Olen Gustav Kiburg, luontokuvaaja Rotterdamista, ja olen toiminut Sonyn lähettiläänä kymmenen vuoden ajan. Aloitin amatöörikuvaajana 25–30 vuotta sitten, mutta nykyään minua voisi kutsua ammattimaiseksi luontokuvaajaksi. Luontokuvaus on aina viehättänyt minua, koska jokaisessa projektissa pääsee tutkimaan uutta paikkaa, uppoutumaan siihen ja todistamaan sen kauneutta. Valokuvaamisen lisäksi luennoin paljon ja jaan neuvoja valokuvaamisesta kameraliikkeissä ja messuilla. Nautin, kun saan auttaa ihmisiä valokuvauksessa ja opastaa heitä omalla matkallaan.
Mitkä olivat ensivaikutelmasi Alpha 7 IV:stä?
Kun kuulin Alpha 7 IV:n parannuksista ja uusista toiminnoista, olin jo innostunut! Minulle tärkein asia on uusi 33 megapikselin kenno. Luontokuvauksessa ylimääräiset pikselit ovat tarpeen, jotta voidaan rajata. Pääkamerani on Alpha 1, joten olen tottunut siihen, että ylimääräistä resoluutiota löytyy. Toinen tärkeä parannus on eläinten ja lintujen silmien tunnistus. Tällä kuvauksen alalla olennaisen tärkeää on luotettava automaattitarkennus, joka pysyy mukana nopeassa toiminnassa ja jolle on hyvä pari jatkuva kuvaus nopeudella 10 kuvaa sekunnissa. Puhuttaessa nopeasta kuvaamisesta puskurin uusi koko ja tyhjennysnopeus ovat osa kolmatta minulle tärkeää seikkaa: kameran toimintaa. Se tuntuu aivan uudelta kuvauskokemukselta luontokuvaajalle. Uusi monivalitsin, valikko ja näyttö sekä paranneltu puskuri parantavat niin paljon käsiteltävyyttä ja kuvausprosessia.
Miten nämä ominaisuudet vaikuttavat sinun tyylilajisi kuvaukseen?
Kuten jo mainitsin, korkeampi resoluutio ja kaiken kaikkiaan nopeampi automaattitarkennus ja nautinnollinen kuvauskokemus helpottavat luonnossa nopeasti liikkuvien kohteiden, erityisesti lintujen, kuvaamista. Aina ei voi ennustaa, minne linnut lentävät. Kun pystyn luottamaan tekniikkaan hieman enemmän, minulla on enemmän tilaisuuksia saada täydellinen otos. Kaikki nämä pienet parannukset helpottavat paljon kuvien ottamista ja jakamista, mikä on tärkeää. Luonnossa kuvaamisen pitää olla hauskaa, ja kuvaajan täytyy olla motivoitunut suunnittelemaan seuraavaa kuvausseikkailuaan.
Alpha 7 IV pyrkii määrittelemään uudelleen valokuvausharrastajien ja videosisällön tuottajien odotukset. Onko tässä tavoitteessa mielestäsi onnistuttu?
Minulle tämä kamera vastaa sitä, mitä Alpha 1 on ammattilaisille: se on kuin minikokoinen Alpha 1. Siinä mielessä Sony on onnistunut tavoitteessaan tarjota parasta tekniikkaa ja tuoda se kaikkien saataville. Lintukuvauksissa on hyvin vaikeaa saada teräviä lopputuloksia, jos ei ole kovin kokenut. Alpha 7 IV:n sisältämän automaattitarkennuksen ansiosta useammat ihmiset voivat saada helpommin teräviä lintukuvia ja keskittyä valokuvauksen muihin osa-alueisiin, kuten sommitteluun ja valotukseen. Intohimoiselle luontokuvaajalle siitä tulee paras kumppani, ja se auttaa häntä innostumaan yhä enemmän tekemisestään.
Objektiivit ja lisävarusteet ovat toinen tärkeä tekijä kuvien luomisessa. Mitä Sonyn objektiiveja ja lisävarusteita käytit testatessasi ja miksi?
Lintukuvauksissa käytän Sonyn zoom-teleobjektiiveja, sillä tarvitsen sekä kantamaa että joustavuutta. Eniten käyttämiäni ovat FE 100-400 f/4.5-5.6 GM OSS ja FE 200-600mm f/5.6-6.3 G OSS, koska ne ovat molemmat vakautettuja ja auttavat saamaan terävämpää jälkeä. FE 200-600mm on todella hyödyllinen, kun ei halua herättää huomiota ja haluaa ottaa kuvia kauempaa tai kuvata ujoja eläimiä, kuten hylkeitä. Sen paino ja käsiteltävyys ovat hyvin tasapainossa Sonyn kameroiden kanssa ja automaattitarkennusmoottorit on suunniteltu hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla kameratekniikkaa. FE 100-400mm f/4.5-5.6 GM OSS puolestaan on kätevä lentävien lintujen kuvaamisessa, koska siinä on G Master -laatu ja nopeus, jonka vertaista saa hakea vastaavanlaisten objektiivien joukosta. Voin luottaa, että se selviytyy ja tuottaa haluamani kuvat.
Molempien objektiivien etuna on mahdollisuus käyttää 1,4x- ja 2x-teleobjektiiveja. Alpha 7 IV:ssä on täydet automaattitarkennusominaisuudet aina f/22-aukkoon asti, joten se sopii täydellisesti lintukuvauksiin, koska teleobjektiiveja ja automaattitarkennusjärjestelmän koko tehoa voidaan hyödyntää täysin yhdessä.
Minkä neuvon antaisit aloitteleville valokuvaajille tai sisällöntuottajille, jotka ihailevat sinua ja töitäsi?
Tärkein neuvoni luonnon ystäville ja valokuvaajille yleisesti on lähteä mahdollisimman usein ulos. Mitä useammin otat laitteet mukaasi ja koetat saada kuvia, sitä enemmän opit niiden käyttäytymisestä ja siitä, miten saat niistä eniten irti. Kuvaa ulkona, kun – tai oikeastaan koska – on huono ilma! Se opettaa, että ei ole päiviä, jolloin et voisi kuvata luovasti ja tallentaa muistoja. Mitä enemmät lähdet ulos luomaan, sitä enemmän sinulla on tilaisuuksia ikuistaa ainutlaatuisia hetkiä luonnossa.
Loppumietteesi tai viimeiset vinkkisi lukijoillemme?
Jokaisella kuvalla on tarina: lähde ulos ja tallenna muistoja. Vaikka ajattelisit paikan päällä, ettei kuva ole erityinen, sen näkeminen voi vuosia myöhemmin viedä sinut takaisin kuvan tarinaan. Minulle tämä on yhtä tärkeää kuin itse kuva, älä siis päästä käsistäsi tilaisuuksia tallentaa kokemuksiasi.
ˮHuono sää on värikäs sääˮ