolla kiipeilyä varten. Löysin kiipeilijän, joka oli valmis kiipeämään putouksen, ja sitten meillä oli vain kaksi päivää aikaa. Odotimme ja odotimme oikeaa hetkeä, jonka saavuttua saimme viimein kuvan."
Urošin pääasiallinen työkalu α7R III, jossa hän arvostaa erityisesti sen dynaamista aluetta. Objektiiveista hän suosii FE 16–35 mm f/4 ZA:aa laajakulmatöissään.
"Työskentelen usein aikaisin aamulla ja joskus auringon laskiessa. Jopa näissä vähäisemmän valon olosuhteissa kamerani dynaaminen alue riittää kaikkien varjojen ja valojen ikuistamiseen."
Toimintakuvissa tärkeintä on tietenkin nopea jatkuva automaattikohdennus ja 10 fps:n sarjakuvanopeus. "Jatkuva automaattikohdennus on elintärkeää työssäni. Sen avulla voin ikuistaa kaikkia kuvaamiani lajeja."
Koska Uroš on aktiivinen urheilija ja ymmärtää urheilijoiden liikkumista sekä maisemia, hän osaa ikuistaa kuvat parhaalla mahdollisella tavalla.
"Se, että olen ollut mukana lajissa, on auttanut paljon. Sen ansiosta näen tai kuvittelen asioita jo etukäteen ja voin kuvitella tarinan päässäni. Näen asiat eri tavalla kuin ihminen, joka ei ole ollut paikalla tai mukana lajissa, eri tavalla kuin ihminen, joka vain seisoo ottamassa kuvia."
Miten Uroš keksii uusia ideoita? "Löydän innoitusta epätavallisista asioista, joita löytyy arkielämästä."
”Se ei ole työ. Se on intohimo, itse asiassa rakkaus. Löydä asia, joka pitää sinut elossa ja saa veren kiertämään. Seuraa sitä täydellä sydämellä”