lumimyrskyssä lentävä lunni

Lintujen kuvaaminen Sony Alpha 9 III -kameralla

Antonio Liebana

Antonio Liebana on kuvannut villieläimiä yli 25 vuoden ajan. Hän on matkustanut kuvaamaan upeita villieläimiä eri puolille maailmaa, kuten Etelämantereelle, Afrikkaan ja Borneoon. Hän on kuitenkin kuvannut osan viimeaikaisista otoksistaan uudella Sony Alpha 9 III -kameralla paljon lähempänä hänen asuinpaikkaansa Espanjassa.

iberiankeisarikotka lentämässä © Antonio Liebana | Sony α9 III + FE 600mm f/4 GM OSS | 1/5000s @ f/4.0, ISO 1600

”Villieläimiä voi löytää jopa suurkaupungin läheltä, kuten asuinpaikastani Madridista”, Antonio kertoo, ”mutta meidän on suojeltava näitä alueita säilyttääksemme tilanteen ennallaan.” Antonion tavoitteena on valistaa eurooppalaisia niistä uskomattomista linnuista, joita voi esiintyä eri puolilla Eurooppaa, jopa lähellä maanosan suurimpia kaupunkeja.

”Vain 15 minuutin päässä Madridista on esiintynyt iberiankeisarikotkia. Tämä laji oli häviämässä, sillä jossain vaiheessa lintujen määrä oli vain 25. Ne ovat alkaneet kuitenkin menestyä, niiden määrä on kasvanut ja ne ovat paljon terveempiä suojelutyön ansiosta.”

lunni ilmassa © Antonio Liebana | Sony α9 III + FE 600mm f/4 GM OSS + 1.4x teleconverter | 1/2000s @ f/5.6, ISO 2000

Antonio on kuvannut Alpha 9 III -kameralla kotimaassaan Espanjassa muun muassa kanahaukkoja, harjalintuja ja pikkutrappeja. Antonio on kuvannut lisäksi ikonista lunnia pienellä Norjan Hørnoyan saarella Varangin niemimaalla.

kaksi vihreää lintua oksalla © Antonio Liebana | Sony α9 III + FE 600mm f/4 GM OSS | 1/12800s @ f/4.0, ISO 1600

”Joitakin näistä lajeista esiintyy kaikkialla Euroopassa. Rakastan kuvata kaikkia lintuja. Pidän kuitenkin erityisesti pikkutrapeista, joita esiintyy rajallisesti joillakin Espanjan viljanviljelyalueilla ja Euroopan linnoitusalueilla. Sen määrä on kuitenkin vähentynyt 20 viime vuoden aikana yli 80 prosenttia.”

Tämä lintukannan väheneminen saa Antonion käyttämään tuntikausia niiden kuvaamiseen sekä lintujen ja niiden käyttäytymisen tutkimiseen.

kaksi valkoista lintua, jotka hädin tuskin näkyvät lunta vasten © Antonio Liebana | Sony α9 III + FE 300mm f/2.8 GM OSS | 1/6400s @ f/3.2, ISO 800

”Villilintujen kuvaaminen edellyttää valmistautumista sekä kuvattavien lajien ja niiden elintapojen, elinympäristön ja esiintymisalueiden tutkimista.”

Antonio on käyttänyt viimeisimpien otostensa kuvaamiseen Alpha 9 III -kameraa ja FE 600mm f/4 GM OSS -objektiivia sekä uutta FE 300mm f/2.8 GM OSS -objektiivia. Yksi lintujen kuvaamisen suurimmista haasteista on oikean etäisyyden arvioiminen hänen ja lintujen välillä. ”Halutun kuvan ottaminen edellyttää oikeassa paikassa olemista. Linnut kuitenkin liikkuvat, ja kuvaaminen vaikeutuu lintujen lentäessä.” Onneksi näillä kahdella objektiivilla on ihanteelliset polttovälit, erityisesti 600 mm:n objektiivissa, jota Antonio käyttää noin 80 prosenttia ajastaan.

ruskea lintu lentämässä vihreää taustaa vasten © Antonio Liebana | Sony α9 III + FE 600mm f/4 GM OSS + 1.4x teleconverter | 1/3200s @ f/5.6, ISO 1600

”Se on erinomainen superteleobjektiivi, jolla pääsen kuvaamaan lähemmäs kuin muilla objektiiveilla. Sonyn 1,4x- tai 2x-telejatkeiden avulla pääsen entistäkin lähemmäs. F/4-aukon avulla saan kaiken tarvitsemani valon ja kauniin esteettisen syväterävyyden. Objektiivin keveyden ansiosta voin kantaa sitä ympäriinsä tuntikausia kuvatessani erilaisia lintuja, kuten lunneja.

Sonyn teknologia rikkoo luontokuvauksen rajoja. ”Kun asennan nämä objektiivit Alpha 9 III -kameraan, tunnen hallitsevani laitteitani tavalla, jota en ole koskaan ennen kokenut valokuvauslaitteiden käytössä”, Antonio toteaa. "Tekoälypohjainen tarkennusjärjestelmä helpottaa työtäni todella paljon. Asetan tarkennuksen linnun silmään automaattitarkennuksen avulla, minkä jälkeen voin unohtaa tarkennuksen kokonaan. Voin olla varma, että Alpha 9 III seuraa lintua automaattisesti, jopa videokuvauksen aikana. Globaalin sulkimen ansiosta voi sopivissa valaistusolosuhteissa käyttää salamaa jopa 1/80000 sekunnin valotusajalla ja tallentaa hetken ajassa täydellisellä tarkkuudella.

haukka ilmassa © Antonio Liebana | Sony α9 III + FE 600mm f/4 GM OSS | 1/1600s @ f/4.0, ISO 2000

Vaikka uskomattoman nopeat kuvausnopeudet ja globaali suljin saavat kaiken huomion, Alpha 9 III:n kuvanlaatu on myös ainutlaatuinen: ”Voin käyttää näitä nopeita suljinnopeuksia ilman rajoituksia tai kuvanlaadun heikkenemistä. Se muuttaa työskentelytapaani. Pyrin etsimään mahdollisuuksia kuvata suurilla nopeuksilla saavuttaakseni erilaisia asioita. On mieletöntä, että voin synkronoida salaman niin suurella nopeudella.”

Antonio kuvaa myös muitakin eläimiä lintujen lisäksi. Hänellä on tiedossa jännittäviä kuukausia Sony Alpha 1:n kanssa.

”Pakkaan Sony Alpha 1:n, Alpha 9 III:n ja objektiivit ja lähden lähipäivinä Brasilian Pantanaliin etsimään jaguaaria. Tämän jälkeen matkustan Brittiläiseen Kolumbiaan etsimään rannikkosusia. Ne ovat todella erilaisia ympäristöjä, mutta luotan täysin Sony-kameroideni toimintavarmuuteen.

Esitellyt tuotteet

Rekisteröidy α Universe -uutiskirjeen tilaajaksi

α Universe -uutiskirjeen tilaaminen onnistui!

Anna kelvollinen sähköpostiosoite

Pahoittelut, jotain meni pieleen.

Tilaaminen onnistui!