”Valokuvaaminen on viestintälaji”, sanoo Steffen Böttcher, kun häneltä kysytään muoto- ja muotikuvaamisesta. ”Onneksi pidän kommunikoimisesta.” Muotokuvan tyypistä riippumatta sen on kerrottava jotakin merkittävää kohteesta. Jos kuva on anonyymi, se ei ole oikea muotokuva.
Steffenin muotokuvat kertovat paljon luonteesta. Muiden tärkeiden tekniikoiden ohessa hänen mielestään kyse on visuaalisesta tarinankerronnasta kuvauspaikalla.
Hyvän muotokuvan saamiseen tarvitaan oikea ympäristö, sillä ympäristö voi kertoa paljon kuvattavasta: itse kohteesta, hänen työstään, ajattelutavastaan jne. En halua persoonattomia kuvia. Tavallisissa kasvokuvissa ei ole mitään vikaa, ne ovat ajanmukaisia ja hyödyllisiä, mutta haluan, että kuvissani ympäristö auttaa tarinan kertomisessa: poliitikko kirjastossa, kokki keittiössä… mikä saakaan kohteen syttymään.
Kuvauspaikan harkittu käyttö voi hänen mukaansa auttaa kohdetta olemaan oma itsensä. ”Aivan kuten näyttelijät tehdessään elokuvaa tarvitsevat lavasteen tai kuvauspaikan pelkän vihreän taustan sijaan. Samoin muusikot tarvitsevat lavan ja yleisön. Tarvitaan jotakin, johon voi reagoida. Eläintä ei voi siirtää pois elinympäristöstään ja olettaa, että se käyttäytyisi luonnollisesti. Sama pätee ihmisiin.”
Steffen työskenteli 12 vuotta graafisena suunnittelijana ennen siirtymistään valokuvaamaan täysipäiväisesti. Se on luonnollisesti antanut hänelle erinomaisen perustan visuaaliseen ilmaisuun – siihen, miten kuvilla voi välittää ajatuksia. Vuodet graafisen suunnittelun parissa ovat auttaneet häntä ymmärtämään perusteet, kuten sommittelun, värien käytön ja kuvan rakenteen. Näiden taitojen avulla siirtyminen valokuvaamiseen on hänen mielestään helppoa, koska aloittaminen ei tapahdu nollasta. ”Halusin vain olla luova – se oli tärkein kannuste, eivätkä tekniset asiat saa estää luovuutta.”
Hän kokee, että liian monet valokuvaajat lähestyvät valokuvausta tekniseltä puolelta keskittyen asetusten ja laitteiden kanssa pelaamiseen. Hän selittää, että hänelle se ei kuitenkaan ole keskeisessä roolissa:
Minulle valokuvaaminen on kuin taulun maalaamista. Kamera ei ole olennainen asia. Olennaista on katsoa valoa, sommittelun elementtejä, värejä... Se on niin paljon muutakin kuin tekninen harjoitus. Sen takia on tärkeää muodostaa kuva omassa päässään, ennen kuin ottaa kameran esiin.
Häntä auttaa muun muassa Sony α9:n kallistuva näyttö. ”Sommittelen kuvan mieluummin näytön kautta useista syistä”, hän selittää. ”Kun käytän etsintä, voin unohtaa elementtejä, koska näkymä on lähempänä todellisuutta.” Kiinnittyykö katse kohteeseen sen sijaan, että katsoisit asettelua kokonaisuutena? ”Kyllä, koska näyttöä käytettäessä asettelu näkyy kokonaisena, aivan kuin tulosteena... valmiina teoksena. Etäisyyttä on enemmän ja samalla voin olla puolueettomampi.”
Takaisin viestintätaitoon. Steffenille toinen hyvä puoli kameran LCD-näytön kautta sommittelussa on se, että hän voi kommunikoida kohteen kanssa helpommin, koska kamera ei peitä hänen silmiään. ”Valokuvaajana siitä on paljon hyötyä, kun astuu maskin takaa esiin. Tilanne muuttuu paljon intiimimmäksi ja paremmaksi kuvauskohteen kannalta. Ihmiset reagoivat eri tavalla, ja sen näkee heti. Sen jälkeen voin keskittyä paremmin kohteeseen ja kommunikoida hänen kanssaan paremmin erityisesti sen ansiosta, että α9:n automaattitarkennus ja -valotus toimivat luotettavasti. Minun ei tarvitse miettiä tekniikkaa, vaan voin keskittyä sommitteluun ja kommunikointiin.”
Puhuminen on itse asiassa valtava osa sitä, mikä tekee Steffenin muotokuvista erityislaatuisia. ”Kun kamera ei peitä kasvojani, voin keskustella kuvattavan kanssa ja saada hänet rentoutumaan. Kuvattavat eivät ole kuvattavina joka päivä, joten he tarvitsevat rauhoittelua. Puhun paljon ja annan kuvattavalle itse asiassa tunteen siitä, ettei hänen tarvitse esittää. Hän voi vain olla oma itsensä. Minun tehtäväni on sen jälkeen kuvata nuo kauniit hetket.”
Monet muotokuvaajat puhuvat hänen mukaansa kuvattavilleen, mutta puhumisen tapa on ratkaisevaa sen sijaan, että puhutaan vain puhumisen vuoksi.
Monet aloittavat liian suoraan, mikä voi lisätä stressiä ja ahdistusta niiden lieventämisen sijaan. En halua, että kuvattavani miettivät, mihin pitää katsoa tai missä asennossa leuan pitää olla. Haluan saada kuvattavan ulos kuorestaan ja hävittää itsetietoisuuden.
Hän esimerkiksi kertoo keskustelun aikana tarinoita ja muuttaa niiden esitystapaa sen mukaan, mitä hän haluaa kuvattavan tuntevan. ”Jotkut kuvaajat pyytävät ajattelemaan jotakin kaunista ja odottavat saavansa reaktion. Se ei toimi – tilanteessa on toimittava älykkäämmin ja empaattisemmin. Jos haluan, että kuvattava näyttää sankarilliselta, kerron sankaritarinoita. Jos haluan, että hän näyttää kotoisalta, kerron kotoisia tarinoita esimerkiksi omasta lomastani.”
Tärkein vinkki: ”Vie kuvattava keskustelun avulla pois hetkestä. Se on kuin baletin ohjaamista, mutta työkohteena on alitajunta: kuvattava kuuntelee ja reagoi. Sillä tavalla viestintä toimii parhaiten.”
”Elämässä pitää sanoa KYLLÄ!"
