”Tämä kuva edustaa maailman suurimman eläinvaelluksen voimaa, vahvuutta ja puhdasta kaaosta”, sanoo vedenalaisen kuvaamisen ammattilainen Alexis Rosenfeld, ”ja kameramiehemme Steven on sen keskellä”.
Alexis on dokumentoinut tätä vaellusta kesäkuusta 2023 lähtien työnimellä The Great River of Life (Elämän suuri virta). ”Kyseessä on kahden vuoden ajalle jakautuva nelikuukautinen tutkimusmatka, jonka suoritan 1 OCEANin ja UNESCOn kanssa”, hän selittää. ”Siinä keskitytään biomassan suurimpaan liikkeeseen planeetalla. Joka vuosi hait ja valaat, kymmenet tuhannet delfiinit ja sadat tuhannet linnut muuttavat Etelä-Afrikan villille puolelle etsimään saalistaan: miljardeja sardiineja. Tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta biodiversiteettiin kohdistuvista uhista käyttämällä valokuvauksen ja elokuvanteon teknisiä taitojamme.”
Tämä tehtävä on koettelemus sekä fyysisesti että mitä tulee tekniikkaan. ”Kuten näet, Steveniä seuraa kaksi hyvin ilkeän näköistä kapinsuulaa, mutta todellisuudessa ne yrittävät vain napata lounaansa”, Alexis hymyilee, ”paikalla on kuitenkin myös paljon haita ja delfiinejä, jotka liikkuvat uskomattomalla nopeudella syömisen vimmassaan. Sukellusolosuhteet ovat vaikeat voimakkaiden virtausten, eläinten määrän ja kiihkeän tunnelman vuoksi. Valaan osuma voi aiheuttaa vakavan loukkaantumisen, joten veden alla ollessamme olemme aina varuillamme, työskentelemme pareittain ja pidämme toisiamme silmällä”.
”Valokuvauksen näkökulmasta tämä on myös vaativaa”, hän jatkaa, ”koska kaikki liike tapahtuu hyvin hämärässä. Siksi ISO-asetusta on suurennettava, jotta saadaan riittävän nopea valotusaika epätarkkuuden estämiseksi. Tässä asetus on ISO 1000 ja 1/1000 s. Veden alla kuvaavat lisäävät usein keinovaloa tällaisissa tapauksissa, mutta vedessä on paljon lietettä, joten salaman tai LED-valon avulla näkisi vain sameutta.”
”Kuvaamalla manuaalisesti ja pysymällä nopeassa valotusajassa hallitsen valotusta aukkoa käyttämällä”, hän kertoo, ”avaten tai sulkien sitä suhteessa auringon määrään tai kameran vertikaaliseen kallistukseen. Jos liikun alaspäin, avaan aukkoa saadakseni enemmän valoa, muuten suljen sen. Tässä kuvassa olemme lähellä pintaa, joten f/10-aukko piti Stevenin sekä linnut ja kuplat tarkkoina.”
Alexisin mukaan oli tärkeää säilyttää syvä tarkennus, koska Stevenin läsnäolo on kuvan tehokas narratiivinen voima. ”Tuolla hetkellä hän on todistamassa poikkeuksellista ilmiötä. Olemme paikalla kuvaamassa, jotta viestiä voidaan välittää eteenpäin, mutta aina kunnioittavasti ja vastuullisesti”.
”Tällainen kuva syntyy sukellustaidon, ennakoinnin, teknisten taitojen ja oikeiden laitteiden valinnan tuloksena”, hän toteaa lopuksi. ”Muutama vuosi sitten en olisi voinut ottaa tätä kuvaa, koska käytettävissä ei ollut tekniikkaa, jolla olisi voinut kuvata näin puhtaasti korkeilla ISO-arvoilla tai tarkentaa näin tarkasti veden alla. Tarvitsemme näitä kuvia levittääksemme sanaa sukupuuton riskistä. Sony Alpha 1 -kameran kaltaisilla laitteilla kaikki on mahdollista.”
Pinnan alla avautuu toinen maailma: oma universumini, jossa kaikki näyttää sadunomaiselta ja salpaa hengen.