”Kuvan voi viedä seuraavalle tasolle monin eri tavoin,” aloittaa ammattilaisvalokuvaaja Mathias Kniepeiss, ”mutta yksi parhaimmista tavoista tehdä se on ottaa aina vain haastavampia projekteja työn alle ja laajentaa työtapaamme valokuvaajina. Naamioitumisen taide -projekti oli juuri tällainen haaste minulle. Se työnsi minua eteenpäin luovalla tavalla, joten luotettavat välineet olivat äärimmäisen tärkeässä osassa. Minulle tämä väline oli Sony Alpha 7R IV -kamerani.”
Projekti, kaupallinen kuvaus terapeuttisia välineitä tuottavalle Tyromotion-nimiselle yritykselle, toteutettiin Mathiaksen ja palkitun taidevartalomaalari Johannes Stoetterin, boxquadrat-nimisen mediatuotantoyhtiön ja useiden upeita eläinveistoksia esittävien mallien yhteistyönä.
Yksityiskohtainen suunnittelu oli elintärkeässä osassa Mathiakselle näin monimutkaisen kuvauksen yhteydessä. ”Olen toteuttanut monia kuvausprojekteja vartalomaalareiden kanssa, mutta en ikinä näin suurta enkä studio-olosuhteissa”, hän selittää, ”joten se oli ehdottomasti haaste. Suunnittelin kuvausta ehkä noin puolentoista kuukauden ajan, jotta pystyimme yhdistämään kaksi kuvausta yhden päivän aikana. Päivä kesti 14 tuntia kaiken kaikkiaan. Kahdesta ihmisestä koostuvan kameleontin kuvaamiseen meni kolme tuntia ja neljästä ihmisestä koostuvan jaguaarin kuvaamisen viisi tuntia. Mutta se oli todella vaivan arvoista.”
Myös muutos Mathiaksen tavanomaiseen kuvaustyyliin aiheutti hänelle haasteita.
”Kuten useimmat valokuvaajat, myös minä tykkään liikkua ympäriinsä ja tarkastella kohdetta luovasti eri kulmista ja eri etäisyyksien päästä kuvatessani. Tämän kuvauksen kohdalla kamera ei kuitenkaan saanut todellakaan liikkua! Vartalomaalaus on pohjimmiltaan visuaalinen silmänkääntötemppu ja se toimii vain tietystä kuvakulmasta tarkasteltuna, joten käytimme aikaa yhdessä Johanneksen kanssa optimaalisen kuvauskulman etsimiseen. Sitten kiinnitin Alpha 7R IV -kamerani kolmijalalle ja Johannes luonnosteli ääriviivat malleihin kameraan HDMI-piuhalla yhdistetyn kameran näkymän näyttävän näytön avulla. Ääriviivojen avulla hän rakensi maalausefektin.”
Myös valaistus oli mielenkiintoinen haaste: ”Tarvitsimme paljon valoa jo pelkästään taustalle, sillä kuvasimme studiossa valkoista taustaa vasten”, Mathias selittää. ”Sitten valoa piti työstää kohteiden kanssa, jotta varjot olisivat juuri oikeanlaiset. Käytimme suurta softboxia ylävalona vartaloiden välisten varjojen luomiseksi, jotta saisimme syvyyttä tarvittaville alueille. Sen lisäksi käytimme kahta muuta softboxia sivuilla. Emme voineet lisätä liikaa varjoja, koska silloin värit muuttuisivat ja uuden eläimen muodossa ei olisi mitään järkeä. Joissain kohdissa meidän piti keskittyä varjoihin hiukan enemmän, kuten hännän kohdalla.”
Mathias tiesi, että resoluutio ja terävyys ovat tärkeässä asemassa niin suurilla mainostauluilla kuin käyntikorteissa käytettävien kuvien yhteydessä. Siksi hän luonnollisesti valitsi käyttää Sony Alpha 7R IV -kameraa ja FE 24-70mm f/2.8 GM -objektiivia.
”Alpha 7R IV -kameran tuottamien yksityiskohtien määrä ja dynaaminen kuvausalue sekä raw-tiedostojen jälkituotantovaiheen sallimat muokkausvaihtoehdot ovat todella uskomattomia”, Mathias sanoo ja hymyilee, ”ja 24-70mm GM -objektiivi on monipuolinen, mutta uskomattoman terävä. Emme halunneet jättää kuvista pois yhtään Johanneksen luomaa yksityiskohtaa ja kaiken tuli olla kristallinkirkasta ja täydellisen tarkennettua.”
Mathias tiesi saavansa täydellisen tarkan, kaikki yksityiskohdat huomioon ottavan tuloksen 24-70mm GM -objektiivilla 65 millimetrin asetuksella aukon ollessa f/7.1. Hän tiesi tämän myös siksi, että hän luottaa Sonyn G Master -objektiiveihin, mutta myös käytännön kokemuksensa kautta. ”Aina kun hankin uuden objektiivin, otan sillä testikuvia”, Mathias selittää. ”Suosittelen tätä myös muille valokuvaajille, sillä testikuvien ottaminen auttaa käyttämään työkaluja parhaalla mahdollisella tavalla. Testikuvien ottaminen on nykyään vähemmän tärkeää Sonyn G Master -objektiivien ansiosta, sillä niiden optinen laatu on niin korkea. On silti kuitenkin hyödyllistä tietää, millä asetuksella objektiivi on terävimmillään. Kaikki nämä pienet taidot ja tiedot lisäävät kuvauksissa menestymisen mahdollisuutta.”
“Tämä projekti oli todella upea”, Mathias tiivistää. ”Osaksi siksi, että pääsin työskentelemään hienon tiimin kanssa ja oppimaan prosessista, mutta myös siksi, että tuotimme nämä kuvat yritykselle, joka tuottaa upeita tuotteita. Tyromotion tuottaa teknologiapohjaisia terapeuttisia välineitä, joiden tarkoituksena on parantaa potilaiden itsenäisyyttä ja elämänlaatua. Tämän vuoksi halusimme suunnitteluvaiheessa valita eläimet, joilla on erityinen tarkoitus, kuten vahvana pysyminen ja paremmaksi muuttuminen. Olipa kyseessä sitten lääketietede tai luovuus, uusien haasteiden kohtaaminen ja oikean teknologian hyödyntäminen asioiden helpottamiseksi ja menestyksen takaamiseksi ei olisi voinut sopia paremmin tähän kuvaukseen.”
”Valokuvauksessa mikään ei ole mahdotonta, oli kyse sitten tarinoiden ikuistamisesta tai uusien maailmojen luomisesta.”