Amazonjoen rannalla sijaitseva ja kuhisevien sademetsien ympäröimä Pohjois-Perun Iquitos on kuuluisa todella ainutlaatuisen tekijän ansiosta: se on maailman suurin kaupunki, jonne ei pääse maanteitse. Kyllä, kyliin tai vihreään erämaahan johtavia pieniä moottoriteitä lukuun ottamatta sinne pääsee vain lentokoneella tai veneellä. ”Se on merkittävä paikka”, sanoo Natan Dvir, ”ja sellainen, joka on suunnilleen niin syrjässä kuin vain voi olla.” Dokumentaarisessa valokuvauksessa outous tarkoittaa usein mahdollisuuksia, ja Natanin mukaan Iquitos on täynnä niitä. ”Tulvien varalta korkeille pylväille rakennetuista taloista kelluvaan Belénin toriin ja värikkäiden mototaksien armeijaan – elämä on siellä uskomattoman monipuolista ja merkityksellistä”, hän sanoo. ”Ihmiset ovat ainutlaatuisia, ja heidän kohtaamisensa voi olla hyvin koskettava kokemus, joten heidän elämänsä dokumentointi on suuri ilo.”

”Minulle”, hän jatkaa, ”katuvalokuvaus on elämän juhlistamista, mikä on seurausta kiinnostuksestani ihmisiin. Peru on rennompi kuin monet muut paikat, ja ihmiset ovat usein imarreltuja siitä, että heistä ollaan kiinnostuneita. Silti kunnioitus ja rehellisyys ovat keskeisessä asemassa lähestymistavassani.” ”Sen sijaan, että esineellistäisin kohteita, mitä voi tapahtua, kun valokuvaa etäältä tai liian vaivihkaisesti, olen mieluummin vuorovaikutuksessa”, Natan selittää. ”En useinkaan valokuvaa heti, vaan kävelen ympäriinsä ja haen tuntumaa paikkaan. Tämä saa minut toimimaan tietoisemmin, koska tilanteen välitön estetiikka ei vaikuta minuun. Tähän liittyy riskejä, koska ihmisten käyttäytyminen voi muuttua tai he voivat ilmaista, etteivät halua heistä otettavan kuvaa ollenkaan. Mutta pääosin tämä on paljon menestyksekkäämpi tapa ja mikä tärkeintä, näin vältetään ihmisten esineellistäminen.”

”Olen 196 cm pitkä, joten en voi muutenkaan piiloutua”, hän nauraa, ”mutta yleensä varmistan, että olen näkyvissä, jotta ihmiset eivät yllättyisi. Jos jokin kiinnostaa minua, menen lähemmäksi ja vaihdan ehkä objektiivia, jotta voin nähdä, miten ihmiset reagoivat. Lähes kaikkien näiden kuvien tapauksessa oli selvää, mitä olin tekemässä. Jotkut ihmiset jopa tarjosivat minulle juomia tai kutsuivat minut kotiinsa. Ja mitä kauemmin olen jossakin paikassa, sitä enemmän ihmiset unohtavat minut ja ovat omia itsejään.” ”Toinen tapa valokuvata kunnioittavasti”, Natan sanoo, ”on etsiä itselle mieluisa maisema, rajata se ja odottaa sitten, että siihen tulee elämää. Jälleen kerran, ole ilmeinen siinä, mitä teet. Jos joku ei halua tulla kuvatuksi, hän voi kiertää paikan.”

Natan suosii usein tässä lyhyitä polttovälejä, ja ne tuovat lisäetuja. ”Muotokuvat, joissa kohde erotetaan ympäristöstään, voivat olla kiehtovia, mutta pidän enemmän kontekstista”, hän selittää. ”Ympäristön sisällyttäminen kuvaan tekee siitä minulle paljon kiinnostavamman, ja rakastan luoda visuaalisesti rikkaita ja kerroksellisia kuvia, joissa on useita päähenkilöitä. Yritän usein tasapainottaa dynaamista pääkohdetta täydentävillä kohteilla, kuten kuvassa pyykkiä pesevästä naisesta tai markkinoilla olevista ihmisistä. Näissä jokaisessa on useita muotokuvia, ja mitä enemmän kuvaa tutkii, sitä enemmän näkee. Tehtävänä on yhdistää hetken esteettinen ja kerronnallinen arvo.”

”Olen hyvin valikoiva kuvatessani”, hän jatkaa, ”ja työskentelen harvoin nopeammin kuin kolme kuvaa sekunnissa, vaikka Sony-kamerani pystyvät paljon enempään. Menetelmäni on pysyä läsnä ja tunnistaa hetki, ei toivoa, että kamera tekee sen puolestani. Alpha 7R V ja Alpha 1 ovat olleet keskeisessä asemassa hämärässä kuvatessani. Kummassakin on uskomaton kohinasuorituskyky, joten voin työskennellä säännöllisesti esimerkiksi ISO-arvolla 6400. Pimeässä ympäristössä lyhyempi valotusaika voi ratkaista, syntyykö onnistunut kuva vai otos, jonka joutuu poistamaan.” Natanin kameroiden automaattitarkennuksen suorituskyky hämärässä on myös loistava, hän sanoo. ”Sonyn automaattitarkennus on uskomaton poimimaan kohteet automaattisesti, mutta katuvalokuvauksessa käytän sitä itse asiassa paljon perinteisemmällä tavalla: kuvaan yhden kuvan tilassa ja käytän hyvin pientä automaattitarkennusaluetta äärimmäisen terävyyden takaamiseksi. Tämä toimii uskomattoman hyvin, ja tarkennus lukittuu jopa hämärissä paikoissa, joissa edellinen kamerani tarvitsi apua.”

”Rajaan aina elektronisen etsimen kautta, en takanäytön”, hän sanoo, ”koska se auttaa minua pitämään huomioni täysin siinä, mitä on edessäni ja ympärilläni. Olen myös suuri elektronisen etsimen live-histogrammin käytön fani. Tämä tarkoittaa, että valotukseni ovat aina kohdallaan.”

Kaikki kameroiden tekniset edut auttavat yhdessä luomaan entistä paremman yhteyden kohdattuihin ihmisiin, Natan sanoo, ja siten luomaan autenttisempia kuvia. ”Jos lähestymistapani katuvalokuvaukseen on elämän juhlistamista”, hän toteaa lopuksi, ”en voi toteuttaa sitä kameralla, joka on tiellä.”