Mikä on dokumentaarisen valokuvaajan tehtävä? Etsiä totuutta? Muuttaa inhimillisen kokemuksen ääripäät joksikin, joka herättää vastakaikua ja reaktioita? Reagoida siihen, mikä heitä kiehtoo, niin autenttisella tavalla kuin mahdollista? Yksi asia on varma: Brendan de Clercq tekee tämän kaiken kuvissaan Hollannin kansallisbaletista kulissien takaa.

Brendan on ihaillut tanssia ja tanssijoita pitkään. ”Lapsena olin kiinnostunut breakdancesta”, hän paljastaa, ”ja kun minusta tuli valokuvaaja, aloin arvostaa enemmän liikkeen esteettisyyttä. Nykyään tiedostan vahvasti, miten henkilö liikkuu, seisoo ja kävelee olipa kyse sitten dokumentaarisesta työstäni, muodista, katukuvista tai jopa muotokuvista.”

Näin tulemmekin balettiin, joka on tarkoista liikkeistä ja teknisestä sanastosta koostuva spektaakkeli. Brendan ei halunnut luoda sarjaa arkkityyppisiä tanssikuvia. ”En ole ihminen, joka haluaa ottaa kuvia näyttämöllä tai edes tehdä täydellisesti järjestettyjä kuvia. Haluan nähdä, mitä on esityksen takana. Harjoittelu ja stressi, esiintyjien ponnistelu. Mutta haluan näyttää myös heidän ylväytensä.”

Mitä täydellisyys sitten tarkoittaa dokumentaarisessa valokuvauksessa? ”Se on kuva, joka yhdistää sinut tarinaan”, Brendan vastaa, ”ja tämä tarkoittaa, ettei sillä ole väliä, jos kuva ei ole aivan terävä tai varjoni näkyy kuvassa tai valaistus on kova. Sen on vain viestittävä. Olin todella onnekas saadessani tilaisuuden kuvata kansallisbalettia näin, koska yleensä näyttämön takaisissa tiloissa ei saa kuvata, vaan tähän vaaditaan monia hyväksymisvaiheita. Mutta he ymmärsivät, että tämä on se, mitä teen, ja että jos he antavat minun tehdä sen, tulos on kaunis.”

Osa Brendanin lähestymistapaa on luoda yhteys kohteisiinsa, ja tämä käy erittäin selväksi hänen kuvassaan Maiasta, joka oli pääosassa seurueen Joutsenlampi-esityksessä istuen hiljaa mietiskellen kulmassa näyttämön sivulla. ”Tiedän, miten puhua ihmisten kanssa, ja muodostan nopeasti heihin yhteyden. Siksi olen muotokuvakuvaaja. Maialla ja minulla oli jo hyvä yhteisymmärrys, joten tässä kuvassa pyysin häntä vain istumaan ja miettimään matkaansa.”

”Vähän kuin minäkin”, hän jatkaa, ”hän oli muuttanut lapsena uuteen maahan, mutta hänellä oli mielessään myös kaiken balettiharjoittelun paino. Jopa tässä istuessaan hänen kehonsa asettuu vaistomaisesti ja varvas ojentuu. Kun hän siis tuijotti etäisyyteen miettien omaa tarinaansa, minä otin kuvan. Hiljainen hetki, jolloin näkee hänen ylväytensä ja myllerryksensä.”

Pääasiassa mustavalkotyyliä, joka yksinkertaistaa ja lisää aitoutta, käyttävä Brendan tiesi, että hänen kohteensa nauttisi tästä efektistä yhtä paljon kuin hän itse. ”Kasvoin pimiössä, jossa isäni teki mustavalkokuvia, katsellen Magnum Photo -kuvia, joten mustavalkotyyli on osa minua. Mutta se on myös osa esittäviä taiteita. Se on James Dean ja Marilyn Monroe, se on Beatles ja Rolling Stones, ja balettitanssijoille se on Nurejev ja Fonteyn.”

Lisäksi dokumentaarisuuden luonne tarkoittaa, että paikkaa tai valoa voi harvoin hallita täysin, ja juuri näin oli Brendanin tapauksessa. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, jos valokuvaajalla on mukautuvia kameroita ja objektiiveja. ”Hetkiä, jolloin jotain tapahtuu, ei voi valita”, hän myöntää, ”mutta on oltava valmiina. Tässä projektissa käytin Sony Alpha 7R III -kameraa, ja vaikka olen sittemmin päivittänyt Alpha 7R IV- ja Alpha 7R V -kameroihin, tarkkuuden ja automaattitarkennuksen yhdistelmä saa minut palaamaan siihen takaisin”, hän jatkaa. ”Voin rajata tai tulostaa suuria kuvia ja tiedän, että niissä on upeat yksityiskohdat, ja baletin kaltaisissa tilanteissa tiedän, että kamera tuottaa sellaista laatua, jonka nämä hetket ansaitsevat.”

Jopa työskenneltäessä liikkuvien kohteiden kanssa ja hämärissä tilanteissa: ”Silmät on tarkennettava teräviksi”, Brendan sanoo, ”koska tarina on niissä. Onneksi näiden kameroiden silmien tunnistuksen automaattitarkennusjärjestelmät on suunniteltu juuri tätä varten, kerta kerran jälkeen, vaikka tanssijat olisivat varjossa tai pyörimässä liikkeessä.”

Brendan käyttää näissä tilanteissa apuna Sonyn objektiiveja mukaan luettuna FE 24-70mm f/2.8 GM ja FE 35mm f/1.4 ZA. ”Enemmän valoa tarkoittaa nopeampaa tarkennusta”, hän selittää, ”ja näiden objektiivien suuret aukot mahdollistavat sen. Rakastan 24-70mm-objektiivin monipuolisuutta ja jatkuvaa kirkkautta. Tämä objektiivi on aina laukussani. Ja 35 mm:n objektiivin avulla voi kuvata pimeässä ja tausta vain sulaa pois maksimiaukolla, joten kohteen saa näyttämään ikoniselta lähes missä vain.”

”Minulle tällaiset projektit palauttavat rakkauden valokuvaukseen”, Brendan lopettaa. ”Se on tilaisuus kuvastaa muiden intohimoa oman valokuvaukseni kautta ja vastata heidän omiin kykyihinsä, tunteisiinsa, menetyksiinsä ja saavutuksiinsa. Haluan tarkastella ihmisten elämää ja säilyttää heidän tarinansa, ja Alpha-varusteeni ovat tärkeä osa tämän tavoitteen saavuttamista.”