Kaupungin sielu

Raitiovaunun kiskot kiemurtelevat Mitten kaupunginosassa Berliinissä johtaen ikoniselle Berliinin televisiotornille, ja yksinäinen hahmo astuu esiin niiden yhtyvien linjojen välistä siluettina alhaalle painuvaa aurinkoa vasten. Tämä on vaikuttava ja kaunis kuva, jonka ytimessä on ihminen. ”Luulen, että olen aina nähnyt katuvalokuvauksen tällaisena”, sanoo kuvan ottanut Thomas Kakareko. ”Minulla oli alusta alkaen tapana ottaa katukuvia, jotka olivat yhtä lailla maisema- kuin dokumenttikuvia. Olen aina rajannut kuvat kaupungin geometrian sisään ja hyödyntänyt katsetta johtavia linjoja ja valoa – vaistonvaraisesti.” Sonyn Alpha 7R IV työvälineenään Thomas pystyy ikuistamaan tällaisia hetkiä ja saa omien sanojensa mukaan kaupungin heräämään henkiin valossa.

Niin erityinen kuin kultainen hetki onkin, se on vain yksi osa Thomaksen kuvissa, sillä vaatii huolellista suunnittelua saada oikea otos kellon tikittäessä valon vaihtumista. ”Tällaisessa valossa täytyy tapahtua jotain, ja etsin yleensä energisiä kohtauksia”, hän selittää. ”Yhdistän näitä tilanteita paikkoihin, joissa tiedän olevan ihmisiä ylittämässä katuja. Rajaan heidät valoon, jolloin siitä tulee osa suurempaa kokonaisuutta. Ihmiselementti pienenäkin tai siluettina luo kuvaan tarinan. Olen onneksi työskennellyt Berliinissä niin pitkään, että tiedän, missä ja milloin valo on oikea kaupungin vilkkaissa osissa. Loppu on kiinni vain kärsivällisyydestä.”

Hyvä esimerkki kärsivällisyydestä näkyy toisessa kuvassa, jonka Thomas on ottanut Sonyn Alpha 7R IV:llä. Siinä kultaista valoa tulvii metrosillan läpi, ja jälleen yksinäinen hahmo on rajattuna sen alle. ”Minulla on yleensä tietty sommitelma mielessä, ennen kuin lähden kuvaamaan”, hän kertoo. ”Tässä otoksessa kyse oli sen löytämisestä ja sitten vain odottelusta, kunnes kaikki osui kohdilleen. Joskus paikalle osuu liikaa tai liian vähän väkeä tai pakettiauto tulee tielle, mutta lopulta saan hetken ikuistettua. On harvoin mahdollista, että paikka olisi heti saapuessani täydellinen!”

Toisin kuin useissa perinteisemmissä katukuvissaan Thomas käytti tässä tapauksessa Sonyn Alpha 7R IV -kamerassa FE 70-200mm f/2.8 GM -objektiivia ja poimi sommitelman kauempaa. ”Asetin kameran kolmijalalle ja odotin puoli tuntia, että kohtaus tuli näkyviin ruuhkan seasta”, hän sanoo. ”Tällaiset pidemmät polttovälit ovat mahtavia, kun etsitään kohtauksia maiseman sisältä, pieniä erityisiä hetkiä isossa kaupungissa. Tiivistys myös osoittaa paikan mittasuhteet.”

”Auringonlaskukuvia otettaessa etua on myös Sonyn kameroiden mahtavista elektronisista etsimistä”, hän jatkaa. ”Kuvaan mielelläni manuaalisella valotuksella, ja elektronisen etsimen live-näkymän ansiosta näen tarkalleen, millainen valotuksesta tulee. Alphan RAW-tiedostoissa on myös niin runsas dynaaminen alue, että minulla on varmasti täydellinen tasapaino kirkkaasti valaistujen alueiden ja varjojen yksityiskohdissa.”

”Kuten useimmissa katuvalokuvissa, monissa auringonlaskukuvissanikin täytyy tallentaa liikettä”, Thomas sanoo. ”Luotan siihen, että Sony-kameroideni automaattitarkennus saa kohteet tarkoiksi ja niiden korkean ISO-herkkyyden ansiosta saan pysäytettyä hahmojen liikkeen. Useimmiten ihmiset eivät seiso paikoillaan enkä minäkään, joten valotusajan täytyy pysyä lyhyenä jopa auringonlaskun hehkua vasten. Kun näitä ominaisuuksia hyödynnetään yhdessä, on lähes mahdotonta saada epätarkka otos.”

Vaikka Thomaksen upeiden kuvien takana on paljon suunnittelua ja teknisiä sovelluksia, on inspiroivaa kuulla, että auringonlaskujen kuvaaminen voi yhä vaikuttaa häneen itseensä syvästi. ”Suosikkini auringonlaskukuvista on ehkä tämä, jossa pyöräilijä ajaa kohti valoa”, hän toteaa. ”Otin sen Berliinissä ensimmäisen sulkutilan aikana, jolloin olin menettänyt kaiken inspiraationi sekä suuren osan töistäni. Tuntui, että en pystynyt pääsemään pois synkästä kehästä.”

”Kun olin eräänä iltana ulkona syömässä, huomasin auringonlaskun pilkahtavan kaupungin siluetin takaa. Jokin minussa reagoi jälleen tuohon valoon, joten nappasin Alpha 7R IV -kamerani”, hän kertoo hymyillen. ”Sitten yhtäkkiä tämä tyyppi tuli sivusta polkupyörällään kuvaan, ja hetken ajan tunsin samaa kuin aloittaessani. Sen jälkeen lähdin taas ulos useammin. Muutaman viikon jälkeen tunsin itseni jälleen valokuvaajaksi.”