”Siellä voi oppia paljon itsestään”, Tobias Hägg sanoo, ”ja juuri se on yksi asioista, joka tässä paikassa kiehtoo.” Paikalla hän tarkoittaa Ruotsin Lappia, maakuntaa, joka muodostaa maan pohjoisimman osan työntyen pohjoisen napapiirin reunalle.

Lappi on suuri. Se kattaa lähes neljäsosan Ruotsin maapinta-alasta, eli se on suunnilleen saman kokoinen kuin Portugali ja kaksi kertaa niin suuri kuin koko Sveitsi. Se on myös äärimmäinen ympäristö: siellä on maan kylmimmät olosuhteet, usein jopa -40 ºC, sekä korkein vuori, kaksihuippuinen Kebnekaise, jonka jäätön huippu kohoaa 2 096 metrin korkeuteen ja jolla on vuodenajan mukaan nouseva ja laskeva jäätikkö.

Siellä on Vindelfjällennin luonnonsuojelualue sekä muita suojeltuja alueita, ja sen jäätikkölaaksot, järvet ja metsät tarjoavat kodin poroille, hirville, karhuille, ahmoille, ilveksille ja naaleille. Kyllä, Lappi on suuri. Ja kaunis. Ja vaarallinen.

Tobiaksen kuvia katsellessa on helppo eksyä erämaan kauneuteen, mutta kuten hän huomauttaa, Lapissa on myös aivan todellinen vaara eksyä, menettää yhteys muuhun maailmaan tai myöhästyä kuljetuksesta kotiin. ”Minulle kävi niin kerran, ja se oli käänteentekevää”, hän muistelee. ”Olin ollut liikkeellä varhain kuvaamassa auringonnousua, ja helikopterin piti tulla hakemaan minut. Paikalle kuitenkin vyöryi paksu sumu, ja minun oli telttailtava vielä kaksi päivää ennen kuin sumu hälveni.”

Tässä paikassa on siis helppo eksyä. Mutta siellä voi myös löytää itsensä. Tobias hyväksyi tämän kokemuksen tyynesti, ja se jätti häneen todella positiivisen vaikutelman vahvistaen hänen rakkaussuhdettaan Lappiin. ”Se oli ensimmäinen kerta, kun todella ymmärsin erämaata”, hän sanoo. ”Vaara ja yksinäisyys saavat tuntemaan, että olet elossa.”

Tobiakselle hänen kasvava arvostuksensa kotimaata kohtaan oli henkilökohtaisen kehityksen symboli. ”Kun aloitin valokuvauksen, halusin nähdä maailmaa. Ruotsi ei koskaan juuri innostanut minua, koska olen sieltä kotoisin, ymmärräthän? Metsät ja järvet sekä luonto ovat kauniita, mutta ne ovat kaikkialla ympärillä… sen huomaa esimerkiksi mennessään hiihtämään. Se oli tavallista.” Ruotsalaiset ilmeisesti käyttävät tästä nimitystä ’kotisokeus’.

”Tiesin tietenkin Ruotsin Lapista, mutta se on kuin maa maassa, eivätkä ihmiset yleensä mene niin kauas pohjoiseen. Niinpä jatkoin matkustelua ympäri maailmaa löytääkseni suurempia vuoria ja korkeampia vesiputouksia yrittäen aina löytää edellistä kohdetta vaikuttavamman paikan. En kuitenkaan ollut koskaan tyytyväinen samaan tapaan kuin olen ollut sen jälkeen, kun käänsin katseeni kotimaahani. Kun viimein menin Lappiin”, hän jatkaa, ”se tuntui minusta kuin joltain aivan uudelta, mutta myös hyvin henkilökohtaiselta. Tämä oli siemen, joka sai minut rakastumaan siihen.”

Nyt hänen intohimonaan on dokumentoida Lappia tavalla, joka tuo esiin sen luonnon uskomattoman kauneuden sekä vaikuttavan koon ja ankarat olosuhteet. Siksi hän haluaa saada muut ymmärtämään, mitä hän tuntee käydessään kaukana pohjoisessa. Tämä ei ole helppo tehtävä, mutta hänen kuvansa auttavat siinä. Mitä siis vaaditaan tällaisen paikan ikuistamiseen? ”Se onkin yksi mukavista asioista”, hän hymyilee. ”Lapissa kuvien eteen on todellakin tehtävä töitä.”

”Projektin maantieteellinen laajuus on massiivinen – voisi sanoa, että yhtä suuri kuin itse alue”, hän sanoo. ”Lapissa on vain vähän teitä, ja sää muuttuu koko ajan, joten alueille voi olla lähes mahdotonta päästä joinakin vuodenaikoina. Se on paikka, jonka tarvitsin löytääkseni oikean reaktion, valokuvauksellisesti, koska minulle ei ollut normaalia työskennellä maisemassa, joka on niin laaja ja tyhjä.”

Tobias sanoo, että häntä auttavat Sony Alpha -kamerat ja objektiivit, mukaan luettuna Alpha 7R IV ja objektiivit, kuten FE 16-35mm f/2.8 GM, FE 24-70mm f/2.8 GM, FE 70-200mm f/2.8 GM OSS II ja FE 100-400mm f/4.5-5.6 GM OSS. ”Kun teitä ei ole, patikoimme, hiihdämme tai käytämme moottorikelkkoja pohjoisessa”, hän kertoo. ”Pieni koko ja alhainen paino ovat siis todella tärkeitä. Ehkäpä vielä tärkeämpää on se, miten laitteet kestävät äärilämpötiloja. Olen kuvannut lumimyrskyissä ja -40 ºC:n lämpötilassa, eikä näiden laitteiden kanssa ole mitään ongelmia.”

”Ja koska haluan erilaisia varusteita ilmatöille, videolle sekä päivä- ja yömaisemille, kyse ei ole vain kannettavuudesta yksittäisillä retkillä”, hän lisää. ”Se tarkoittaa, että voin ottaa enemmän varusteita mukaan pitkille matkoille. Yleensä otan kaiken, mitä omistan. Erämaassa on se hyvä puoli, että voin jättää telttaan varusteet, joita en käytä, eikä paikalla ole ketään, joka varastaisi ne!”

Yksi tapa, jolla Tobias tulkitsee maisemaa, on sen valokuvaus helikoptereista. ”Näin voin kattaa suurempia alueita, ja tietenkin Sonyn kameroiden täyden kennokoon, korkean resoluution tunnistimien sekä helikoptereiden tärinän vaikutusta estävän kuvanvakautuksen ansiosta voin ottaa korkealaatuisempia kuvia kuin dronella”, hän sanoo.

Hänen ehkä vaikuttavimpia kuviaan ovat ne, joissa tasapainotellaan maisemaa ja ihmisen läsnäoloa. ”Sommittelen kuviini paljon ihmisiä, joko itseni, ystävän tai paikallisen saamelaisväestön edustajan”, hän selittää. ”Se tuo mittakaavaan ja erämaan kovuuteen kontekstia ja auttaa katsojaa asettumaan minun asemaani. Muuten maisemia voi olla vaikea omaksua.”

Tämän arvon näkee helposti, erityisesti hänen kuvistaan, joissa on veneitä ja kajakkeja ylittämässä alueen koskemattomia järviä, sillä muuten näkymä olisi abstraktin rajoilla. ”Olen myös todennut, että tämän tyyppiset kuvat toimivat paremmin suurina tulosteina kuin pienillä näytöillä, sillä silloin katsojat helpommin lukevat ne kokonaan kuin ohittavat lopun”, hän sanoo.

Tähän erämaan ylistämiseen liittyy tietenkin myös yksi vaara, nimittäin se, että sinne tulee liikaa ihmisiä, mikä muuttaisi paikan tunnelmaa tai jopa vaurioittaisi aluetta. ”Se on ehdottomasti huolenaihe”, Tobias myöntää, ”ja aina kun käy näissä paikoissa, on oltava vastuullinen. Onneksi monilla paikoilla ei yksinkertaisesti ole nimeä tai niihin on niin vaikea päästä, että useimmat eivät edes harkitse niihin menemistä. Ja jos onnistun ikuistamaan uhanalaisia lajeja, kuten naaleja, varmistan, etten julkaise mitään, mikä paljastaa sijainnin.”

”Haluan esimerkiksi näyttää, miten ilmastonmuutos edistää massiivisesti Kebnekaisen jäätiköiden kutistumista ja miten saamelaiset reagoivat siihen ja muihin asioihin, kuten kaivostoimintaan ja metsien hävittämiseen. Kokemukseni Lapissa ovat herättäneet minussa uutta ylpeyttä Ruotsin maisemista ja itsestäni. Kun aloitin, tavoitteena oli ottaa kuva kotiin viemiseksi, mutta nyt kyse on yhtä paljon seikkailusta, tutkimisesta ja vain tuossa paikassa olemisesta. Palaisin sinne yhä uudelleen, vaikken edes valokuvaisi sitä, mutta Sony-varusteideni avustuksella Lappi on toivottavasti myös paikka, jonka suojelussa voin auttaa.”