Taistelu metsän puolesta

Sonyn Alpha 7R III kädessään syvällä Kenian Mau-metsässä seisova dokumenttivalokuvaaja Alessandro Grassani on juuri ottamassa muotokuvaa Babu Mauasta. Tätä 76-vuotiasta ogiek-heimon jäsentä kuvataan perinteisissä vaatteissa metsän kaukaisimmassa ja pyhimmässä paikassa, jossa hän suorittaa parhaillaan riittiä metsän henkien kunniaksi. Toiveena on, että tämä takaa yhteisölle hyvän sadekauden ja hyvän sadon. Se on symbolinen ele hyvin todellisten haasteiden edessä.

Muotokuva on tarkoitettu italialaisen kansalaisjärjestön kalenteriin nimeltä Climate Change Heroes, ja Alessandrolle se toimii vetoavan tarinan kärkenä. Hän kertoo oppineensa Babu Maualta heidän yhdessä viettämänään aikana, miten tärkeä metsä on ogiek-yhteisölle: ”Se on heidän kotinsa, asuinpaikkansa, ja se tarjoaa enemmän kuin vain ruokaa ja riistaa metsästettäväksi: se on myös heidän tärkein lääkekasvien hankintapaikkansa.”

Ogiekkien kotimetsän kohtalo on vaakalaudalla tuhoutumisen ja ekologisesti kestävän suojelun välissä. Se on Itä-Afrikan suurin vuoristometsä, ja sen joet ovat Kenian tärkein vesivaranto, josta noin 130 miljoonaa ihmistä on riippuvaisia. Tänä päivänä metsä on kuitenkin hävitetty armottomasti ainoastaan neljännekseen alkuperäisestä koostaan tuottamaan polttopuuta ja viljelymaata ulkomaalaisille monikansallisille yhtiöille. Kansalaisjärjestö Mani Tese ja Milanon yliopisto taistelevat tätä kehitystä vastaan ja tukevat ogiekkien oikeuksia ottamalla heidät mukaan taisteluun metsän tuhoutumista vastaan kestävän kehityksen projekteilla ja kampanjoimalla sen puolesta, että heimolla on oikeus tulla kunnioitetuksi esi-isiensä maiden omistajana ja haltijana.

Muotokuvatoimeksiantonsa ohessa Alessandro otti kolmen viikon aikana tehtäväkseen dokumentoida tätä Mau-metsän sydämestä käytävää taistelua. ”Minulle tarinan kertominen kameralla tarkoittaa sen paljastamista, mitä on tapahtumassa, näyttämättä todellisuutta koskaan liian suoraan”, hän selventää. ”Minusta valokuvalla ei pidä – edes dokumenteissa – koettaa saarnata liikaa, muutoin siitä voi tulla persoonatonta. On tärkeää herättää katsojien kiinnostus ja koettaa vaikuttaa heihin, jotta merkitys syvenee ja he haluavat nähdä lisää ja säilyttävät mielenkiintonsa ideaa kohtaan.” Alessandro täydentää kuviaan kuvaamiensa henkilöiden tarinoilla ja lausunnoilla, jolloin hänen lähestymistapansa tuottaa täydellisen ja ainutlaatuisella tavalla vetoavan kertomuksen.

Hän käytti Sonyn Alpha 7R III -kamerassaan ainoastaan yhtä objektiivia: FE 24-70mm f/4 ZA OSS. Hän vakioi kuvailmeen, jotta projektissa olisi parempi esteettinen tasapaino. ”Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että tämä objektiivi pakottaa menemään lähelle valokuvattavia ihmisiä”, hän sanoo. ”Se pakottaa inhimillisempään kokemukseen ja vuorovaikutukseen. Valokuvaajan ja kohteen välillä on oltava luottamus, ja sen voi nähdä lopullisista kuvista.”

Sen lisäksi keskeistä oli hänen Alpha 7R III -kameransa kyky lukita tarkennus kohteisiin noissa äärimmäisissä valaistusolosuhteissa, jolloin ei tarvinnut käyttää AF-valaisinta (AF Illuminator): ”En voi ottaa riskiä, että näiden hetkien intiimi tunnelma rikkoutuisi ja että se vaikuttaisi kuviini”, hän selittää. ”Koska Alpha 7R III pystyi kuvaamaan täysin äänettömästi, sain säilytettyä ja ikuistettua tunnelman olematta liian päällekäyvä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät olleet tottuneet olemaan kuvattavina. Kääntyvä näyttö auttaa minua lisäämään syvyyttä ja vaihtamaan myös kuvieni perspektiiviä.”

Asuessaan ja työskennellessään viikkoja trooppisessa ympäristössä Alessandro myös luotti Alpha 7R III -kameransa erinomaiseen sääsuojaukseen ja pitkäkestoisiin akkuihin. ”Kuvauspaikat metsässä olivat jopa yli 3 000 m merenpinnan yläpuolella”, hän muistelee. ”Kosteus oli suuri, sadekuuroja tuli jatkuvasti ja yövyimme teltoissa, joissa ei voinut ladata akkuja. Mukanani oli ainoastaan neljä akkua, joista jokainen kesti minulla päivän tai kaksi. Pärjäsin näin viikon latausten välissä, mikä on välttämätöntä tällaisissa projekteissa.”

Todistaessaan niin ogiekkien taistelua metsän tuhoutumista vastaan kuin Kenyan Forest Servicen ponnisteluja hän joutui vääjäämättä myös tallentamaan epäonnistumisia osana meneillään olevaa tarinaa. Nähtyään savua ja liekkejä kilometrien päästä he päätyivät paikkoihin, joihin ei ollut jäänyt jäljelle juuri muuta kuin kärventynyttä maata. Tällaisissa kuvissa näkyy täydellisesti sotilaiden turhautuminen, kun he kamppailevat näkymätöntä ja paljon itseään suurempaa vihollista vastaan ja saapuvat usein paikalle liian myöhään.

Silti on myös toivoa. ”Valokuvat ovat aina olleet tehokas työkalu tietoisuuden lisäämiseen”, tiivistää Alessandro. ”Historiassa dokumenttivalokuvaajat ovat aina pystyneet kuvillaan tuomaan esiin epäkohtia ja luomaan painetta ensin yleiseen mielipiteeseen ja sitten politikkoihin edistääkseen uudistusta ja muutosta. Ottaessani kameran käteeni minusta on hienoa tietää, että jatkan tätä perinnettä ja näitä ihanteita – vielä internetin ja sosiaalisen median aikakaudellakin. Tämä vie minua Mau-metsän kaltaisiin paikkoihin, joissa kuvillani toivottavasti voi olla vaikutusta.”