Olen sveitsiläinen valokuvaaja, videokuvaaja ja elokuvaaja. Olen erikoistunut luontokuvaamiseen syrjäisissä paikoissa, etenkin isojen kissaeläimien kuvaamiseen. Olen omistanut elämäni planeettamme kauneuden ikuistamiselle kuvan keinoin. Tavoitteeni on aina sama: jalkautua luontoon, jotta voin kasvattaa tietoisuutta maapallomme haavoittuvuudesta ja kannustaa ihmisiä toimimaan sen suojelemiseksi.
Olen erittäin sitoutunut luonnonsuojelutyöhön, ja teen läheistä yhteistyötä WildAidin kanssa. Se on San Fransciscossa päämajaansa pitävä ympäristöjärjestö, joka pyrkii pienentämään laittomien villieläintuotteiden kysyntää. Vuonna 2019 lanseerasin Stay Wild™ -verkkokaupan, jonka korumyynnin tuotoista puolet lahjoitetaan hyväntekeväisyysjärjestöille luonnonsuojelutyön tukemiseen. Töitäni on esitelty National Geographic Image Collectionissa.
Päätavoitteemme oli kuvata gnuuantilooppien massamuuttoa Tansanian Serengetissä. Joka vuosi 1,5 miljoonaa gnuuta tekee valtavan silmukkamaisen muuttovaelluksen, jota pidetään yhtenä luonnon seitsemästä ihmeestä.
Tähän vuodenaikaan gnuut muuttavat Serengetin pohjoisosiin, missä ne ylittävät kuuluisan Mara-joen ja joutuvat taistelemaan hurjasti vettä, krokotiilejä ja muitakin petoja vastaan. Kun muutto on täydessä käynnissä, leijonien ja gepardien kaltaiset pedot ovat hyvin aktiivisia, sillä niillä on silloin erinomaiset saalistusmahdollisuudet.
Ensivaikutelma Alpha 7S III:sta
Olen ollut innokas Sony-käyttäjä jo vuosia ja käytän nyt Alpha 9 II & 7R IV -kameroita still-kuvien kuvaamiseen, mutta halusin kokeilla Alpha 7S III -kameraa filmaamiseen.
Minulle uuden kameran paras ominaisuus on epäilemättä mahdollisuus 4k 4.2.2 50/60p -kuvan ottamiseen sekä mahdollisuus nostaa kuvatarkkuus 100/120-kuvasuhteen tarkkuuteen samalla bittisyvyydellä. Kuvaan mieluummin S-Log3-kuvamateriaalia ja värilaatua, joten 10-bittisen videon on oltava ehdottomasti saatavilla.
Kosketustarkennus ja kaikki tarkennusasetukset ovat myös erittäin tervetullut lisä Alpha 7S III -malliin. Mahdollisuus jäljittää leijonaa pitkässä heinikossa kuvanvakaimen kanssa oli meille todella tärkeää samoin kuin kosketustarkennuksen käyttö Imaging Edge -sovelluksessa. Emme myöskään tunteneet tarvetta käyttää kuvanvakaimen tarkennuksen seurantamoottoreita. Kaikkia kameran asetuksia voi hallita etänä ilman huolen häivää.
Myös rullaava suljinefekti on vähentynyt huomattavasti Alpha 7S II:een verrattuna, ja tämä oli huomattavin seikka kuvanvakainta käytettäessä.
Ja lopuksi se, että ISO-herkkyyttä voitiin säätää myös painamalla, oli todella tärkeää – ei tarvinnut huolehtia suuren ISO-herkkyyden käyttämisestä 50/60p-kuvasuhteen saamiseksi hämärässäkään, mikä oli uskomatonta etenkin, kun suuret kissat ovat aktiivisia hyvin aikaisin aamulla ja myöhään illalla.
Laitteisto
Meillä oli onneksi kaksi Alpha 7S III -runkoa kuvausta varten – yhtä käytettiin yhdessä FE 200–600 mm f/5.6–6.3 G OSS -objektiivin kanssa staattisia kuvia varten jalustalla, Ja toinen oli liitetty FE 70-200mm f/2.8 G Master -objektiiviin (ja joskus 1,4x-muuntimeen) Ronin 2 -vakaimen kanssa käytettäväksi. Molemmissa kokoonpanoissa oli myös Atomos Ninja V RAW- tallennus suoraan HDMI-portista.
Vakaimella varustetun kameran hallinta Imaging Edge -sovelluksella oli korvaamatonta. Pystyimme muuttamaan asetuksia nopeasti, jos valaistus muuttui.
Kun työskenneltiin erittäin kuumissa olosuhteissa, minua ei olisi hämmästyttänyt, jos jompikumpi tai molemmat kamerat olisivat osoittaneet ylikuumenemisen merkkejä erityisesti täydellä tarkkuudella kuvattaessa, mutta kameroiden jättäminen päälle tunneiksikaan ei aiheuttanut ongelmia.
Ohjeita luonnonvaraisten eläinten kuvaukseen
”Kuvakieli on tehokasta. Yksi kuva voi vangita tunteen tai herättää tunteen henkiin.”