Stone Biter

Ismaele aloitti luontokuvaajana, ja hänen töitään on julkaistu kansainvälisissä aikakauslehdissä ja ne ovat saaneet tunnustuksia muun muassa Nikonin ja National Geographicin kilpailuissa. Muutettuaan Tromssaan hän alkoi keskittymään arktiseen elokuvantekoon. Hänen kaksi ensimmäistä lyhytdokumenttiaan voittivat palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla ja esitettiin Italian kansallisella lähetysyhtiöllä RAI:lla. Hänen debyyttielokuvansa Arctic Blue on tällä hetkellä tuotannossa ja saa tukea muun muassa NFI:ltä ja FFN:ltä. Se kehitettiin EsoDocin ja Documentary Campusin kautta, ja se voitti pääpalkinnot North Pitch- ja Wildscreen 2024 -tapahtumissa. Vuonna 2025 hän ensiesitti Stone Biterin, uuden lyhytelokuvansa, jota tuki My World Film Grant. Hän työskentelee myös freelance-elokuvaajana ja drone-lentäjänä BBC NHU:n, Silverbackin, Plimsollin ja DocLightsin kanssa, ja hänen töitään on esitetty Netflixissä, BBC Studiosissa, SVT:ssä, NDR:ssä ja ORF:ssä.

Mikä oli elokuvasi alkuperäinen kipinä tai inspiraatio?Elokuvan idea alkoi henkilökohtaisesta unelmastani: sukeltaa arktisen pinnan alle ja kuvata merikissoja rehevien ruskolevämetsien keskellä. Sen sijaan löysin kuitenkin karun merenpohjan, josta merisiilien räjähdysmäinen lisääntyminen oli tuhonnut kaiken elämän. Siitä järkytyksestä tuli kipinä elokuvalle. Tunsin olevani pakotettu ymmärtämään, mitä oli tapahtunut ja mikä tärkeintä, mitä asialle tehtiin. Tuosta pettymyksen hetkestä tuli tarinan lähtökohta.Voitko kertoa meille hieman tarinasta – mitä teemoja tai tunteita halusit tutkia elokuvassa?Stone Biter tutkii menetyksen ja toivon välistä jännitettä. Se on matka katoavan ekosysteemin läpi, mutta myös ihmisten ja ekologian kestävyyden tutkailua. Halusin kuvata paitsi ympäristökatastrofia myös niiden ihmisten hiljaista päättäväisyyttä, jotka yrittävät kääntää tilanteen parempaan suuntaan. Kyse on asian todistamisesta ja toiminnan valitsemisesta, vaikka tilanne tuntuisi toivottomalta.

mies kuvaamassa jäätyneen valtameren rannalla

Miten idea kehittyi konseptista käsikirjoitukseksi? Vaikuttiko kamera itsessään tarinaan ollenkaan? Alun perin se oli yksinkertainen luontotarina – vain minä, merikissat ja ruskolevät. Mutta kun aloin kuvata, elämän puuttuminen tuli tarinan keskiöön. Kamerasta tuli työkalu, jolla ei vain dokumentoitu, vaan myös tutkittiin. Se johti minut sukeltajien, tutkijoiden ja yhteisöjen luo, jotka työskentelivät pinnan alla, sekä kirjaimellisesti että metaforisesti. Käsikirjoitus syntyi juuri tuosta matkasta – se oli enemmän reagoiva kuin ennalta suunniteltu.Mikä oli suurin haaste tuotannon aikana, ja miten varusteet auttoivat ratkaisemaan sen?Suurin haaste oli kuvaaminen arktisilla vesillä. Se tapahtui kylmässä ja epävakaassa ympäristössä sekä usein hyvin rajoitetussa näkyvyydessä. Ajoitus ja valmistautuminen olivat kaikkein tärkeimpiä tekijöitä. Luotin vahvasti kevyisiin, hämärässä toimiviin Sonyn kameroihin ja kompakteihin vedenalaisiin koteloihin, joiden ansiosta pystyin toimimaan nopeasti ja hiljaisesti sekä reagoimaan veden alla. Ilman tällaista varustusta en olisi pystynyt kuvaamaan ekosysteemin herkkiä yksityiskohtia tai sen palauttamisessa mukana olleiden ihmisten intiimejä hetkiä.

mies pitelee sony-kameraa vedenalaisessa kotelossa

Oliko kamerassa erityisiä ominaisuuksia, jotka auttoivat tietyn ilmeen tai tunnelman saavuttamisessa?Kyllä. Meditatiivisen, mukaansatempaavan visuaalisen sävyn luominen oli keskeistä Stone Biterille. Kuvaamalla S-Log3-tilassa sekä Sony Alpha 7S III- että Alpha 7 IV -kameroilla pystyin säilyttämään yksityiskohdat sekä varjoissa että valoissa, mikä antoi minulle joustavuutta muokata elokuvan tunnelmaa jälkituotannossa. Käytin XAVC S-I -koodekkia ja tallensin 10-bittisenä 4:2:2-muodossa, mikä tuotti uskomattoman rikkaat tiedostot värinkorjausta varten. Täyden koon kennon syväterävyyden hallinta auttoi erottamaan herkät tekstuurit, kuten ajelehtivat levät ja merisiilit, mikä lisäsi intiimiyttä ja tunnevoimaa jokaiseen kuvaan.Miten kamera suoriutui haastavissa olosuhteissa, kuten hämärässä, nopeissa liikkeissä ja kylmissä ympäristöissä?Suorituskyky oli poikkeuksellinen. Veden alla luotin Alpha 7S III -kameraan, jossa alkuperäinen ISO (erityisesti 12 800) oli käänteentekevä. Sen avulla pystyin kuvaamaan käyttökelpoista ja tarkkaa kuvamateriaalia erittäin hämärässä, mikä on välttämätöntä arktisilla vesillä, joissa luonnonvaloa on vähän. Veden yläpuolella Alpha 7 IV -kameran automaattitarkennuksen seuranta oli uskomattoman tarkka liikkeessä olevien kohteiden seuraamisessa, kuten toiminnassa olevien paikallisten sukeltajien tai tiedemiesten seuraamisessa. Arvostin myös Alpha 7 IV -kameran 4K-rajaustilaa, jonka avulla pystyin vaihtamaan polttoväliä nopeasti objektiivia vaihtamatta, mikä lisäsi joustavuutta dynaamisiin kohtauksiin.

Molemmat kamerat kestivät vaikuttavasti kylmässä arktisessa ympäristössä. Sony NP-FZ100 -akut olivat ratkaisevan tärkeitä. Pystyin kuvaamaan pitkiä istuntoja jopa veden alla ilman huolta alhaisten lämpötilojen aiheuttamasta akun vikaantumisesta.Millaisia objektiivi-, mikrofoni- ja laitteistoasetuksia käytit kameroissa? Avasivatko ne uusia visuaalisia mahdollisuuksia?Työskentelin useilla Sony-objektiiveilla antaakseni elokuvalle vahvan visuaalisen alueen. Vedenalaiseen työhön FE 28-70mm f/3.5-5.6 oli kompakti ja joustava. Veden päällä käytin FE 24-70mm f/2.8 GM II -objektiivia työjuhtana sekä haastatteluissa että tarkkailukohtauksissa, kun taas FE 100-400mm f/4.5-5.6 GM OSS -objektiivi yhdessä Sony 1.4x -telejatkeen kanssa mahdollisti maisemien tiivistämisen ja kaukaisten villieläinten käyttäytymisen kuvaamisen. Kaikkien näiden objektiivien terävyys, vakautus ja nopea automaattitarkennus olivat avainasemassa nopeassa sopeutumisessa kentällä – niin maalla, veneessä kuin myös veden alla. Äänentoistoon käytin Sony ECM-B10 -mikrofonia, joka tuotti yllättävän laadukkaan äänen kompaktiin kokoon nähden. Sen kevyt rakenne auttoi minua pitämään laitteiston nopeana ja kannettavana, mikä on ratkaisevan tärkeää yksin työskentelevälle elokuvantekijälle arvaamattomissa arktisissa olosuhteissa. Kompakti, kokonaan Sonyn laitteista koostuva järjestelmä antoi minulle mahdollisuuden pysyä liikkuvana ja reagoida nopeasti ilman, että laatu kärsi.

mies seisomassa vuoren edessä kameralaitteistonsa kanssa

Miten kuvanlaatu ja väritekniikka tukivat elokuvasi tunnelmaa?Sonyn väritekniikka tuotti juuri sen luonnollisen, hillityn värimaailman, jota tavoittelin. Arktisella alueella valo on usein pehmeää, hajautunutta ja kontrastiltaan heikkoa. Tällaiset olosuhteet vaativat hienovaraista käsittelyä. Kamerat toivat tarvitut sävyt kauniisti esiin, erityisesti ihon sävyt ja vedenalaiset värit. Tiedostot olivat riittävän vankkoja, jotta sain täyden luovan kontrollin värimäärittelyssä ja pystyin samalla pysymään uskollisena ympäristölle. Realismi oli olennaista, jotta pystyin välittämään tarinan hiljaisen kiireellisyyden, tässä tapauksessa tarinan menetyksestä, sinnikkyydestä ja hauraasta toivosta. Mitä neuvoja antaisit muille elokuvantekijöille, jotka haluavat kokeilla Sony-laitteita?Luota järjestelmään, sillä se on rakennettu joustavuutta ja luovuutta silmällä pitäen. Kuvasitpa sitten keskellä kaupunkia tai arktisen jään alla, Sony-varusteet antavat sinulle työkalut, jotka mukautuvat visioosi toimintaa häiritsemättä. Tässä pieni vinkki: opettele saamaan kaikki irti ominaisuuksista, kuten S-Log3, kaksois-ISO, 4K-rajaustila ja reaaliaikainen automaattitarkennus. Ne voivat avata uusia mahdollisuuksia erityisesti nopeasti muuttuvissa tai etäisissä ympäristöissä. Älä myöskään aliarvioi akunkeston ja kannettavuuden tehoa, varsinkin jos kuvaat äärimmäisissä olosuhteissa. Mitä helppokäyttöisempiä varusteet ovat, sitä enemmän voit keskittyä tarinan kertomiseen.

TekijätKulissien takana -video