Kesä voi olla vaikeaa aikaa valokuvaukselle. Päivällä valo on yleensä aivan liian kova useimpiin maisemakuviin, joten parhaat tilaisuudet upeiden kuvien ottamiselle ovat joko hyvin varhain aamulla tai myöhään illalla. Itse kuvaan mielelläni aamuvarhaisella.

Aamulla jopa kaupungissa on rauhallista. Silloin on paljon vähemmän Ihmisiä liikkeellä ja menoa muutenkin vähemmän. Valo on kaunista, saattaa olla varhaisaamun usvaa ja kuuluu päiväänsä aloittelevien lintujen, eläinten ja hyönteisten ääniä.

Itse en suunnittele varhaisaamun maisemakuvauksiani lainkaan, en ainakaan samaan tapaan kuin monet maisemakuvaajat tekevät. En tutki koskaan, mistä kohtaa maisemaa aurinko nousee tai mihin aikaan valo osuu tiettyyn kohtaan. Haluan olla spontaani ja pysyä liikkeessä. Jos yhtäkkiä näen jotain, otan kuvan.

On vaikea kuvailla, miksi painan Sonyn Alpha 7R III- tai Alpha 7R IV -kameran laukaisinta. Katselen aina ympärilleni tarkkaillen, ja kiinnitän huomiota valon suuntaan tai maiseman ominaisuuksiin, ehkä jonnekin johtavaan viivaan tai yksinäiseen puuhun. Kävelen tarkkaillen ympäristöä, ja äkkiä tapahtuu jotain, joka herättää mielikuvitukseni. Silloin pysähdyn kuvaamaan kohtauksen.

Koska en koskaan tiedä tarkalleen, mitä kuvia otan, valmistaudun aina ottamalla mukaani useita objektiiveja. Kameralaukustani löytyy aina FE 24-105mm f/4 G OSS -objektiivi. Se on niin suorituskykyinen ja toimii täydellisesti monissa kuvissani.

Minulla on yleensä mukana myös FE 16-35mm f/4 ZA OSS -objektiivi. Jos haluan pitää varustukseni keveinä mutta tarvitsen teleobjektiivin, käytän FE 70-300mm f/4.5-5.6 G OSS -objektiivia. Se on hintaansa nähden erittäin suorituskykyinen zoom-teleobjektiivi mutta voittaa jälleen kokonsa ja painonsa ansiosta.

Jos painosta ei tarvitse huolehtia, otan mukaan vielä FE 12-24mm f/2.8 GM -objektiivin, 70-200mm f/2.8 GM OSS -objektiivin FE 70-300mm f/4.5-5.6 G OSS:n sijaan ja tietysti FE 200-600mm f/5.6-6.3 G OSS -objektiivin.

Sonyn kameroissa on aina fantastinen dynaaminen alue. Kun muutama vuosi sitten kuvasin digijärjestelmäkamerallani, käytin aina niputettuja valotuksia ja yhdistin kuvat Adobe Photoshopissa saadakseni mahdollisimman suuren dynaamisen alueen. Nykyään minun harvoin tarvitsee tehdä niin. Minulla on tapana valottaa kirkkaisiin kohtiin, ja sitten pystyn lisäämään kirkkautta varjoalueille palauttaakseni yksityiskohtia esiin.

Sen lisäksi, että pidän silmällä histogrammia, maksimoin kameran dynaamisen alueen valotuksen laittamalla kameran sisäisen JPEG-tyylin asetukseksi Neutral, ja käännän kontrastin alimmalle asetukselle. Pyrin aina mahdollisimman litteään kuvaan, jotta pystyn näkemään kaikki kirkkaasti valaistujen kohtien ja varjojen yksityiskohdat, jotka minulla on käytössäni Raw-tiedostoa muokatessani. Kuvaa ottaessani etsimestä tai takanäytöltä näkemäni kuva ei näytä ollenkaan samalta kuin lopullinen muokattu kuva, mutta se auttaa luomaan parhaan mahdollisen Raw-tiedoston muokattavaksi.

Kuvien ottamisesta saattaa kulua useita päiviä, jopa viikkoja, ennen kuin muokkaan niitä. Niinpä koetankin muistella, millainen oli maisema, hetken tunnelma ja jopa ympäristö, lämpötila ja sää – kaikki nämä yksityiskohdat vaikuttavat muokkaustapaani.

Jos esimerkiksi palelin sinä päivänä ja olin jo väsyksissä patikoinnista, saatan tehdä kuvasta hieman kylmemmän sinisen. Jos ympäristö oli lämmin ja tuntui hyvältä, se näkyy muokkauksessani. Ratkaisevaa on, ettei tee ylilyöntejä.

Minun täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, että minun on aina vaikea nousta kuvaamaan varhain aamulla. Teen kuitenkin niin, koska se palkitsee. Kun palaan mukanani kuvia, joista pidän todella paljon, kaikki on ollut sen arvoista.