Urheilukuvaaja Giovanni Auletta on matkustanut maailmalla viimeiset 20 vuotta ja kuvannut lähes kaikentyyppisiä urheilutapahtumia. Hän on erikoistunut laskettelun ja pyöräilyn kuvaamiseen. COVID-19 -eristyksen vähentäessä urheilutapahtumia kaikkialla maailmassa ”olisi ollut mahdotonta jatkaa työskentelyä näiden kahden alan parissa” hän sanoo.
”Eristyksen ensimmäisen viikon pidin lomaa,” Auletta jatkaa, ”ja toisella viikolla puhdistin kameroitani ja säädin asetuksia. Kolmannella viikolla lähdin ulos aikaisin aamulla kuvaamaan autioitunutta kaupunkia, ja tuskin huomasinkaan, että olin käytännössä alkanut taas tehdä töitä.”
Giovannin tavalliset kuvauskohteet ovat edelleen tauolla, joten hän käytti rajoituksia uuden inspiraation löytämiseen ja valitsi kohteen, jonka omaan historiaan kuuluu sinnikkyys ja mukautuminen ”Halusin työskennellä paikassa, jolla oli vahva identiteetti ja tarina, joten aloin seurata S.D.G FORZA E CORAGGIO -seuran voimistelijoita”, hän selittää. ”Se oli Milanon aivan ensimmäinen urheiluseura, joka on perustettu vuonna 1870 ja joka selvisi kahdesta maailmansodasta, joten se todella tietää, mitä mukautuminen ja sinnikkyys merkitsevät”
Yksilöiden sijaan Giovanni päätti keskittyä joukkueisiin, jotka palasivat yhteen pitkän eristyksen jälkeen. Hän valitsi kohteekseen rytmisen voimistelun joukkueen ja lisää, että hän ”halusi tuoda esille urheilulajia, joka ei ole aina parrasvaloissa, mutta jota harrastetaan samalla omistautumisella ja intohimolla kuin muita tunnetumpia lajeja.”
Vaikka Giovanni oli kuvannut voimistelijoita aiemminkin, hän ei ollut koskaan tehnyt sitä ”niin läheisesti”. Aihe poikkesi esimerkiksi laskettelusta monin eri tavoin. ”Voimistelu on ensinnäkin sisälaji, joten valoa on paljon vähemmän. Myös fyysisiä eroja oli”, hän selittää. ”Esimerkiksi laskettelussa etäisyydet ovat paljon suuremmat ja ajoitus on tarkempi. Laskettelussa kuva on otettava yhdellä kertaa, mutta tässä projektissa minulla ei ollut mitään kiirettä. Pystyinkin liikkumaan ja valitsemaan oikean kuvauspisteen jokaiselle urheilijalle mukautuen sijaintiin ja valoon.”
Myös valokuvaajan työkalujen on pystyttävä mukautumaan, ja Sonyn Alpha 9 -lippulaivamallien käyttäjänä Giovanni tietää, että hän voi luottaa kameransa monipuolisuuteen. ”Kuvaanpa sitten sisällä tai ulkona”, hän selittää, ”toimintakuvauksessa sulkimen nopeuden on yleensä oltava todella suuri. Suurista ikkunoista huolimatta voimistelusalissa oli melko heikko valo, joten se oli hyvä testi laitteilleni. Kuten yleensäkin, Alpha 9 II selvisi tästä testistä upeasti, ja pystyin käyttämään erittäin korkeita ISO-arvoja laadun heikentymättä. Tämän ansiosta pystyin luottamaan siihen, että automaattinen ISO mukautuu valoon – ja tällaisessa paikassa, jossa valo vaihtelee, se oli elintärkeää.”
Myös muut Alpha 9 II -kameran suorituskykyominaisuudet auttoivat Giovannia ottamaan tiiviin kuvasarjansa. ”En enää pärjää ilman Sonyn reaaliaikaista Eye-AF-tarkennusta”, hän tunnustaa. ”Se toimii erinomaisesti ja tarkentaa juuri oikeisiin kohtiin, joten minä voin keskittyä kuvan muihin osa-alueisiin. Se toimii myös voimakkaassa taustavalossa eikä häiriinny muistakaan elementeistä, kuten phi vilahtavasta voimistelijan nauhasta.”
Myös Alpha 9 II:n elektroninen etsin oli olennainen toiminto, ”koska kohteen jatkuva liikkuminen valon ja varjojen välissä ei häiritse kameraa, koska valotus reagoi valaistusolosuhteisiin. Hiljaisen sulkimen ansiosta pystyin olemaan täysin huomaamaton, joten urheilijat eivät edes huomanneet läsnäoloani”, hän lisää.
Näin Giovanni kertoo kuvaamisesta nopeudella 20 kuvaa sekunnissa: ”On aina tärkeää tuntea kuvauksen kohteena oleva urheilulaji, jotta voit ennakoida liikkeet. Tässä tapauksessa, kun en ollut erikoistunut voimisteluun, Alpha 9 II -kameran 20 kuvaa sekunnissa -sarjatilasta oli paljon apua, sillä pystyin valitsemaan täydellisen kuvan.”
Giovanni käytti 24-105mm f/4 G OSS -objektiivia laajempiin otoksiin, mutta suurimman osan työstä hoiti taattu työjuhta 70-200mm f/2.8 GM OSS. Näin hän pystyi ”olemaan oikealla etäisyydellä urheilijoihin – ei häiritsevästi eikä liian kaukana tapahtumapaikasta”, kun taas f/2.8-aukko auttoi häntä työskentelemään vähäisellä kentän syvyydellä ja korostamaan henkilöitä hämärässä salissa. ”Monissa kuvissani”, hän selittää, ”halusin keskittyä urheilijoiden eleisiin, joten valitsin maksimaalisen aukon ja eristin heidän kehonsa muodot ja poseeraukset ympäristön sijaan.”
”Tämä työ”, Giovanni päättää, ”on opettanut minulle, että oppiminen jatkuu aina niin teknisestä kuin inhimillisestäkin näkökulmasta. Valokuvaajina meidän on pysyttävä urheilijoiden tavoin aktiivisina niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja oppiminen ja mukautuminen ovat iso osa tätä. Kaipaan vuoria enkä malta odottaa talvikauden alkua, mutta olen oppinut, että voimistelussa on todellista intohimoa ja rakkautta, joten myös se on nyt lähellä sydäntäni.”
