Palkittu luontokuvaaja Arturo de Frías kokee samoja tuttuja tunteita aina Huippuvuorilla käydessään. Hän tuntee ihmetystä ja innostusta nähdessään Arktisen saariston äärimmäisen kauneuden ja lumoutuu siellä asuvista lajeista. Yhä enemmän hän on alkanut kokea myös toisenlaista tunnetta. ”Se on menetyksen tunne”, hän kertoo, ”koska tämän paikan ja sen luonnon kohtalo on vaakalaudalla”.

Arturo on urallaan tehnyt yli 20 matkaa arktisille alueille ja satoja muita eri puolilla maailmaa kuvatakseen uhanalaisia lajeja sekä maalla että vedessä. Hän on nähnyt jo melkoisen määrän upeita villieläimiä, mutta erityisesti yksi kohde saa hänet aina palaamaan samoille apajille: jääkarhut. Ei ole sattumaa, että ne ovat myös yksi selvimmin vaarassa olevista lajeista. ”Karhut saivat minut ensimmäisen kerran yrittämään tekemään vaikutusta ekologiaan ja ilmastonmuutokseen liittyen”, hän selittää. ”Ja ne vaikuttavat minuun yhä edelleen samalla tavalla. Jokainen kohtaaminen on erityinen, mutta jotkut niistä erottuvat muista, ja uskon, että nämä hetket kiteyttävillä valokuvilla voi vaikuttaa aidosti siihen, millaisena ihmiset näkevät maailman.”

Arturon viimeisin kohtaaminen jääkarhujen kanssa muistutti yhtä hänen ensimmäisistä ja merkittävimmistä kuvauksistaan. ”Toukokuussa 2024 olin johtamassa retkeä, kun näimme karhun jäällä”, hän muistelee. ”Kun huomasimme, ettei karhu säikähtänyt tai stressaantunut läsnäolostamme, pysäytimme moottorit ja annoimme aluksen ajelehtia hitaasti lähelle ahtojäätä, noin 40–50 metrin päähän, jolloin saatoimme kuvata karhua. Se oli rentoutunut ja pian kävi ilmi, että se leikki kanssamme ja oikein pani esityksen pystyyn: se pyöri lumessa kuin koiranpentu, nousi takajaloilleen, leikki jään kanssa, roiskutti vettä… Se oli tunti puhdasta iloa.”

”Vastaava tilanne sai minut ymmärtämään valokuvauksen voiman. Vuonna 2011 otin valokuvan toisesta jääkarhusta, joka hyppeli ahtojäällä. Kuva liikutti minua niin paljon, että ajattelin, ettei tämä saa jäädä vain tietokoneelleni, vaan se on saatava mahdollisimman monen ihmisen nähtäväksi. Kuvasta tuli kansi ensimmäiseen kirjaani, joita olen nyt julkaissut seitsemän ja joiden kaikki tuotot ovat menneet säätiölleni, Sustainable Developmentille. Se on organisaatio, joka keskittyy maaseudun kehittämiseen, haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten suojeluun ja planeettamme suojeluun ilmastonmuutokselta.”

”Huippuvuorten kaltaiset paikat ovat ilmastonmuutoksen kannalta todellinen keskipiste”, Arturo jatkaa. ”Se lämpenee kaksi tai kolme kertaa muuta planeettaa nopeammin, koska albedo-ilmiö on katoamassa. Se tarkoittaa heijastussuhdetta eli auringon energia heijastuu takaisin avaruuteen maasta, mutta erityisesti lumesta ja jäästä. Kun jäätiköt sulavat ja merijää katoaa, heijastuminen vähenee, joten maailma lämpenee ja jäätä menetetään yhä enemmän. Se on pirullinen noidankehä.”

Arturon mukaan mahdollisuutemme pelastaa luonto on vain hetkellinen, ja sama pätee luontokuvaukseen. Hänen mahdollisuutensa ottaa vaikutuksen tekeviä kuvia eivät ole enää kauan olemassa. ”Siksi tarvitsen parhaat kuvaustyökalut, ja tällä hetkellä paras valinta on ehdottomasti Sony Alpha 1”, hän selittää. ”Huippuvuorilla otettujen kuvien kaltaisiin otoksiin käytän sitä usein FE 200–600mm G Lens -objektiivin kanssa, joka tarjoaa käyttööni suuren valikoiman rajausvaihtoehtoja, erinomaisen terävyyden ja kevyen painon.”

”Minulle tärkeintä näiden hetkien vangitsemisessa on kameran hämmästyttävä automaattitarkennusjärjestelmä ja nopeus”, hän jatkaa. ”Matkustamme eri paikkoihin tai jopa veden alle kuvaamaan majesteettisia haita ja valaita ja toivomme upeaa kohtaamista. Ja vaikka matkaan liittyy paljon vaivaa ja investointeja, viikon reissun aikana voi olla vain muutama sekunti, jolloin kaikki on täydellistä. Jos kohde on lähellä ja valo on kohdallaan, kuvan on oltava täydellinen. Ennen näiden sekunnin murto-osien aikana saatoin saada kolme tai neljä tarkkaa otosta 20:stä, mutta Alpha 1:n kanssa vähintään 19 kuvaa 20:stä onnistuvat.”

Ilmastonmuutoksen vaikutusten näkeminen omakohtaisesti on vaikuttanut Arturoon suuresti. ”Huippuvuorilla oleminen on yksi kauneimmista ja vakavoittavimmista kokemuksista, joita maapallolla voi saada. Siellä voi nähdä ilmastonmuutoksen tapahtuvan silmiensä edessä. Kävin siellä huhtikuussa, kun oli ollut yksi viimeisten 20 vuoden kylmimmistä talvista, ja valtava Isfjord oli täysin jäässä. Mutta kun palasin toukokuussa, jää oli kokonaan kadonnut. Tilanne on kaoottinen, käsistä karkaava, ja jääkarhut ovat jääneet kaiken sen keskelle.”

Arturon mukaan jääkarhut ovat näkyvin esimerkki ilmastonmuutoksesta, ja on syytä muistaa, miksi. ”Ne ovat maapallon suurimpia maapetoeläimiä, uskomattoman voimakkaita ja vahvoja, mutta myös erittäin tiiviisti ympäristöönsä sopeutuneita, joten niiden asema on hyvin herkkä”, hän selittää. ”Se on niiden heikkous maailmassa, joka muuttuu nopeammin kuin ne pysyvät mukana. Tiedetään hyvin, että metsästys on niille uhkaavampaa merijään kutistumisen vuoksi, mutta ilmastonmuutos vaikuttaa myös siihen, miten naaraskarhut hoitavat pentujaan.”

”Ne tekevät pesäluolansa maalle ja vetäytyvät talvehtimaan sinne syksyllä. Niiden pennut syntyvät pesässä, ja keväällä ne tulevat esiin. Mutta koska merijää vetäytyy pohjoiseen, niiden on matkustettava yhä kauemmas saadakseen ravintoa. Ne eivät ole syöneet mitään kuukausiin, joten emojen on tapettava hylje viikon tai kahden sisällä tai ne kuolevat nälkään, jolloin myös niiden poikaset kuolevat. Juuri nyt populaatiomäärät ovat vakaat, mutta jos tilanne jatkuu samanlaisena, muutaman vuoden päästä tapahtuu täydellinen romahdus.”

Eikä ongelma lopu yhden ikonisen lajin häviämiseen, Arturo varoittaa. ”Kun herkkä tasapaino on tyystin pilattu, ekosysteemi voi romahtaa nopeasti ja tavalla, jota emme ehkä edes pysty ennustamaan.” Valokuvien arvo tässä yhteydessä on selvä, hän väittää. ”Jacques Cousteau sanoi, että ihmiset suojelevat vain sitä, mitä he rakastavat, ja rakastavat vain sitä, minkä he tuntevat. Voimme siis opettaa ihmisiä valokuvauksen avulla, näyttää luonnon kauneuden ja innostaa heitä suojelemaan vaarassa olevia kohteita.”

Arturo toivoo, että yhä useammat ihmiset voisivat ryhtyä luonnonsuojelijoiksi hänen itsensä tapaan – hänen valokuvakirjojensa tuotot ovat keränneet satoja tuhansia euroja ja auttaneet käynnistämään ennallistamishankkeita eri puolilla maailmaa. ”Juttuhan on niin, että lapset rakastavat luontoa aina pienenä, mutta jossain vaiheessa se rakkaus hiipuu ja unohtuu. Valokuvaus voi tuoda tuon ihastuksen takaisin, ja kun ymmärrämme, että rakastamamme asiat ovat vaarassa, meiltä yhteiskuntana vaadittavat uhraukset maailman suojelemiseksi eivät tunnu niin pahoilta.”