Eläinlajin kuvaus ei onnistu käden käänteessä. Koulutettuna biologina villieläinten valokuvaus asettaa minulle kolme haastetta. Ensinnäkin opiskelen kaiken saatavilla olevan tiedon kyseisestä lajista. Sen jälkeen pyrin etsimään tavan lähestyä eläintä häiritsemättä sitä.
Lopuksi valokuvaan eläimen omassa ympäristössään ja jaan muiston muun maailman kanssa.
Jos kaikki sujuu hyvin, vietän paikan päällä kymmenen päivää, mutta projektiin saattaa kulua vuosiakin.
Olen esimerkiksi kuvannut lumileopardeja vuodesta 2017 lähtien, eikä minulla vieläkään ole kuvaa, joka kuvastaa tavoitteitani. Siksi palaan joka talvi, kunnes onnistun.
Suunnittelu
Tutkimuksella on merkittävä rooli lopullisten kuvien onnistumisessa. Aloitan tutkimalla lajitietoa. Minun on selvitettävä eläimen elinympäristö, saaliseläimet, tavat, suojelustatus ja kysyttävä itseltäni: ”Miksi otan kuvia juuri tästä lajista?”.
Kaikki eläimet ovat kauniita, mutta etsin myös merkityksellisen lisäsyyn. Kuvaamani lajit ovat joko elintärkeitä eläimiä ekosysteemissä, uhanalaisia tai suurelle yleisölle tuntemattomia.
Kenttätyö
Kenttäpäivät voivat olla hyvinkin pitkiä, mutta se on intohimoni, joten en laske tunteja. Kuten monissa valokuvauslajeissa, päivän ensimmäiset ja viimeiset tunnit ovat parhaita. Eivät ainoastaan loistavan valon vuoksi, vaan myös siksi, että eläimet ovat silloin tyypillisesti aktiivisimpia.
Joitakin lajeja kuvatessa käytämme piiloja tai telttoja, joiden tarkoituksena on, että eläin tulee lähellemme, mutta sitä ei häiritä. Sarvikuonoja kuvatessa piilokokemus voi olla pelottava. Suuret ja voimakkaat eläimet tulevat yöllä juomaan vain muutaman metrin päähän teltasta.
Hiljaisuus, hitaat liikkeet ja erittäin kirkkaat laajakulmaobjektiivit, kuten 12−24 mm f/2.8 GM tai 16−35 mm f/2.8 GM, ovat välttämättömiä.
Gepardien koin olevan rauhallisia ja säyseitä. Pystyin itse asiassa nousemaan ulos autosta ja menemään makuulle muutaman metrin päähän niistä 400 mm f/2.8 G Master -objektiivin kanssa − aivan unelmatilanne!
400 mm f/2.8 GM on suosikkiobjektiivini. f/2.8-aukko päästää paljon valoa sisään ja se tarkoittaa myös sitä, että taustan voi jättää tarkennuksen ulkopuolelle. Ja jos lisään 1.4x-konvertterin, saan 560 mm:n objektiivin tinkimättä Sony-kameroideni automaattitarkennusnopeudesta. Käytän myös 200−600 mm f/5.6−6.3 G OSS -objektiivia, joka on erinomainen objektiivi edulliseen hintaan.
Olen käyttänyt useita Sony-kameroita, mutta viime vuosina olen käyttänyt Alpha 9:ää. Olen viime aikoina käyttänyt myös Alpha 1:tä. Rakastan sitä luokkansa johtavan automaattitarkennuksen ja korkearesoluutioisen tunnistimen yhdistelmän ansiosta. Olen kuljettanut näitä kameroita kaikkialle Borneon viidakoista Himalajan kylmyyteen, eivätkä ne ole koskaan pettäneet minua. Viime aikoina olen lisännyt laukkuuni Alpha 7 IV:n, joka palvelee minua Alpha 1:n rinnalla.
Valo ja sommittelu
Valo on tärkeää, joten aikaisin herääminen on välttämätöntä.
Parhaat ajat ovat yleensä aamu- ja iltahämärä, kun aurinko on matalalla taivaalla. Yleisesti ottaen keskipäivän valoa tulisi välttää. Aurinko on liian kova ja pystysuora murskaten kohteet.
Kuvaan suurimmalla mahdollisella aukolla, yleensä f/2.8 tai f/4. Tällä asetuksella saan hienon taustan ja riittävän nopean valotusajan, jotta pysyn kohteen liikkeessä mukana.
Lopuksi päätän, mihin kohtaan valoa sijoittaudun kohteesta riippuen. Saatan kuvata niin, että takanani oleva valo kohdistuu eläimeen. Vaihtoehtoisesti saatan haluta auringonvalon kohteen taakse, jolloin eläimestä tulee siluetti. Vastoin yleistä uskomusta pilvinen päivä on mielenkiintoinen, koska pilvet toimivat diffuusoreina ja mahdollistavat työskentelyn keskellä päivää, mikä olisi mahdotonta täydessä auringossa. Lisäksi pilvinen ja synkkä taivas voi antaa kuviin ylimääräisen graafisen efektin.
