Kyle van Bavelin kirkkaiden ja värikkäiden kukkakuvien katselu tuntuu harmaana päivänä kesäisen auringonpaisteen pilkahtamiselta pilvien takaa. ”Kuvien rakenne on yksinkertainen”, hän kertoo, mutta se ei kuitenkaan vähättele luovaa kuvien ottamiseen johtanutta matkaa. Kylen matka luontokuvauksen pienoismaailmaan on itse asiassa todella yllättävä ja rohkaiseva.
”Yhteys oli hauska”, hän aloittaa, ”koska tykkäsin pelata nuorempana Sonyn PlayStationilla LittleBigPlanet-peliä, jossa pienoiskokoinen päähenkilö tutkii maailmaa usein maanpinnan tasolta käsin. Pelissä painotetaan käyttäjien tuottamaa sisältöä, ja koska kuuluin yhteisöön, minulta kysyttiin PlayStation Networkissa, haluaisinko auttaa kehittämään seuraavaa versiota. Kuukautta myöhemmin olin Englannissa suunnittelemassa tasoja LittleBigPlanet 3:een.”
Vaikka Kyle nautti pelin suunnittelemisesta, hän kaipasi ruutuvapaata aikaa, joten hän alkoi käydä aina mahdollisuuksien mukaan puutarhoissa ja puistoissa kameran kanssa. ”Minua viehättivät viheralueet, kukat ja luonto”, hän muistelee, ”ja aloitin kuvaamisen tavallisella objektiivilla. Halusin päästä kuvaamaan kohteita aina vain lähempää, joten päätin panostaa FE 90 mm f/2.8 Macro G OSS -objektiiviin, jota käytän edelleen. Olen todella iloinen siitä, että tein tämän päätöksen!”
Kyle kuvailee virallisia muotokuvia muistuttavaa sommittelua seuraavasti: ”Haluan, että kukka, sieni tai hyönteinen erottuu muusta maisemasta tasapainoisella tavalla siten, että kohde, etuala ja tausta sointuvat yhteen”. Hänen kevyt ja ilmava tyylinsä kumpuaa hänen halustaan luoda rauhallinen ja lähes unenomainen tunne.
Hän kertoo: ”Huomasin, että minua viehättivät enemmän vaaleat kuin tummat taustat, joten aloin muuttaa sommitteluja kirkkaammiksi. Monet kuvaajat eivät kiinnitä makrokuvauksessa huomiota taustaan, mutta se on todella tärkeää. Suurempi aukko ja lyhyt tarkennusetäisyys aiheuttavat luonnollisesti paljon epätarkkuutta, mutta kohdetta täydentävä ratkaisu on mahdollista löytää valo- ja värivalinnoilla.”
Kun Kyle löytää kuvattavan kohteen, hän etsii parhaimman sommittelun liikkumalla sen ympärillä. ”Etsin häiriötöntä kuvakulmaa kirkasta taustaa vasten”, hän sanoo, ”ja taustalla olevat kirkkaat kohdat voivat myös luoda kauniisti pyöristyneitä bokeh-sumennuksia, joihin kohteen polttopisteen voi sijoittaa.”
”Etuala on myös todella tärkeä”, hän jatkaa. ”Yritän sijoittaa lähelle kameraa itseni ja kohteen väliin elementtejä, kuten lehtiä tai terälehtiä, kehystämään kuvattavaa kohdetta ja luomaan koko kuvaan hienoa ja tasapainottavaa epätarkkuutta. Tärkeintä on kuitenkin ottaa kuva samalta tasolta, jossa kukka on. Ylhäältä alaspäin otettu kuva ei vain toimi samalla tavalla. Kuvasta ei tule yhtä intiimi, ja maiseman sumentamiseen on paljon vähemmän syvyyttä.”
”Kuvaan käsivaralta tai asetan kameran nojaamaan maahan, ja käytän sommittelussa apuna kallistuvaa näyttöä”, hän jatkaa. ”Tästä syystä Steady Shot -teknologiasta on valtavasti hyötyä. En halua käyttää rajoittavaa kolmijalkaa, koska haluan tehdä sommitteluun koko ajan pieniä muutoksia. Kuvanvakautuksen ansiosta voin taltioida teräviä yksityiskohtia myös hitaammilla valotusajoilla.”
”Olen hiljattain siirtynyt käyttämään Alpha 7R V -kameraa. Tästä vakautuksesta on paljon hyötyä myös kameran korkealle resoluutiolle”, hän sanoo, ”koska 61 megapikselin kamera ei saa täristä! Mielestäni suuret tiedostot ovat käteviä, jos haluan hieman rajata ja tarkentaa sommittelua. Uskomaton automaattitarkennus on myös apuna siinä. Kohteen tunnistuksesta on valtavasti apua kuvatessani perhosia tai muita hyönteisiä. Se säätyy jatkuvasti kameran etäisyyden perusteella, ja sen ansiosta voin keskittyä pieniin sommittelumuutoksiin ilman tarkennuksen muuttumista.”
”90 mm:n polttovälillä voin kuvata uskomattoman teräviä kuvia”, hän kertoo lopuksi, ”ja hienoa sen käytössä on se, että se saa mitättömimmätkin asiat näyttämään upeilta. Olen ottanut monet parhaista kuvistani kävelyllä lähellä kotiani tai takapihallani. Sanoisin, että makro-objektiivi on paras tapa luoda todellinen yhteys tähän kauniiseen pieneen planeettaan.”