Täydellinen hääkuvasarja on erittäin suuri tehtävä, jota ammattimainen hääkuvaaja David Bastianoni, on tavoitellut lähes joka päivä 15-vuotisen uransa aikana. Se on hänelle tärkeä asia, kun hän työskentelee asiakkaidensa kanssa kirjoittaen ”visuaalista tarinaa” heidän vihkivaloistaan ja juhlistaan. ”Jos vain on mahdollista, tavoitteeni on kuvata täydelliset häät”, hän sanoo. ”Haluan jokaisen kuvan olevan oikeassa paikassa ja tallentavan tärkeää hetkeä. Haluan aina tyylikkäitä ja ajattomia kuvia, joita perheen eri sukupolvet voivat katsella ja vaalia.”
Davidin häätarinat ovat kaunis sekoitus yksinkertaisia ja koristeellisia sommitelmia, mutta hänen tuorein projektinsa oli hieman erilainen: kyseessä oli hääteemainen kuvaus, eikä todellinen tapahtuma. Olipa kuvaus millainen tahansa, hänen uudella Sonyn Alpha 1 -kamerallaan on tärkeä merkitys täydellisten kuvien ottamisessa.
”Uusi kamera sai minut oikeastaan hieman surulliseksi, mutta vain siitä syystä, ettei minulla ole enää tekosyitä siihen, miksi jälki ei ole täydellistä”, David kertoo nauraen. ”En voi enää katsella kuvaa, josta en pidä, ja sanoa, ettei kamera tarkentanut kunnolla tai että kohinaa on liikaa... Alpha 1 on täydellinen työkalu, kaikki muu on itsestäni kiinni!”
Erityisesti Davidia viehättää uskomaton kuvanlaatu. ”Kuvanlaatu on uskomattoman kolmiulotteinen. Mikään toinen täyden kennokoon kamera ei voisi tuottaa kuviin tällaisia värisävyjä, terävyyttä, tekstuuria ja dynaamista aluetta. Kun katsoo 50 megapikselin tiedostoja 100-prosenttisina, laatu on todella uskomatonta, jopa korkeilla ISO-arvoilla, kuten 6 400. Valkotasapainokin on niin todenmukainen, että suoraan kamerasta tulevat jpeg-tiedostot näyttävät upeilta. Se on tärkeää julkkishäissä, joissa voin hyödyntää edistyksellisiä FTP-toimintoja ja lähettää kuvat editoijalle välittömästi.”
Toinen suuri etu hänen mukaansa on Alpha 1:n supernopea ja tarkka reaaliaikainen automaattitarkennus, jonka ansiosta hän voi kuvata esimerkiksi FE 50mm f/1.2 G Master -objektiivilla suurimmalla aukolla. ”Se on minulle todella tärkeää, sillä haluan tämänkaltaisia hyvin perinteisiä ja romanttisia muotokuvia, joissa on paljon valoa eikä häiriötekijöitä”, hän selittää. ”Käytän 50mm f/1.2 -objektiivin erittäin matalaa syväterävyyttä, jotta saan morsiamen ja sulhasen tarinan keskipisteeksi. Voin luottaa, että kameran automaattitarkennusjärjestelmä pystyy tarkentamaan kohteeseen eikä hukkaa heitä, vaikka he liikkuisivat tai kääntyisivät poispäin.”
Hän jatkaa: ”FE 50mm f/1.2 G Master on erinomainen hääobjektiivi minun työskentelytavalleni. Suuresta aukosta huolimatta se on hyvin tasapainoinen Alpha 1:n kanssa ja aukolla f/1.2 yksityiskohdat ovat upeita. Sen erottelukyky näkyy kauniin pehmeää bokeh-sumennusta vasten. Käytin myös FE 35mm f/1.4 G Master -objektiivia joissain näistä kuvista. Se on toinen hienosti häihin sopiva objektiivi, jolla voi rajata Alpha 1:n korkean resoluution ansiosta. Kameran sähköisen sulkimen lisäksi nämä hiljaiset objektiivit todella auttavat minua myös työskentelemään lähempänä kohteitani.”
Onko kamerassa muita tärkeitä elementtejä, jotka auttavat Davidia ottamaan näitä kauniita valokuviaan? ”Alpha 1 on täydellinen työkalu häihin”, David tiivistää. ”Sillä saan otettua mielessäni olevan kuvan virheettä kennolle. Minun ei tarvitse enää huolehtia kamerasta, vaan voin keskittyä täysin kohteeseen ja viedä kuviani lähemmäksi täydellisyyttä. Kun aloin kuvata häitä, sain usein upean tunteen siitä, että olin ikuistanut kauniin hetken. Vaikka olen vuosien kuluessa alkanut suhtautua kriittisemmin töihini, tämä kamera tuo tuon tunteen takaisin yhä uudelleen.”
Onko Davidilla antaa kameraan ja objektiiveihin liittyvien neuvojen lisäksi vielä muita vinkkejä valokuvaajille, jotka haluavat ottaa parempia hääkuvia? ”On hyvä muistaa, että työskentelemme aina kelloa vastaan näiden kuvien kanssa”, hän sanoo. ”Täytyy muistaa, että häissä ihmiset eivät ole malleja. Siitä syystä käytän mielelläni luonnonvaloa enkä salamaa. Se on nopeampaa ja auttaa kertomaan tarinaa paikan tunnelmasta ja kellonajasta myös. Kun yritän kertoa tarinaa ilman sanoja, täytyy käyttää kaikkea mahdollista,. Värit ja vuodenaika ovatkin yhtä tärkeitä tarinan kannalta.”
Valokuvaus on minulle ongelmien ratkaisemista, elämästä puhumista, yhteydenpitoa kaikkiin hiljaisuudessa.