Jo 14. vuonna peräkkäin Sony ja World Photography Organisation ovat myöntäneet yhteistyössä Sony World Photography Award -palkinnot. Yhtiönä Sony tekee jatkuvasti uudistuksia käyttämämme tekniikan lisäksi myös tarinankerrontatapaamme. Me Sonylla haastamme jatkuvasti itseämme innovoimaan ja muuttamaan tapaa, jolla tämän päivän luovat tekijät näkevät maailman. Tänä vuonna olemme erityisen ylpeitä voidessamme tarjota valokuvaajille alustan, jossa he voivat jakaa taitojaan ja kertoa tarinoitaan maailmanlaajuisesti jopa COVID-19-pandemian aiheuttamien välttämättömien rajoitusten keskellä.
Ken Morisawa
Head of Digital Imaging, Eurooppa
Sony
Viime vuosi on opettanut maailmalle ainakin sen, että emme voi ennustaa, mitä on tulossa nurkan takana. Meidän täytyy olla kiitollisia kaikesta positiivisesta elämässämme, ja pienimmätkin hetket voivat olla näyttämisen arvoisia. Nämä valokuvaajat ovat ikuistaneet hetken kauneuden ja taidon vaihtaa näkökulmaa hyödyntäen uusinta tekniikkaa tallentaakseen vangitsevan tarinan. Meihin Sonylla teki vaikutuksen näkemämme valtava luovuus, ja olemme ylpeitä siitä, että tekniikkamme voi toimia tällaisten luovien ja pohtivien mielten katalysaattorina. Sonylle sisällöntuottajien ja kehitystiimiemme välinen avoin vuoropuhelu on aina ollut tärkeintä – seisomme luovien tekijöidemme rinnalla ja tuemme heitä. Mielestämme viime vuonna julkaisemamme tuotteet, kuten Alpha 7S III ja nyt Alpha 1, ovat työkaluja, jotka mahdollistavat innovaatioiden saamisen valo- ja videokuvaajien käsille maailmanlaajuisesti.
Tavoitteenamme on aina ollut tuoda käyttäjillemme fantastista tekniikkaa kompaktikameroissamme, älypuhelimissa, peilittömässä mallistossamme yms. On kunnia osallistua näiden palkintojen jakamiseen ja todistaa valtavaa taitoa ja luovuutta ja sen lisäksi myös antaa uutta huipputekniikkaa näiden taiteilijoiden käyttöön, jotta he voivat jatkaa kauniin sisällön tuottamista missä tahansa ovatkaan. Tavallisesti saamme inspiraatiota muutoksen ajoista, matkustelusta ja kasvusta. Tämä vuosi on ollut hieman erilainen, mutta valo- ja videokuvaajat sekä kaikentyyppiset tarinankertojat ovat kohdanneet tämän haasteen luovasti ja neuvokkaasti. Näkee selkeästi, että näiden kilpailijoiden luovuus on rajatonta ja luomiskyky ehtymätöntä. Kilpailuun tänä vuonna osallistuneiden töiden laatu saa minut nöyräksi, ja minulle on suuri kunnia, että Sonyn nimi liitetään näin laadukkaaseen kuvataiteeseen.
Craig Easton / Iso-Britannia
© Craig Easton, United Kingdom, Photographer of the Year, Professional competition, Portraiture, Sony World Photography Awards 2021
Bank Top on Craig Eastonin yhteisprojekti kirjailija ja akateemikko Abdul Aziz Hafizin kanssa. Siinä tutkitaan, miten yhteisöjä esitellään ja vääristellään Pohjois-Englannissa, ja keskitytään Bank Topin asuinalueen tiiviiseen yhteisöön Blackburnissa. Craig Eastonin mukaan media ja poliitikot ovat alkaneet käyttää Blackburnia synonyyminä sellaisille sanoille kuin eriytyminen ja integraatio. Hänen mielestään nämä termit ovat liian pelkistettyjä selittämään tällaisten asuinalueiden ja kaupunkien kohtaamia haasteita. Hänen tavoitteenaan Bank Top -projektissa on haastaa mediassa vallitsevana pitämäänsä diskurssia, jossa ei ole onnistuttu tunnustamaan teollistumisen ja kolonialismin yhteiskunnallisia kustannuksia ja historiallista perintöä. Tässä pitkäkestoisessa yhteistyöprojektissa hyödynnetään Bank Topin tarinoita ja kokemuksia käsiteltäessä sosiaaliseen syrjäytymiseen, asumiseen, työttömyyteen, maahanmuuttoon ja representaatioon liittyviä laajempia ongelmia sekä aiemman ja nykyisen ulkopolitiikan vaikutusta.
Luis Tato / Espanja
© Luis Tato, Spain, Category Winner, Professional competition, Wildlife / Nature, Sony World Photography Awards 2021
Aavikkokulkusirkat ovat maailman tuhoisimpia vaeltavia tuhoeläimiä, jotka menestyvät kosteissa olosuhteissa puoliaavikko- ja aavikkoympäristöissä. Biljoonat kulkusirkat ovat syöneet tiensä Itä-Afrikan halki hävittäen kaiken reitilleen osuvan, ja ne muodostavatkin valtavan uhan miljoonien ihmisten ruuan saannille ja elannolle. Maanviljelijät seuraavat sivusta, kun nälkäiset hyönteisarmeijat syövät heidän satonsa, ja karjankasvattajat katsovat, kuinka laidunmaat riistetään paljaiksi, ennen kuin heidän karjansa ennättää niille. Suunnattomat sadekuurot ja armottomat poikkeukselliset sääolosuhteet ovat luoneet ihanteelliset olosuhteet kulkusirkkojen lisääntymistä ja ravinnonsaantia varten. Arabian niemimaalta saapuneet aavikkokulkusirkkaparvet alkoivat rynnistää Itä-Afrikan halki alkuvuodesta 2020 hävittäen viljakasvit ja kasvillisuuden minne laskeutuivatkaan. Kriisi paisui historiallisiin mittasuhteisiin, kun kymmenen Afrikan sarven maata ja Jemen kokivat tuholaisvahinkoja. Jotkin Itä-Afrikan maat, kuten Kenia, eivät olleet kohdanneet näin ankaria aavikkokulkusirkkahyökkäyksiä yli 70 vuoteen. Covid-19-rajoitukset ovat hidastaneet merkittävästi taistelua tuholaisvahinkoja vastaan, kun rajojen ylittämisestä on tullut vaikeampaa. Tästä on aiheutunut viivytyksiä ja häiriöitä toimitusketjuissa tuholaistorjunta-aineiden ja muiden sellaisten tuotteiden osalta, joilla ehkäistään näitä tuhoeläimiä hävittämästä koko alueen kasvillisuutta ja aiheuttamasta suurta epävarmuutta miljoonien ihmisten ruuan saantiin.
Tamary Kudita / Zimbabwe
© Tamary Kudita, Zimbabwe, Open Photographer of the Year, Open competition, Creative, Sony World Photography Awards 2021
Afrikkalais-viktoriaaninen
Tällä kuvalla halusin näyttää afrikkalais-viktoriaanisen hybridin: tapani tutkia mustan naisvartalon stereotyyppistä kontekstualisointia. Tarjoan todellisuudesta vaihtoehtoisen version, jossa kaksijakoisuudet sulautuvat yhteen luoden uutta visuaalista kieltä. Viktoriaanisen puvun yhdistäminen šonien perinteisiin ruuanlaittovälineisiin oli minun tapani esittää monitahoista identiteettiä.
Laura Pannack / Iso-Britannia
© Laura Pannack, United Kingdom, Category Winner, Professional competition, Portfolio, Sony World Photography Awards 2021
Nämä kuvat ovat erilaisista henkilökohtaisista projekteista. Lähtökohtana kaikissa töissäni on tutkimus ja yhteyden muodostaminen valokuvattavien kanssa, ja etusijalla prosessissani ovat haavoittuvuus ja rehellisyys. Tällainen yhteistoiminta saa mielikuvitukseni leikkisäksi ja koettelee muotokuvauksen rajoja varmistaen kuitenkin, että luottamuksen perusta on vankkumaton. Mielestäni kuvien täytyy kiehtoa ja herättää tunteita, joten harkitsen jokaisessa ottamassani kuvassa kehysten sisälle ja ulkopuolelle jääviä elementtejä. Symbolismi on tärkeä viitekehys valinnoilleni ja sisällölleni.
Pubarun Basu / Intia
© Pubarun Basu, India, Youth Photographer of the Year, Youth competition, Composition and Design, Sony World Photography Awards 2021
No Escape From Reality
Luodessani tätä kuvaa minulla oli ideana esittää hetkeen tai omaan todellisuuteensa juuttumisen tunne. Näin verhot tila-aikajatkumon rakenteina, joista nuo kädet eivät pääse murtautumaan ulos. Kankaalle heijastuva ristikoiden varjo antaa myös vaikutelman häkistä, jossa yksilö on loukussa ikuisesti.
Vuoden 2021 Sony World Photography Award -palkintojen voittajien ja finalistien töistä on saatavana virtuaalinäyttely, erikseen teetetty dokumentti A Year in Photos, jonka juontavat taidehistorioitsija Jacky Klein ja viihdetaiteilija Nish Kumar, sekä maksuton digitaalikopio Sony World Photography 2021 -kirjasta katsottavaksi ja ladattavaksi linkin välityksellä.
Siirry palkintosivustolle