pyöräilijä punaisessa trikoopaidossa lumen ympäröimällä tiellä

Nopeuden tarve

Susanna Kosa & Chrisander Bergan

Susanna Kosan pyöräilymerkki Meridalle tekemä mainos, jonka tähtenä on pyöräilijä Marius Røren, vangitsee huomion ensimmäisestä kuvasta viimeiseen.

”Halusin tämän videon kertovan hetkessä elämisestä”, Susanna selittää. ”Haluan katsojan hengittävän hänen kanssaan, tuntevan poltteen hänen jaloissaan sekä innostuksen hänen kiitäessään mäkeä alas.” Kolmena päivänä Sony FX6- ja Sony Alpha 7S III -kameroilla kuvattu elokuva koostuu useista elementeistä, ja Susannan yhteistyökumppanin Christian Berganin mahdollistaman ensimmäisen persoonan näkökulman (First Person View, FPV) ansiosta jokainen kuva sulautuu sujuvaan suurinopeuksiseen ajoon.

© Manuel Müller

”Yksi erikoisaloistani ovat ulkourheilulajit, ja teen paljon videotöitä pyöräilyn parissa”, Susanna selittää. ”Olin aiemmin käyttänyt droneen asennetusta toimintakamerasta saatua FPV-kuvamateriaalia, ja vauhdin vaikutelma oli uskomaton. Mariuksen kanssa halusin käyttää FPV:tä, mutta elokuvakameran kanssa. Olin todella iloinen löytäessäni Chrisin auttamaan, sillä hänen roolinsa oli ratkaiseva projektin onnitusmisen kannalta.”

mies pitelemässä dronea, johon on kiinnitetty sony fx6 © Susanna Kosa

Upean maiseman kuvaukseen tarvittiin mahtava lennättäjä, ja Chris tarttui tilaisuuteen. ”Minusta on hienoa tehdä yhteistyötä taitavien elokuvantekijöiden kanssa ja lisätä jotain heidän työhönsä. Miksi käyttää FPV-dronea tavallisen GPS-version sijaan? Kumpikin pystyy seuraamaan pyöräilijää, mutta FPV-dronella voi todella saada aikaan jotain aivan erityistä”, Chris selittää. ”Lennättäjillä, jotka ovat yhtä hyviä kuin Chris, on silmää elokuvan rajaukselle, ja he pystyvät lentämään sivuttain pyöräilijän mukana, pyörimään hänen ympärillään ja tekemään myös todella hurjia juttuja”, Susanna lisää.

käyttäjä ohjaamassa dronea iltahämärässä © Susanna Kosa

Nopeuden ajatuksen tehostamiseksi Susanna ja Chris käyttivät kuvataajuuksia ja valotusaikoja, jotka antavat aidon vauhdin tunteen. ”Ilmakuvissa käytimme nopeutta 50 kuvaa sekunnissa eli valotusaikaa 1/100 s”, Susanna vahvistaa, ”mikä yhdessä FE 14mm f/1.8 GM -objektiivin kanssa toi kuvamateriaaliin virtaavuutta. Chris pääsi lähelle Mariusta ja eristi hänet samalla maiseman sumeutta vasten. Maanpäällisissä kuvauksissa käytin pääasiassa nopeutta 25 fps, koska minusta se tuntuu luonnollisimmalta.”

susanna kosa kuvaamassa pyöräilijää pakettiauton sivulta © Olav Johnsrud

Sony FX6- ja Sony Alpha 7S III -kameroiden käyttäminen sekä ilma- että maanpäällisiin elementteihin tuotti yhtenäisen värin ja laadun sekä luonnollisen, yhdistetyn tunnelman. ”FX6 on riittävän kevyt sekä kuvaukseen kädessä pidellen että FPV:llä”, Susanna sanoo. ”Karsimme sitä dronessa käyttöä varten ja kytkimme näytön takaisin tarkistaaksemme kuvamateriaalin lentojen välillä. Paino on aina tärkeä minun työskentelytavassani, johon liittyy paljon patikointia ja minun on kannettava kaikki varusteet itse.”

Chrisander Bergan ja susanna kosa kävelemässä kivien välissä kameralaitteidensa kanssa © Olav Johnsrud

Nopeus oli paitsi osa tarinankerrontaa, myös tärkeä tekijä tuotannossa, ja siinä FX6 toimi myös apuna. ”Kuvasimme koko päivän ja tiesimme, että meidän on työskenneltävä nopeasti, koska emme halunneet urheilijamme Mariuksen jäähtyvän ja loukkaavan itseään”, Susanna sanoo. ”Yksi tekijä, joka vaikutti päätökseen käyttää FX6-kameraa, oli sen digitaalinen ND-tila, joka on paljon nopeampi valotuksen hallinnassa kuin fyysisten suodattimien käyttö.”

”Tien sivussa, autosta autoon tai ilmassa työskenneltäessä rullaava suljin voi olla ongelmallinen työskentelynopeutemme kannalta”, Susanna jatkaa, ”paitsi että FX6-kameran tapauksessa se ei ole lainkaan ongelma! Yleensä näissä nopeuksissa kuvassa saattaa näkyä taipumista. Ratkaisu on lisätä nopeutta sen välttämiseksi, mutta silloin menetetään liikkeen sumentuminen. FX6-kameralla on mahdollista pysytellä parhaiten elokuviin sopivissa nopeuksissa.”

nainen pitelemässä droneen asennettua sony fx6 -kameraa © Olav Johnsrud

”Kaikki nämä tekijät tarkoittavat, että FX6 on FPV-pilottien ykkösvalinta”, Chris toteaa, ”paino, automaattitarkennus ja hämäräominaisuudet, kuvataajuuksien valikoima sekä myös se, miten helppo kamera on tasapainottaa lennokkiin.”

Ja vaikka he viettivät kuvauspaikassa vain muutamia päiviä, Susanna kertoo, että hänen tiiminsä ryhmäytyi nopeasti. ”Varhaista kuvamateriaalia nähdessäni tiesin, että teimme jotain aivan erityistä aivan erityisten ihmisten kanssa”, hän muistelee. ”Kun näin ensimmäistä kertaa Chrisin lennättävän tätä suurta dronea FX6 kiinnitettynä sen päälle, hän alensi tehoa ja antoi sen vain pudota ilmasta käteensä. Hän oli selvästikin todella hyvä lennättäjä, ja koko tiimi osoitti yhteenkuuluvuutta ja omistautumista aina viimeiseen kuvaukseen asti.”

joukko ihmisiä ja pyöräilijä hymyilemässä kameralle © Susanna Kosa

”Aurinko oli alhaalla, taivas oli violetti ja näkyi kaunista vaaleanpunaista valoa”, hän toteaa lopuksi. ”Meillä oli jäljellä SD-kortilla 50 sekuntia ja akussa kaksi minuuttia vielä yhteen otokseen. Kaikki olivat jännittyneitä, ja Chris sanoi ’jos tämä kuvaus onnistuu, hyppään vuonoon’. Ja tietenkin hänen oli tehtävä se. Tästä ei ollut epäilystäkään, kun kyseessä oli näin hyvä lennättäjä ja FX6.”

Esitellyt tuotteet

Susanna Kosa

Susanna Kosa | Germany

”Rakkauteni elokuvantekoon on vienyt minut todella moniin uskomattomiin seikkailuihin – mutta ehdoton suosikkiosani ovat kaikki ikimuistoiset hetket, joita en olisi muuten kokenut.”

Rekisteröidy α Universe -uutiskirjeen tilaajaksi

α Universe -uutiskirjeen tilaaminen onnistui!

Anna kelvollinen sähköpostiosoite

Pahoittelut, jotain meni pieleen.

Tilaaminen onnistui!