”Konseptipohjaisen taidekuvausprojektin kanssa työskennellessä on olennaista, että kuvien luominen tapahtuu paljon enemmän kameran ulkopuolella kuin tavallisessa valokuvauksessa”, kertoo Kaupo Kikkas. ”Voit viettää puolitoista vuotta kuvitellen ja suunnitellen tai oikeaa paikkaa etsien, mutta varsinainen kuvaus on hoidettu muutamassa tunnissa.”

”Eihän se tietenkään aina ole näin hidasta”, hän toteaa nauraen. ”Joskus kuvat päätyvät ideasta todellisuudeksi salamannopeasti. Mutta joskus tällaisten projektien toteuttaminen voi kestää melkein vuosikymmenen ajan. Kun kaikki vihdoin toimii ja projekti valmistuu, olet tietenkin kriittinen oman työsi suhteen, mutta luovasta näkökulmasta prosessi itsessään on äärimmäisen tyydyttävä.”

Kaupo on menestynyt luovan musiikkivalokuvauksen saralla: hän kuvaa lehtien kansia, julisteita ja albumitaidetta. Tämän lisäksi hän kuitenkin tekee myös taideprojekteja, kuten Inner Cosmos -näyttely todistaa, ja niissä hän pääsee toteuttamaan pohtivaisempaa luonnettaan. ”Voin luoda kuvia, jotka keskittyvät kysymyksiin ihmiskunnan luonteesta ja luomastamme maailmasta”, hän kertoo.

Tällaiset ajatuksia herättävät valokuvat ovatkin selkeästi erilaisia kuin suurin osa päivittäin näkemistämme kuvista, ja Kaupon mukaan vastaavat projektit voivat helposti jäädä tavallisten kuvavirtojen jalkoihin. ”Maailma on tupaten täynnä valokuvia, joten voi olla joskus vaikeaakin löytää vakavampia taiteilijoita, sillä heidän työnsä ei ole yhtä helposti sulateltavaa. He tekevät kuvia, jotka eivät anna nopeaa tyydytyksen tunnetta, kuten upeat kuvat trooppisista maisemista, villieläimistä tai malleista. Silti on tärkeää myös haastaa näitä kuvia, ja vanhanaikainen taidevalokuvaus on keskellä tähän pyrkivää renessanssia. Suuri osa konseptivalokuvauksesta sisältää planeettaa tai ihmisten elämää koskevia kipupisteitä tai huolia, mutta itse yritän tehdä kuvistani herkkiä ja kiehtovia sekä tietenkin esteettisesti miellyttäviä.”

Projekti on surrealistinen yhdistelmä sosiologis-antropologisia kysymyksiä, inspiraatiota kirjallisuudesta sekä mytologisia kuvia selkeärajaisina mustavalkokuvina. Kaupon mukaan tarkoitus on saada katsojien aivot raksuttamaan samalla tavalla kuin kuvien luojankin. Näyttely ja siihen perustuva kirja sisältävät upean alkuperäisen musiikin sekä katkelmia myös muilta projektiin osallistuneilta Kaupon lisäksi. ”Kirjallinen osuus on usein pakollinenkin osa taidenäyttelyitä”, hän kertoo, ”vaikka haluaisinkin, että katsojat keskittyvät ensin pelkkään kuvaan ja pohtivat, mitä se heille merkitsee, ja katsovat vasta sitten, mitä muut ovat sanoneet. Näin reaktiot pysyvät aitoina.”

Kaupo myöntää käyttävänsä Sony Alpha 7R IV -kameraansa ”uskomattoman vanhanaikaisella tavalla, manuaalisella tarkennuksella, yksittäisinä ruutuina… siksi kehuni keskittyvätkin tekniikan erinomaiseen laatuun. Tällaisen kameran kanssa ei ole teknisiä ongelmia, jotka vievät turhaa aikaa tai tekevät kuvaamisesta tietyssä paikassa mahdotonta. Saat tarvittavat kuvat erittäin nopeasti.”

Hän jatkaa: ”Dynaamisen alueen ja kuvanlaadun ansiosta ei tarvitse huolehtia valon lisäämisestä tai ISO-asetusten säätämisestä. Korkeammilla ISO-asetuksilla tiedostojen koko ja selkeys tarkoittaa sitä, ettei taiteella ole juurikaan rajoja. Jotkin näyttelyn teoksista ovat 1,5 metriä pitkiä, eikä niissä ole tippaakaan kohinaa ISO 800 -asetuksesta huolimatta. Lehden kannen kokoisten kuvien tapauksessa 3200 toimii täydellisesti ja puolen sivun tapauksessa 6400 – mahtavaa!”

Laatu näkyy myös Kaupon käyttämissä Alpha-objektiiveissa: ”Haluan myös kehua objektiiveja, sillä suuret teokset vaativat optiikalta paljon. Valokuvia on aina tuotettu suurikokoisina, mutta ei koskaan aiemmin FE 24-70mm f/2.8 GM -objektiivin tuottamalla laadulla.”

Vaikka projektin suunnittelu kestäisi miten kauan tahansa tai olisi toteutukseltaan miten tehokas, sen on joskus päätyttävä. Projektin lopettaminen on myös itsessään luova ratkaisu. ”Tämä pitää paikkansa minkä tahansa visuaalisen taiteilijan, muusikon tai kirjailijan tapauksessa. Tarkoitus on aina kertoa tarina, punoa lankoja yhteen, mutta myös lopun on oltava selkeä. Sooloprojekteissa päädyt taistelemaan itsesi kanssa, olet samalla syyttäjä, syytetty ja tuomari, mutta kukaan muu ei voi päättää loppua puolestasi. Tässä tapauksessa näyttelyn viimeinen kuva on ”Angel of Conclusion”. Ironista, että tämä kuva pilvien läpi pilkistävästä auringonvalosta ei juurikaan vaatinut suunnittelua. Se vain tapahtui juuri oikealla hetkellä. Todellinen lahja meitä ympäröivältä luonnolta.”