aavikolla kävelevä antilooppi

Namibiaa kuvaamassa

Tolis Fragoudis

”Kun ajatellaan matkavalokuvausta”, Tolis Fragoudis aloittaa, ”voidaan sanoa, että mitä pidempään viivyt jossakin, sitä syvemmälle pääset. Minusta juuri se on kiehtovaa. Kun menen uuteen paikkaan, haluan tutustua siihen ja siellä asuviin ihmisiin. Viivyn siellä niin kauan kuin voin, enkä aseta liikaa tarkkoja tavoitteita. Matkavalokuvauksessa ei kannata täyttää tarkistuslistaa.”

Tällä lähestymistavalla saadaan matkailijoiden normit ylittäviä kuvia, mikä käy selvästi ilmi Tolisin äskettäisestä työstä Namibian aavikoilla ja vuorilla. ”Useimmilla ihmisillä on ehkä viikko aikaa kohteessa käydessään. Aika ei ole pitkä, mutta vieläkin hankalampaa on, jos heillä on 100 asiaa koettavana ja kuvattavana. Minulla oli Namibiassa kuukausi aikaa, ja vaikka siinä ajassa ei vielä ehdi todella tutustumaan paikkaan, se riitti siihen, että löysin tarvitsemani.”

kaartuva kallio Namibian aavikolla © Tolis Fragoudis | Sony α7R IV + FE 16-35mm f/2.8 GM | 1/5s @ f/8.0, ISO 100

Tämä pitää paikkansa erityisesti valokuvattaessa paikan väestöä, Tolis sanoo. ”Olitpa sitten kuvaamassa Euroopan keskellä sijaitsevaa kaupunkia tai aavikolla asuvaa heimoa, jos käytät siihen vain muutaman minuutin, kuvasi näyttävät taatusti ulkopuolisen ottamilta.” ”Jos sen sijaan käytät kuvaamiseen päivän tai enemmän ja asut, syöt ja keskustelet ihmisten kanssa, alat nähdä heidän elämisen mallejaan. Sen ansiosta saat luonnollisia ja kiehtovia valokuvia.”

Mutta miten tämä toimii käytännössä, erityisesti maassa, jossa et ole käynyt koskaan aiemmin? ”On tärkeää olla ajattelematta valokuvausta liikaa heti saapuessa ja pyrkiä sen sijaan pääsemään oikeaan mielentilaan. Anna silmiesi ja sydämesi johdattaa sinua, niin olet oikealla polulla.”

mies seisomassa kallion alla yöllä linnunrata takanaan © Tolis Fragoudis | Sony α7S III + FE 16-35mm f/2.8 GM | 15s @ f/2.8, ISO 6400

”Olimme eräällä vuoristosolalla Spitzkoppe-nimisellä alueella, kun aloin keskustella siellä asuvan Rieth van Schalkwykin kanssa. Kysyin, saisimmeko leiriytyä solaan ja ottaa valokuvia huipuista ja kalliomuodostelmista tähtien alla. Kävi ilmi, että hänen miehensä oli ollut erittäin kuuluisa ilmakuvien kuvaaja – Paul van Schalkwyk. Rieth tunsi monia paikallisia, ja kun kysyin häneltä paikallisista heimoista, hän auttoi meidät oikeille jäljille.”

Tolis vieraili yhdessä tämän oppaan kanssa himba-heimon luona ja vei lahjaksi tarvikkeita, kuten jauhoa, öljyä ja suolaa, vastineeksi päivästä heidän leirissään. ”Koska tein näin, he tiesivät tarkoitukseni olevan vilpitön. En aluksi ottanut lainkaan kuvia. Mutta melko pian he jo sanoivat, että ’hei, missä kamerasi on, otetaan hieman valokuvia!’”

sivumuotokuva namibialaisesta heimolaismiehestä © Tolis Fragoudis | Sony α7C + FE 70-200mm f/2.8 GM OSS | 1/250s @ f/2.8, ISO 640

”Kun otan muotokuvia matkoilla, käytän yleensä tätä spontaania tyyliä. Kuvissa ei poseerata, vaan ne ovat luonnollisia ja odottamattomia. Ja siinä Sony Alpha 7R IV -kameran ominaisuuksista on todellakin apua.”

”Alpha 7R IV:n automaattitarkennus on avainasemassa”, hän jatkaa, ”ja nopeus ja tarkkuus olivat erittäin tärkeitä, sillä monet muotokuvista otettiin FE 135 mm f/1,8 GM -objektiivilla suurimmalla aukolla. Tällaisissa tilanteissa, kun terävyysalue on enimmillään vain muutamia senttimetrejä, katseenseurantatila on korvaamaton. Se toimii koko kehyksen alueella, joten mitään ei jää kuvaamatta. Ihmiset liikkuvat, nauravat ja elävät, juuri niin kuin halusin heidät muistaa, eikä kamera estä heitä.”

Näissä tilanteissa myös Alpha 7R IV:n kallistuvalla näytöllä oli oma tärkeä osansa. ”En halua ottaa muotokuvia, joissa poseerataan, joten näissä tilanteissa minulla on harvoin kamera silmääni vasten. Jos kuvaan sillä tavoin, ihmisten olo voi tuntua hieman epämukavalta. Alpha 7R IV:n näytön avulla voin sen sijaan kuvata katsomatta suoraan heihin, ja kamera polvellani olen huomaamattomampi. He luulevat minun tarkistavan muita kuvia ja ovat sen vuoksi enemmän oma itsensä – voisi sanoa, että he poseeraavat luonnollisesti.”

nuori heimolaispoika aavikolla © Tolis Fragoudis | Sony α7R IV + FE 70-200mm f/2.8 GM OSS | 1/400s @ f/2.8, ISO 100

Vielä yksi tärkeä Sony Alpha 7R IV -kameran ominaisuus Tolisille on se, miten uskomattomia yksityiskohtia se tuottaa sekä tarkkuudeltaan että kontrastikohtausten valoissa ja varjoissa. ”Ostaessani kameran yksi tärkeimmistä asioista on dynaaminen alue, joka on Alpha 7R IV:ssä laaja. Hieno esimerkki on tämä kuva heimon matriarkasta istumassa. Aurinko paistaa, mutta kuvassa ei ole mitään, mikä olisi palanut puhki tai kadonnut pimeyteen.”

heimolaisnainen istumassa auringossa selkä kameraan päin © Tolis Fragoudis | Sony α7R IV + FE 135mm f/1.8 GM | 1/2000s @ f/1.8, ISO 100

Mitä mieltä Tolis oli kuukauden vierailustaan Namibiassa kaiken kaikkiaan? ”Maa on erittäin turvallinen ja kaunis, ja se on erilainen kuin muut maat, joissa olen käynyt. Erityisesti mieleeni jäivät kuitenkin tapaamani ihmiset ja se, miten avoimia ja iloisia he olivat. Heissä on aivan erityistä energiaa, ja olen iloinen, että sain tallennettua sitä Sonyn kamerallani – se on täydellinen matkakumppani tällaisissa matkailun inspiroimissa kuvauksissa.”

Esitellyt tuotteet

Rekisteröidy α Universe -uutiskirjeen tilaajaksi

α Universe -uutiskirjeen tilaaminen onnistui!

Anna kelvollinen sähköpostiosoite

Pahoittelut, jotain meni pieleen.

Tilaaminen onnistui!