Tähtivalokuvaus, yömaisemakuvaus, hämärässä kuvatut maisemat – miksi tätä tyylilajia haluaakaan kutsua, niitä kaikkia yhdistää kuitenkin yksi asia: monimutkaisuus. Niiden tekeminen ei siis ole yksinkertaista. Vaikuttavia seikkoja ovat ajoitus, kuvauspaikka, nähty vaiva, oikeat laitteet ja tietysti kokemuksen myötä karttuva tekninen osaaminen.
Yötaivaan kuvaamiseen erikoistunut Stefan Liebermann on viettänyt lukemattomia tunteja tähtien alla. Sopivan kuvauspaikan lisäksi Stefanin ottamat kuvat vaativat oikeaa tekniikkaa ja kalustoa. Suurin hankaluus on sovittaa yhteen yötaivaan valotukseen vaadittava pitkä valotusaika ja Maan pyöriminen. Siitä johtuen tähdistä muodostuu valojuovia, eivätkä ne näy yhtä terävinä kuin omin silmin katsottuna.
Stefan selventää: ”Yleensä käytämme 500:n sääntöä laskiessamme, kuinka pitkä valotusaika voi olla, ennen kuin valojuovat näkyvät. Tämä tarkoittaa, että 500 jaetaan objektiivin polttovälillä. Minun käyttämälläni FE 24mm f/1.4 GM -objektiivilla pisin valotusaika olisi noin 20 sekuntia. Ja minun täytyisi kuvata ISO-arvolla 3200 tai 6400, jotta saisin haluamani kirkkauden. Se on hyvin rajoittavaa, joten käytän tähtien seurantajalustaa pidentääkseni valotusaikaa.”
Uusimmissa töissään Stefan on käyttänyt luottokameraansa α7 III. Kamera asetetaan tähtien seurantajalustalle, jolloin se kääntyy hitaasti Maan pyörinnän tahtiin. ”Sen avulla voin pidentää valotusaikaa kahteen minuuttiin tai enemmänkin”, hän sanoo. ”Sitten otan erillisen ’Maahan sidotun’ valotuksen etualalle ja voin prosessoimalla helposti yhdistää nämä kaksi kuvaa.”
Muitakin etuja on. ”Kun käytetään tähtien seurantajalustaa, aukkoa ei tarvitse myöskään avata niin suureksi”, hän kertoo. ”Voi kuvata aukolla f/2.8 tai f/3.5, mikä on hyvä terävyyden kannalta, ja käyttää alhaisempia ISO-arvoja, esimerkiksi 800 tai 1000. Seurantajalustan ansiosta voin myös käyttää FE 16-35mm f/2.8 GM:n kaltaisia objektiiveja, joilla voin rajata joustavammin. Kun jalustaa alkaa käyttää, siitä tulee riippuvaiseksi. Sen kanssa välttyy monelta supertekniseltä asialta, joita on tehtävä staattisessa tähtikuvauksessa, kuten satojen eri valotusten pinoamiselta. Haluan kuvaamisen olevan helppoa!”
Myös Alpha-kameroiden elektroninen etsin on ollut hyvin hyödyllinen Stefanille tarkennuksessa.
Tähtien saaminen hyvin tarkennetuiksi suurilla aukoilla on perinteisesti ollut haaste”, hän selittää. ”Alpha-kalustossani olevan elektronisen etsimen käyttö helpottaa tätä todella paljon. Ensin vaan säädetään hyvin korkea ISO-arvo, jolloin tähdet ja linnunrata näkyvät erittäin selvästi tunnistimen Live View -näytöllä, ja sitten niihin on helppo tarkentaa manuaalisesti.”
Loppujen lopuksi tällaisten maisemien kuvaaminen antaa Stefanin mukaan ihmetyksen tunteen, jollainen jokaisen maisemakuvaajan tulisi kokea. ”Monet ihmiset lukevat tai puhuvat siitä, mutta eivät lähde ulos kokemaan sitä”, hän kertoo. ”Minulle se on hienoin tunne. Siihen liittyy myös lisämotivaatiota, koska se on usein ryhmätoimintaa, jolloin voin patikoida ja jutella kavereideni kanssa kuvatessamme. Otan heitä mielelläni mukaan maisemakuviini, kuten tähän kuvaan, sillä se lisää inhimillisen ulottuvuuden ja antaa mittasuhteita valtavalle taivaalle.”
Stefanille tällaisten kuvien ottaminen on tärkeää myös laajemmassa mittakaavassa, sillä valosaaste tekee tähtivalokuvauksesta entistäkin vaikeampaa väestörikkaalla pohjoisella pallonpuoliskolla. ”Minusta tällaiset kuvat ovat tärkeitä tallenteita”, hän sanoo. ”Ehkä 50 vuoden kuluttua valosaaste ja väestö ovat lisääntyneet siinä määrin, että emme pysty enää näkemään taivasta samalla tavalla. Ihmisten on tärkeää saada tietää, että se näytti näin kauniilta.”
”Omintakeista valokuvausta: ihmissilmälle näkymätöntä mutta silti todellista”
