denis barbas pitelee sony fx3 -kameraansa

Omaksu epämukavuus: Ääriolosuhteiden kuvaamista Sony FX3 -kameralla

Denis Barbas

Monet aloittelevat valokuvaajat ja elokuvantekijät unelmoivat seikkailusta ja luomisesta, mutta unelman toteutuminen ei ole Denis Barbasille itsestäänselvyys.

”Joskus pysähdyn miettimään, miksi teen tätä. Miten päädyin tänne? Elämäni muuttui, kun ensi kertaa tartuin kameraan ja annoin intohimoni viedä minua.”

Innoitustaan pohtiva Denis inspiroitui luomaan ”Omaksu epämukavuus” -lyhytelokuvan, jonka hän kuvasi Sony FX3 -kameralla jäätikköseikkailullaan Islannissa. Denis kertoo: ”Halusin kokeilla FX3-kameran rajoja. Kauniissa auringonpaisteessa on helppo kuvata, mutta halusin tehdä jotakin muuta: haastaa kameran ja itseni vaativissa olosuhteissa. Islannin talvi on vaikea, joskus voi jopa tuulla niin, etteivät autot pysy tiellä. Lisäksi ilma on jääkylmää. Kädet paleltuvat käsineissäkin, ja kameran painikkeiden käyttö kuvatessa ei ole helppoa. Halusin kuitenkin tehdä tämän. Halusin lähteä pois mukavuusalueeltani.”

mies seisoo jääluolassa ja katsoo ylös

Denis paljastaa, että jäätikkövaellukselle valmistautuminen on haasteellista: ”Vaikka suunnittelisi kuinka tarkkaan, kun perillä ollessa sää kääntyy huonoksi, voi kaikki muuttua hetkessä.” Siitä huolimatta Denis koki FX3-kameransa kanssa jäätikkövaelluksella parhaita seikkailun hetkiä. ”Pysähdyimme jäätiköllä keskelle tyhjyyttä, ripustimme riippumaton ja keitimme jäätikön vedestä kahvia. Se tuntui mahtavalta. Sellaista ei voi tehdä tuosta vain, ja tulen muistamaan tuon tilanteen koko loppuelämäni ajan.”

nainen seisoo jääputouksen edessä

Sony FX3 selviytyi haasteista ja äärimmäisistä olosuhteista, joihin Denis sen vei. ”Vaellan yleensä paljon”, Denis kertoo, ”ja vaikeissa olosuhteissa vaeltaessani ja kuvatessani haluan kameran, joka on pienikokoinen mutta tarjoaa silti parhaan mahdollisen kuvanlaadun. Siksi paras valinta on Sony FX3.”

Yksi syy, miksi Denis rakastaa FX3-kameran käyttöä, on mahdollisuus esikatsella ja tallentaa LUT-tiedostoja. Se on ominaisuus, joka lisättiin kameraan ohjelmistopäivityksellä.

”Ohjelmistopäivitykset ovat yksi Sonyn parhaista puolista. Sony ei vain keskity uusiin asiakkaisiin, vaan parantelee myös olemassa olevien asiakkaiden kameroita. Käytän tietynlaisia värimalleja, joten voin tallentaa ne LUT-tiedostoihin ja nähdä heti, miltä kuvaamani otokset tulevat näyttämään, kun myöhemmin editoin niitä. Siten on helpompi valita oikeat kuvausasetukset S-log3-käyttöön ja saada parhaan valotuksen jälkikäsittelyä varten.”

FX3-runkoon oli liitettynä joko Sony FE 24-70mm F/2.8 GM II, jota Denis käytti noin 85 % videosta, tai FE 70-200mm f/2.8 GM OSS II, jolla kuvattiin loput. Näidenkin valintojen taustalla oli keskittyminen yksinkertaisuuteen ja keveyteen vaikean jäätikkövaelluksen vuoksi.

”Otin mukaani vain nämä kaksi objektiivia. Objektiiveissa olevan SteadyShot-vakaimen ja kameran oman SteadyShot-vakaimen ansiosta pystyin jättämään myös gimbalin kotiin ja pitämään varustuksen kevyenä. Saamani kuvamateriaali on supervakaata, mutta lisäksi voin muuttaa sitä jälkikäsittelyssä tai kytkeä vakautuksen kokonaan pois ja tehdä vakautuksen myöhemmin muokkausvaiheessa Sony Catalyst Browse -ohjelmistolla. Se on muuttaa kaiken!”

lähikuvassa mies pitelee sony fx3 -kameraa lumessa

Denis piti eniten otoksesta, jonka hän kuvasi FE 24-70mm -objektiivilla 70 mm polttovälillä.

Kuvasin vettä 4K-tarkkuudella ja 120 fps ruutunopeudella hidastuksia varten. Halusin etualalle lunta, joten kuvasin kauempaa 70 mm polttovälillä, jolloin lähellä objektiivia putoavat suuret lumihiutaleet tulivat näkyviin. Tilanteen kuvaaminen ei ollut helppoa. Jouduimme odottamaan lumisadetta, ja vesiputous roiski vettä kaikkialle. En mielelläni käytä käsineitä kuvatessani, koska haluan tuntea kameran, mutta paikka oli liian kylmä ja märkä, enkä voinut olla ilman käsineitä yli kymmentä sekuntia kerralla. Olen onnellinen, että sain kuvattua tuon kohtauksen. Se on suosikkini. Se on dramaattinen.”

Denisin videokuvaus seikkailulla Islannissa alleviivaa sitä, miksi FX3 on paras kamera videokuvaajille. ”Se on yksi parhaista kameroista kuvanlaadultaan ja hämärässä kuvaamiseen. Saan saman kuvanlaadun kuin suuremmissa kameroissa, kuten FX6, mutta pienemmässä rungossa, jota on helppo kantaa mukana. Juuri siksi lopulta valitsin FX3-kameran.”

Esitellyt tuotteet

Denis Barbas

Denis Barbas | Italy

"Elämä on liian lyhyt pelataksesi varman päälle. Unelmoi isosti, ota riskejä ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi!"

Rekisteröidy α Universe -uutiskirjeen tilaajaksi

α Universe -uutiskirjeen tilaaminen onnistui!

Anna kelvollinen sähköpostiosoite

Pahoittelut, jotain meni pieleen.

Tilaaminen onnistui!