Auringon laskiessa Rakhinen osavaltiossa Myanmarissa ammattimainen matka- ja maisemakuvaaja İlhan Eroğlu kohdisti objektiivinsa ikivanhoihin temppeleihin, jotka täyttävät Mrauk-Un kaupungin viidakkosiluetin. Sumun keskellä kuvatessaan FE 70-200mm f/2.8 GM OSS -objektiivilla Alpha 7R IV -kamerassaan hän havaitsi kaksi punakaapuista lapsimunkkia istumassa rappusilla erään temppelin alapuolella. ”Se oli taianomaista, kuin olisi matkustanut ajassa”, hän muistelee, ”ja matkan aiheuttamien vaikeuksien, riskien ja stressin arvoista”.
Riskin ja palkinnon välinen tasapaino on usein tärkeää matkavalokuvauksessa, ja sitä puntaroiden İlhan suuntasi Mrauk-Un kaupunkiin paikallisoppaiden avulla ylittäen jokia ja ohittaen valppaita sotilaspartioita. Aikoinaan alueen mahtavin kaupunki Mrauk-U on nykyään UNESCOn maailmanperintökohde, mutta İlhanin käydessä siellä osana laajempaa Myanmarin matkaansa se oli suljettu turisteilta. Hän kertoo: ”Kun otin yhteyttä matkatoimistoihin, minulle sanottiin, että sinne ei ollut turvallista matkustaa hallituksen ja paikallisen Arakanin armeijan taisteluiden vuoksi”.
Tästä lannistumatta hän puhui Mrauk-Ussa olevan hotellin omistajan kanssa ja kertoo järjestämästään kuljetuksesta: ”Se oli vanhin ja likaisin koskaan näkemäni lautta. Penkit olivat lähes vedenpinnan alapuolella, ja kyydissä oli lisäkseni vain toinen ulkomaalainen. Nainen oli YK:n palveluksessa ja yllättynyt siitä, että olimme uskaltautuneet matkalle. Vietimme lautalla kolme yötä, ja saatoimme aistia ihmisten pelon. Kuulimme pommien räjähtelyä, ja ulkona oleskelu oli kiellettyä pimeällä. Aina kun ohitimme vanhoja kivääreitä piteleviä väsyneitä sotilaita, pidättelimme hengitystämme.”
İlhan halusi hyödyntää tilaisuutensa parhaalla mahdollisella tavalla ja tuottaa jännitteistä huolimatta tuttuja fantasianomaisia matkakuviaan. ”Jopa tästä pienestä ja kaukaisesta paikasta löysin paikallisia valokuvaajia ja sain neuvoja, miten löytäisin haluamiani kuvauspaikkoja”, hän kertoo. ”Yleensä haluan löytää tarkan kuvauspaikan vähintään päivää ennen kuvaamista, laskea tarvittavan saapumisajan ja kuinka kauan asettautuminen vie, jotta kuva ei jää ottamatta. Sen jälkeen kaikki riippuu oikean kaluston käyttämisestä, kovasta sommittelutyöstä ja siitä, onko sää puolellani!”
Yhdessä İlhanin matkallaan ottamassa kuvassa näkyy hänen ymmärryksensä kuvataiteista ja väreistä.
”Näimme pienten munkkien leikkivän suuren valkoisen temppelin muureilla Hsinbyumen pagodin luona”, hän sanoo. ”Munkkien punaiset vaatteet ja täysin valkoinen temppeli antoivat hienon kontrastin tähän Alpha 7R III -kameralla ja FE 16-35mm f/2.8 GM -objektiivilla ottamaani kuvaan. Juuri sellaista usein etsin matka- ja maisemakuviini. Minua inspiroivat monet maalarit, ja otan heiltä vaikutteita kuviini tavassa käyttää valoa ja varjoa.”
Jotta İlhan saa ikuistettua matkakohteittensa kaiken kauneuden, hän luottaa useisiin Sonyn Alpha-kameroiden avainominaisuuksiin. ”Tässä projektissa käytin sekä Alpha 7R III- että Alpha 7R IV -kameraa”, hän selostaa. ”Nämä mallit ovat täydellisiä matkakäyttöön. Korkean resoluution lisäksi niiden tunnistimilla on uskomaton dynaaminen alue, jonka ansiosta saan kaikki haluamani yksityiskohdat esiin kirkkaasti valaistuista kohdista ja varjoista. Niillä saan myös mahtavan siistiä jälkeä hämärissä ympäristöissä, kuten yökuvauksissa tai temppeleissä ja metsissä.”
Myös Alpha 7R III:n ja Alpha 7R IV:n käytettävyysominaisuudet ovat auttaneet İlhania onnistumaan. Hän on hyötynyt niiden pidemmästä akunkestosta, jonka ansiosta hän on pystynyt kuvaamaan päiväkausia lataamatta. ”Erityisesti Alpha 7R IV on niin hyvin suunniteltu ja ergonominen, että voin käsitellä sitä miellyttävästi tunteja yhtä soittoa”, hän lisää.
İlhan käyttää Alpha-kameroissa pääasiassa kolmea Sonyn G Master -objektiivia matkakuvissaan: FE 16-35mm f/2.8 GM, FE 24-70mm f/2.8 GM ja FE 70-200mm f/2.8 GM OSS. ”Tykkään käyttää FE 70-200mm -objektiivia, koska sillä saan kerroksellisia sommitelmia, joissa etuala ja tausta korostuvat erikseen”, hän toteaa. ”FE 16-35mm on loistava ahtaissa ympäristöissä, kuten temppeleiden sisällä, ja FE 24-70mm on erinomainen yleisobjektiivi niin maisema- kuin muotokuviin.”
Koska İlhanilla on edelleen voimakas halu matkustella ja tarvittava kalusto luovien ja taiteen innoittamien kuviensa ottamiseen, hän odottaa innolla uusien matkatarinoiden kertomista tulevina kuukausina ja vuosina. Hän suunnittelee jo matkoja Japaniin, Toscanaan, Färsaarille ja Alaskaan. ”En osaa sanoa tarkkaan, mitä hyvän matkakuvan täytyy näyttää katsojalle”, hän tiivistää lopuksi, ”mutta otan yleensä kuvia paikoista, jotka todella inspiroivat minua ja herättävät minussa suuria tunteita. Jos voisin kertoa nuorelle itselleni jotain, niin ehdottomasti sen. Mene kaukaisiin paikkoihin, joista unelmoit, ja kuvaa sellaista, joka puhuttelee sydäntäsi.”
”Maailma on minulle kuin suuri tyhjä taulu. Maalaan omat kuvani ottamalla valokuvia jokaisesta maasta, jossa vierailen”