Etna, yksi Euroopan aktiivisimpia tulivuoria, kohoaa myyttisenä jättiläisenä 3 326 m merenpinnan yläpuolelle Sisilian itärannikolla Catanian kaupungin laitamilla ja heräilee ajoittain. Se on keskeisessä osassa Massimon uusimmassa valokuvaesseessä, jota hän on työstänyt vuoden 2019 alusta lähtien mutta joka hänellä on ollut mielessä jo paljon pidempään.
Monista haasteista huolimatta Massimo aloitti projektinsa käyttäen Sonyn Alpha 7R IV -kameraa. ”Halusin ottaa kuvasarjan teemana Etna ja Sisilian luonnonympäristö. Koska olen syntynyt Cataniassa, minun täytyi kuitenkin voittaa oma suuri vastustukseni, jota tunsin kotimaani tarinan kertomista kohtaan. Tunneperäiset ja kulttuuriset sidokset ovat tehneet siitä vaikeaa”, hän selittää. ”Olen työskennellyt täällä monta kuukautta, mutta Etna on yhä laaja ja monitahoinen alue, johon täytyy tutustua syvällisesti. Vain siten voi luoda kuvia, jotka ovat huomiota herättäviä mutta eivät pinnallisia.”
Massimo on aiemmissa projekteissaan keskittynyt ihmisen luomiin ympäristöihin, kaupunkeihin ja arkkitehtuuriin, joten Etnan ympärillä oleva maaseutu ja UNESCOn maailmanperintökohteet olivat hänelle todellinen suunnanmuutos. Hänen lähestymistapansa ei ole kuitenkaan muuttunut. ”Tehtäväni on kertoa tarinoita syventääkseni todellisuuden näkökulmia ja välittääkseni henkilökohtaisen näkökantani kaikille, jotka näkevät töitäni”, hän selittää. ”En tiivistä tapahtumia yhteen kuvaan. Otan mielelläni aikaa ja etsin kuvia, jotka ilmaisevat parhaiten paikan sielua ja identiteettiä.”
”Sisilia on todella poikkeuksellinen paikka”, hän jatkaa. ”Se tarjoaa ääripäiden näkymiä: karuilla sisäalueilla vastamuodostuneet basalttivirrat, pyroklastiset keilat ja hitaasti etenevä aavikoituminen ja toisena ääripäänä meren tyyni kauneus ja viinitarhat vuoren alimmilla rinteillä. Koetan koko projektin ajan siirtää ottamiini kuviin oman tunnereaktioni näitä paikkoja kohtaan.”
Massimolla oli mukanaan näillä pitkillä matkoilla ja pimeillä rinteillä Sonyn Alpha 7R IV, jota hän kuvaa poikkeukselliseksi laitteeksi: ”Se on pieni ja kevyt ja tuottaa erinomaista laatua, joten se on aivan ihanteellinen työskentelyyn fyysisesti kuormittavissa olosuhteissa ja keveyden ollessa keskeinen tekijä projektin onnistumiselle. Sen tiedostojen erinomaisen laadun ja erittäin laajan dynaamisen alueen ansiosta pystyin työskentelemään äärimmäisissä valaistusolosuhteissa jopa ilman kolmijalkaa.”
Useat maanalaiset kuvat otettiin huimaavilla ISO-arvoilla, ja silti upeat yksityiskohdat ja kallion hienoiset sävyerot säilyivät. Serracozzon luolassa Massimo kuvasi ISO-arvolla 16 000, mikä auttoi häntä saavuttamaan käsivaralla kuvaamisen vaatiman 1/20 sekunnin valotusajan. Tämä yhdistettynä Alpha 7R IV:n sisäänrakennettuun kuvanvakautukseen antoi tulokseksi täysin teräviä kuvia. Vulcanon saarella Messinan lähellä tulivuoren geologinen rakenne tuottaa elvyttävää mutaa, joka houkuttaa ihmisiä kastautumaan rikkipitoiseen maaperään. Sielläkin hän pystyi kuvaamaan käsivaralla ja välttyi siten ihmisten tuijotukselta. Hän kertoo: ”ISO-arvon ollessa yli 10 000 se oli ainoa keino saada kuva otetuksi, mutta sen laadun suhteen ei ollut mitään ongelmia”.
Massimo valitsi projektinsa objektiiveiksi perinteisiä dokumenttikuvauksen polttovälejä suosien niiden luonnollista, todellisuutta vastaavaa perspektiiviä.
”Olen käyttänyt yleisesti FE 35mm f/1.4 GM- ja FE 55mm f/1.8 ZA -objektiiveja”, hän sanoo. ”Pitäydyn mieluummin vain muutamassa objektiivissa kuin kannan ylimääräisiä mukanani. Kun vaihtoehtoja on vähemmän, pystyn sisäistämään kunkin antaman näkymän ja keskittymään täysin kohteeseen. Käytän joskus myös kevyttä FE 70-200mm f/4 G OSS -objektiivia, jolla on erittäin kätevä kuvata kaukaisempia maisemia.”
Massimon Etna-projekti on yhä kesken, ja hän on tyytyväinen tähän mennessä saamiinsa kuviin mutta tiedostaa, että suuria ponnistuksia on vielä tulossa. ”Etna, kuten kaikki vuoret, edellyttää tuntikausien kävelyä ja kiipeämistä, ja aiempien purkausten terävät laavavirrat vaikeuttavat sitä. Pienellä harjoituksella siitä kyllä selviää, ja Alpha 7R IV on vaikuttanut merkittävästi siihen, mitä pystyn saavuttamaan kullakin yrityksellä. Sanoisin, että se tuottaa vastaavaa, jollei jopa parempaa laatua, kuin useat keskikokoiset kamerat mutta kompaktikameran käsiteltävyydellä ja keveydellä. Kun on noussut kuusi tai seitsemän tuntia tulivuorelle, sitä todella arvostaa!”