Kautta historian luonnontieteilijöillä on ollut halu löytää uutta. Riemu uuden lajin löytämisestä tai ennennäkemättömien käyttäytymistapojen havainnoinnista on henkilökohtaisella tasolla vastustamaton, ja tämä riemu voi moninkertaistua, kun löydöt välitetään eteenpäin muillekin. Viime aikoina ihmiskunta on alkanut herätä kantamaan vastuunsa maapallosta, ja asiaan on tullut muitakin näkökohtia. Luonnon dokumentointiin ja ymmärtämiseen on tullut epätoivoisempi sävy. Koska elintilan ja lajien häviäminen on kiistämätön tosiasia pienen keitaamme joka kulmalla, luonnontieteilijöillä on elintärkeä valistustehtävä.

Luonnontieteilijä ja valokuvaaja Javier Aznar, joka on työskennellyt Sonyn kameroilla vuodesta 2018, sanoo: ”Ajattelen niin, että ihmiset eivät voi välittää jostakin sellaisesta, minkä eivät tiedä olevan olemassa. Siksi olen valokuvannut niin monien vuosien ajan Amazonin vähemmän tunnettuja eläimiä – sen hyönteisiä ja hämähäkkieläimiä, tuhatjalkaisia, matelijoita ja sammakkoeläimiä. Nämä eläimet eivät pääse Amazonia tai muita paikkoja kuvaaviin postikortteihin, jotka on usein varattu suurille nisäkkäille ja värikkäille linnuille, mutta ne ovat aivan yhtä kauniita ja tärkeitä.”

Sony Alpha -kamerat ja -objektiivit ”ovat muuttaneet työni täysin”, Javier sanoo, ”pääasiassa siksi, että niissä yhdistyvät loistava laatu sekä lujuus ja kannettavuus. Työskentelen äärimmäisen kuumissa ja kosteissa olosuhteissa ja myös kävelen paljon – saatan kävellä 12 tuntia päivässä etsimässä eläimiä – joten pienemmät ja kevyemmät kameralaitteet merkitsevät myös pienempää ja kevyempää reppua.”

”Varsinkin hyönteiset tarvitsevat apuamme, koska niitä pidetään liian usein epätoivottuina tuholaisina tai niitä ei huomata lainkaan,” hän jatkaa. ”Tosiasia on kuitenkin se, että ne ovat elintärkeä osa biodiversiteetin pyramidia, jossa me kaikki elämme. Ne ovat kylläkin lähellä pyramidin pohjaa, mutta jos hyönteiset häviävät, pölytys loppuu, ja silloin ei ole puita, hedelmiä eikä satoa. Silloin ei ole myöskään eläimiä, jotka käyttävät hyönteisiä ravintonaan – lintuja ja nisäkkäitä. Ja ilman satoa ei tietenkään ole ihmisiäkään.”

Javier perustelee, että vaikka ei pitäisikään hämähäkkien tai kuoriaisten ulkonäöstä, on ymmärrettävä, että niiden säilyttäminen on kaikkien niiden muiden eläinten suojelemista, jotka ovat itselle tärkeitä. Ja se tarkoittaa tietenkin myös ihmiselämän suojelemista. Hänen työnsä on siksi saanut tämän tarkoituksen. Hän kertoo: ”Joka päivä yritän löytää ne eläimet, joiden olemassaolosta kukaan ei tiedä, havainnoida niiden elämää ja tallentaa niiden elämää, jotta ihmiset hätkähtäisivät ja huomaisivat ne.”

Javier ei tietenkään ole tullut tähän pisteeseen yhdessä yössä, niin kuin ei planeettamme herkkä biodiversiteettikään. Hänen näkökulmansa johtuu elinikäisestä luontoa koskevasta kiinnostuksesta, joka alkoi hänen kotimaansa, Espanjan, eläimistä. ”Perheeni omisti pienen maapalan Madridin lähistöllä, ja kävimme kesäisin siellä saadaksemme olla luonnon keskellä. Vanhempani todella auttoivat minua tässä, koska he rohkaisivat minua aina näkemään kauneutta siinä, mikä saattoi olla muiden mielestä epämiellyttävää tai pelottavaa. Teen nykyään juuri samaa.”

Matkustettuaan Etelä-Amerikkaan ja Ecuadoriin, jossa hän näki ensimmäistä kertaa Amazonin sademetsän, Javier oli ”aivan hämmästyksissään alueen villieläimistä, maisemista ja luonnosta yleensä. Totta kai kyseessä oli myös seikkailu. Osaan paikoista, joissa kävimme, pääsi vain melomalla monta päivää kanootilla, ja oli ihmeellistä vierailla näiden alkuperäisasukkaiden luona ja nähdä, kuinka erilaista heidän elämänsä oli. Me tarvitsemme eloonjäämiseen mielestämme paljon kaikenlaista, mutta he inspiroivat minua: he asuvat itse rakentamissaan taloissa, syövät itse kasvattamaansa ruokaa ja ovat yhteydessä ympärillään olevaan luontoon.”

Jokainen sademetsässä vietetty päivä oli – ja on edelleen – hänelle uusien löytöjen juhlaa. ”Kävellessä löytää paljon eläimiä, jotka elävät ainoastaan siellä. Voit nähdä satoja lajeja yhden iltapäivän aikana. Se on minulle kuin olisin karkkikaupassa. Siellä näkee vieraita näkymiä, muotoja, värejä ja käyttäytymistapoja, jotka ovat aivan erilaisia kuin ne, joita voi nähdä esimerkiksi Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.”

Amazoniin tekemiensä vierailujen aikana hän on tietenkin nähnyt myös alueen tilan heikkenemisen. ”Olen nähnyt elintilan vähenevän. Kaupungit kasvavat, teitä on enemmän, puita vähemmän… sitä ei useinkaan näe lyhyellä aikavälillä. Aivan kuten, jos tapaat ystävääsi vain silloin tällöin, huomaat hänessä muutokset, joita et huomaisi, jos näkisit hänet joka päivä. Mutta vuodesta toiseen maiseman arvet tulevat paljon selvemmin näkyviin.”

”Kaikki ei kuitenkaan mene huonompaan suuntaan,” hän lisää toiveikkaasti. ”Joissakin tapauksissa kyseessä on pikemminkin muutos jossakin paikassa elävien lajien tyypeissä. Uusia ekologisia lokeroita avautuu, ja ne täyttyvät. On myös alueita, jotka olemme onnistuneet säilyttämään. Lajit, jotka eivät ole olleet paikalla vuosiin, palaavat takaisin.”

Omasta osuudestaan näissä onnistumisissa Javier puhuu nöyrästi. Hänen tehtävänsä on hänen mukaansa lisätä tietoisuutta uhanalaisista lajeista ”tai jopa rakkautta niitä kohtaan”. Tämä ei tapahdu pelkästään dokumentoinnin, vaan myös sen esteettisen vaikutuksen kautta, jonka hän kuvilleen antaa. ”Jos näiden eläinten kauneus halutaan näyttää muille, tarvitaan kauniita valokuvia”, Javier selittää. ”Haluan niiden herättävän huomiota hyvällä tavalla, joten käytän kiinnostavia kuvakulmia ja luovaa valotusta. Mitä parempi kuva, sitä herkemmin ihmiset lukevat kuvatekstin tai kiinnostuvat eläimestä!”

Tärkeä osa tätä on hänen mukaansa puhtaan estetiikan sekoittaminen eläinten toimintaa esittäviin kuviin. Hän kertoo: ”Kaikki kuvat, jotka esittävät toimintaa, ovat suurenmoisia, koska ne luovat yhteyden katsojaan. Se, että jotkut näistä eläimistä näyttävät meistä oudoilta, on sitäkin tärkeämpää: jos voin kuvata hämähäkin kutomassa verkkoa tai huolehtimassa poikasistaan, sillä on loogisempi ja emotionaalisempi vaikutus. Se voi olla myös tieteellisesti mielenkiintoista, ja kun valokuvaa niin paljon kuin minä, näkee pakostakin sellaista, mitä kukaan muu ei ole ennen nähnyt.”

Saadaanko työtä, jossa nämä eläimet pyritään esittelemään ihmisille uudella tavalla, koskaan päätökseen? ”Luultavasti ei, , mutta me yritämme”, Javier kertoo. ”Niveljalkaisia on satojatuhansia lajeja, jotka ovat kaikki hyvin erilaisia kuin me mutta jotka kaikki elävät samalla planeetalla. Niillä kaikilla on yhtä suuri oikeus elää hyvää elämää kuin meillä. Yritän tuoda näkyviin niiden ainutlaatuisuuden ja persoonallisuuden, ja se toimii. Esimerkiksi oma tyttöystäväni pelkäsi tavatessamme hämähäkkejä, mutta hän ei pelkää niitä enää. Ihmiset keksivät näitä tarinoita Amazonin kuvitelluista kauhuista, joita he näkevät elokuvissa, mutta noiden myyttien tuhoaminen auttaa todellisuuden pelastamisessa.”