New Yorkin kaupungin metrojärjestelmässä on 472 asemaa ja lähes 700 mailia raiteita, mikä luo jatkuvasti uusia jaksoja tarinaan – reaaliajassa. Junat kulkevat ympäri vuorokauden, mikä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia. Miten valokuvaaja löytää käännekohtia jatkuvassa virtauksessa ja liikkeessä? Natan Dvirin mukaan vastaus on omistautuminen.

”Kyseisillä laitureilla”, Natan selittää, ”tulevat ja lähtevät junat ovat kuin teatterilavan edessä liikkuva esirippu. Uusi näytös alkaa aina junan mentyä. Uudet ihmiset, uudet eleet. Aina riittää nähtävää.”

”Tavoittelen aina jotain suurta”, hän jatkaa, ”ja tämä New York Magazinea varten kuvattu projekti oli samanlainen kuin vuosia aiemmin kuvaamani sarja. Lehti tutki, kuinka ihmiset eivät enää tunne oloaan turvalliseksi metrossa. Henkilökohtaisesti halusin myös tutustua ajatuksiin yksinäisyydestä, eristäytyneisyydestä ja kuinka matkustajat käyttäytyvät näissä ’muissa paikoissa’, jotka voivat olla nimettömiä ja yleisiä.”

Alkuperäisen projektin, joka kuvattiin vuosina 2014–2017, tavoin Natan käytti myös nyt projektissaan toistuvaa aihetta: hän kuvasi vastakkaiselta laiturilta ja jakoi kuvat kolmiosaisiksi triptyykeiksi metron arkkitehtuurin avulla. ”Se on tyyli, josta olen ollut kiinnostunut jo pitkän aikaa, sillä kun se rajataan panoraamaksi, se muistuttaa sekä vanhanaikaisen filminauhan tyyliä että keskiajan uskonnollisia triptyykkejä.”

Metroasemien huolellisella tutkimisella – ja arkkitehtuurin satunnaisella toistolla – Natan pystyi säilyttämään yhdenmukaisen tyylin, mutta kyseessä oli silti prosessi, joka vaati valokuvauksellisesti raskasta työtä. ”Asetelmat ovat moniulotteisia siinä mielessä, että aina kuvaa ottaessani minun piti miettiä kolmea muotoa. Sony Alpha 1 -kamerani on täydessä kennokoossa rajattuna panoraamanäkymään, joka sisältää kolme neliötä. Ja sinun on oltava tietoinen, mitä rinnakkaisessa tilassa tapahtuu.”

Projekti, jonka Natan kuvasi 30 metroasemalla, joihin lukeutui Manhattan, Queens, Bronx ja Brooklyn, kesti viikon ja hän kuvasi kaikenlaisissa olosuhteissa – aikaisen aamun työmatkaliikenteestä keskiyön tunteihin luoden tuhansia kuvia.

”En pysynyt yhdessä paikassa”, Natan kertoo laitureilla työskentelystä, ”koska aina muutaman askeleen välein pylväät muodostavat uudet kehykset ja ihmisiä eri järjestyksessä – siksi jokaisessa triptyykissä on eri suhde. Sinun on oltava aktiivinen ja tarkkaavainen kuvatessasi, mutta toisinaan kehyksessä tapahtuu asioita, joita et edes huomannut – ihmisten uskomattomimmat eleet, jotka näet vasta muokkauksessa.”

Vaikka Natan oli tarkkaavaisempi, muodollisempi ja etäisempi kuin monissa muissa katukuvaustyypeissä, hänen oli silti työskenneltävä nopeasti ja varmistettava, että hän sai teräviä ja yksityiskohtaisia kuvia, joita voitaisiin käyttää suurissa tulosteissa. Joten hänen valintansa oli luonnollisesti Sony Alpha 1. ”Olen käytännössä kuvannut saman projektin DSLR:llä, joten voin taata peilittömien Sony-kameroiden erinomaisen laadun”, hän kertoo. ”Asemien hämärässä kädestä pitäen valokuvaaminen ja epätarkkuuden välttäminen tarkoitti, että keskityin kuvaamaan ihmisiä, jotka eivät liikkuneet, mutta minun oli silti käytettävä 1/80 – 1/125 sekunnin valotusaikoja ja korkeampia ISO-arvoja.”

Alpha 1 on pieni ja kevyt, joten se sopii katutyön liikkuvuuteen, mutta Natan käytti hyväkseen myös kameran elektronista etsintä pitääkseen triptyykkimuotoiset pylväät täydellisen suorassa. ”Mitään näistä kuvista ei ole suoristettu jälkikäsittelyssä, kyseessä on vain kuvaustapa, joka on minulle erittäin tärkeää eettisesti.” Elektroninen etsin on todella tarkka myös lopullisen kuvan osalta. Tiedät sen avulla jopa metron matalassa ja keinotekoisessa valaistuksessa heti, mitä valotus tarjoaa.”

Miten Natan lopulta päätti niin monista kuvista, mitä hän halusi käyttää lehdessä ja sivustollaan? ”Ohjaava periaate parhaiden kuvien valitsemisessa on, että ne saavat sinut tuntemaan jotain. Sitoudut niihin. Ne kiehtovat sinua ja tuovat esiin keskusteluja, joita haluat käydä.”