Palkittu valokuvaaja Mathias teki intohimostaan ammatin 18 vuotta sitten ja toimii nyt maailmanlaajuisesti valokuvaajana, luovana johtajana ja luennoitsijana. ”Paras lahja minulle on se, että saan sukeltaa toisiin maailmoihin ja kulttuureihin ja tutustua upeisiin ihmisiin ja paikkoihin eri puolilla maailmaa”, Mathias sanoo. ”Olen hyvin kiitollinen ja onnekas, kun saan tehdä rakastamaani työtä!”
Kun Mathiakselle tarjottiin mahdollisuus testata uutta FE 24-70mm f/2.8 GM II -objektiivia, hän tarttui heti tilaisuuteen. Sattumalta hänellä oli jo tiedossa täydellinen toimeksianto sitä varten Eilatissa, Tel Avivissa: Red Sea Footvolley World Cup.
Mikä oli ensivaikutelmasi tästä objektiivista?
Kun sain objektiivin käteeni ensimmäistä kertaa, kiinnitin heti huomiota sen rakenteen laatuun ja laadukkuuden tuntumaan. Se on huomattavasti edeltäjäänsä pienempi ja melkoisesti kevyempi, mikä on suuri etu minulle. Matkustan paljon työssäni, ja kantaessani mukanani muutamia runkoja ja useita objektiiveja otan minkä tahansa painon kevennyksen kiitollisena vastaan!”
Pidin erityisesti zoom-renkaasta. Kun asetin sen tiukalle, se tuntui lähes samalta kuin olisin käyttänyt kiinteän polttovälin objektiivia – polttoväli ei vaihdellut yhtään. Kun säädin sen löysimpään asetukseen, mekanismi oli hyvin soljuva ja pystyin vaihtamaan polttovälejä todella nopeasti. Ilman zoom-toimintoa en olisi saanut niin paljon hyviä toimintakuvia kuin nyt sain. Myös manuaalinen aukkorengas varmasti viehättää erityisesti videokuvaajia tai valokuvaajia, jotka suosivat vanhan koulukunnan menetelmiä.
Myös uuden objektiivin tasapaino Alpha 1- ja 9 II -runkojen kanssa oli paljon parempi. Painavampi objektiivi voi joskus tuntua etupainoiselta, jolloin on vaikeampi reagoida nopeasti toimintaan.”
Mitä mieltä olit uuden objektiivin automaattitarkennuksen nopeudesta verrattuna nykyiseen MK1-versioosi?
Uusi automaattitarkennus on huomattavasti nopeampi, joten se antaa uusia mahdollisuuksia ja tilaa luovuudelleni! Se muutti täysin tavan, jolla lähestyin kuvauksia: pystyin ”tavoittamaan” kohteet aikaisemmin ja luottamaan siihen, että automaattitarkennuksen seurannalla ei olisi vaikeuksia pysyä perässä. Huomasin, että pystyin vaihtamaan kuvakulmia ja polttovälejä hyvin nopeasti kuvasarjoissa. Se on minulle aivan uusi mahdollisuuksien taso. Aloitin kuvaamisen luottokamerallani Alpha 9 II:lla. Kun vaihdoin Alpha 1:een, halusin nähdä, pysyisikö objektiivi perässä Alpha 1:n tarjoamalla kuvataajuudella 30 kuvaa sekunnissa... Ei mitään ongelmaa! Se on melkein liiankin nopea ihmissilmälle.
”Hengittäminen” eli kuvakulman vaihtelu on vaimennettu erinomaisesti tässä objektiivissa. Huomasitko sen?
Totta puhuakseni en edes huomannut sitä aluksi! Kun sitten vaihdoin tarkennuksen aivan etualalta taka-alalle, huomasin, että rajaus ei muuttunut yhtään. Aivan kuin kuvakulman vaihtelua ei tapahtuisi enää lainkaan!
Mitä muita huomioitasi haluaisit vielä kertoa?
Tämä objektiivi on todellinen taidonnäyte, erityisesti monipuolisten polttoväliensä ansiosta. Hämmästyin kuvanlaadusta: bokeh-sumennus 70 mm:ssä on niin pehmeä, ja reunojen terävyys 24 mm:ssä oli paljon parempi kuin odotin.
Olen ollut Sony-objektiivien kannattaja siitä lähtien, kun tartuin ensimmäistä kertaa Alpha-kameraan monia vuosia sitten. Minusta hyvän ja upean otoksen välinen ero on aina objektiivin laadussa ja bokeh-sumennuksessa, ja mielestäni Sonyn linssit ovat aina tuottaneet kaunista jälkeä sen suhteen. Uusi G Master Mk II ei ole poikkeus siitä. Huomaan jopa Alpha 1:n korkearesoluutioisella kennolla, että tämä objektiivi selviää erinomaisesti pienimmistäkin yksityiskohdista. Tiedän, että minun ei tarvitse kantaa huolta objektiivieni suorituskyvystä ja yhteensopivuudesta, vaikka uuden sukupolven kameroihin tulisi minkälaisia ominaisuuksia!
”Valokuvauksessa mikään ei ole mahdotonta, oli kyse sitten tarinoiden ikuistamisesta tai uusien maailmojen luomisesta.”